Poiesis in action

John Cagen Water Walk (mpg) vuodelta 1960 on näyte siitä kuinka musiikkia, tai runoutta, oikeasti tehdään.

Dulce et utile

Suomen Tietotoimiston uutisia:

J.H. Erkon kirjoituskilpailun ensimmäinen sija jaettiin kahden kirjoittajan kesken perjantaina Mikkelissä. Ensimmäisen palkinnon jakoivat joensuulainen Lassi Hyvärinen ja espoolainen Suvi Boon.

Tänä vuonna kilpailtiin runoudessa. Raadin mukaan taso oli poikkeuksellisen korkea.

- Poikkeuksellista on myös se, että voittajat ovat muualta kuin perinteisistä runokeskuksista eli Helsingistä ja Turusta. Palkitut ovat Joensuusta, Anjalankoskelta, Jyväskylästä, Kotkasta ja Kiimingistä, kertoo raadin puheenjohtaja Liisa Enwald.

Joensuussa kirjallisuutta opiskelevalle Lassi Hyväriselle (s. 1981) runous on uusi aluevaltaus, proosaa hän on kirjoittanut jo vuosia. Raadin mielestä Hyvärisen huikea kilpailutyö erottuu selvästi muista.

- Lukija huomaa ensimmäisenä typografisen asettelun loiston: kyseessä on rohkea dadaistinen runosarja. Mutta se on myös sisällöllisesti täyttä runoa, jopa riipaiseva, herkkä. Hyvärisen runoja saa ja pitää lukea moneen suuntaan, toteaa Enwald.

Suvi Boonin (s.1977) laaja runosikermä sijoittuu Keski-Eurooppaan. Historia ja nykyisyys näkyvät yksilön kokemusta vasten, taustalla häämöttävät suurten säveltäjien tyylitellyt profiilit. Runoissa kuuluu eleetön mutta varma ääni, toteaa raati.

Alkuaan anjalankoskelaisen Boonin elämään kirjoittaminen on kuulunut pienestä pitäen. Hän on opiskellut Oriveden opistossa sekä kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui 2003. Pari viime vuotta Boon on kirjoittanut ulkomailla.

Myös toinen palkinto jaettiin. Palkinnon saivat jyväskyläläinen Pekka Jäntti, kotkalainen Anna Saari ja kiiminkiläinen Heli Slunga.

Voiton jakaneet runoilijat saivat 2 000 euroa ja muut 300 euroa. Kilpailuun lähetettiin 8 000 runoa.

Onneksi olkoon!

T&S 1/2007

Lisää luettavaa. Uusin Tuli&Savu sisältää runsaasti mielenkiintoista tekstiä, ensimmäisenä aion kahlata läpi ainakin nämä keskeiset esseet:

Nicole Brossard: Poeettinen politiikka
Ville-Juhani Sutinen: Taide, muoto, yhteiskunta ja säkeen vaikuttamisen mahdollisuus
Tommi Kotonen: Runous ja politiikan paikat — tapaus Yhdysvallat
Vilja-Tuulia Huotarinen: Tuhat taikasanaa tytöksi

Numeron runokäännöksistä etukäteen mielenkiintoisimpia ovat Robert Lowellin "Kuolleille tasavaltalaisille" ja William Blaken "Profetia Amerikasta" (sekä siihen liittyvä suomentaja Marko Hautalan kirjoittama esittely).

Uusia kirjoja

Savukeitaalta pöllähti pöydälle kolme pientä uutuusnidettä: Tapani Kinnusen Englantilainen keittiö, Jyrki Pellisen Rakkautta Pöytävuorella ja Ville Hytösen ja Ville-Juhani Sutisen toimittama Poetiikkaa — seitsemän esseetä runouskäsityksistä. Lainataanpa yhtä kirjoittajista, Pauliina Haasjokea:

Samanaikainen suuntautuminen useilla eri tavoilla merkitsee siis moninkertaista kuuntelemista jo kirjoittaessa.

Ei kun lukemaan. Ties vaikka se innostaisi luonnostelemaan tänne piirteitä omasta poetiikastani.

Jonimatti Joutsijärvi kirjoittaa Vapaista käsistä Kiiltomadossa, eikä ihan metsään kirjoitakaan. Hämmentävä kokemus. Siis että toisen tekstistä on ihan oikeasti mahdollista saada irti jotain merkitsevää.

Riikinkukko, väreistään tietoisena, kangas
joka ei koskaan usko purkautuvansa,

Sinikka Vuola, Orkesteri jota emme kuule, Tammi 2007

Kuten jo pari päivää sitten tuli ilmi, Tanssivasta karhusta kilpailevat tänä vuonna Tua Forsströmin Sånger, Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka, Jyrki Kiiskisen Menopaluu, Henriikka Tavin Esim. Esa, Tuomas Timosen Oodi rakkaudelle ja Heidi von Wrightin härifrån och ner. Palkinto jaetaan Kukan päivänä 13. toukokuuta. Tasaista on, korkeatasaista.

Ettäs kehtaavat, osa 116

Okay, I give up. Helsingin Sanomain kyky ilmentää olemustaan ei lakkaa ällistyttämästä. Lehti julkaisee tänään jo kertaalleen viime perjantaina painamansa arvostelun Jouni Tossavaisen runokokoelmasta Kerro. Tapaus on ilmiselvä kömmähdys, mutta on siinä myös irrationaalin intervention makua. Tavallaan on kyse poeettisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Kului nimittäin monta vuotta, jolloin lehti ei noteerannut Tossavaisen kirjoja millään tavalla. Nyt se korjaa asian omalla pistämättömällä tavallaan.

Jk. Arvostelu kannattaa käydä lukemassa toisenkin kerran. Kahden julkaistun version välillä on näet eroja, ja Tossavainen näyttää havainnollisesti, millä tavoin lehti on toimittanut avustajansa Satu Koskimiehen tekstiä. Tulos on puhdasta aronpuroa.

Ohi virallisten kanavien, noin ensi alkuun

Elävästä taiteellisesta vuorovaikutuksesta syntyy aidosti viemisen arvoista taidetta ja todellista kansainvälisyyttä.

Säveltäjä Eero Hämeenniemi: "Elävä kulttuuri on paras brändi", HS 7.4.2007, s. D7.


angylucr: angry & lucrative

Ettäs kehtaavat, osa 115

Kommenttina omaan eiliseen kirjoitukseeni ja sen herättämiin kannanottoihin:

HeSan touhuissa mielettömintä ja nerokkainta on, ettei sen ratkaisuja voi ennustaa ja silti ne vaikuttavat täysin perustelluilta. Siis, c´mon, eikö Satu Koskimiehen valinnassa nimenomaan Jouni Tossavaisen kirjan arvostelijaksi ole melkein raamatullista designia? Siis että se on ihan looginen askel koko ihmiskunnan kehityksessä? Ei siis hyvä eikä paha, oikea taikka väärä, vaan luonnollinen ja ymmärrettävä, juuri sellainen kuin ansaitsemme?

Tältä lehti saa kaikki toimensa näyttämään. Se on kuin luonnonilmiö, noudattaa sen mallia. Sää tulee aamuisin täsmälleen sellaisena kuin sen on tultava. Säällä ei ole vaihtoehtoja. Säätä ei voi arvostella.

Järjettömintä tässä kaikessa kuitenkin on, että HS ei ole
luonnonilmiö; se ainoastaan käyttäytyy niin. Joku on vastannut tästäkin päätöksestä. Joku on pitänyt hyvänä ideana nimenomaan Satu Koskimiehen valintaa tämän kirjan arvioijaksi. Kun tämä asia on päätetty, läsnä olleet henkilöt eivät ole katsoneet toisiaan silmiin. Niin paha ei kukaan ole, että olisi.

Tällainen käytös lehden taholta on käsittämätöntä ennen muuta siksi, että näin tehdessään se valitsee tietoisesti "pahan" roolin kulloisessakin kulttuurisessa tilanteessa. Pyrkiessään objektiivisuuteen se itse asiassa valitsee kaikkein vähiten objektiivisen roolin. Toisinkin voisi tehdä. Se voisi kokea olevansa yksi aktiivinen toimija historiallisessa kulttuurisessa tilanteessa; että se oli itse mukana luomassa jotain uutta ja jännittävää.

Tämä olisi se kysymys, johon lehden tulisi vastata, itselleen ja meille: Mikä meidän mielestämme on runoudessa erityisesti tai kulttuurissa yleensä uutta ja jännittävää juuri nyt?

olla oman mielensä reunalla hiukset auki ja paljain varpain

Viive on huhtikuun runoblogaaja Tuli&Savun mainiossa sarjassa.

Tuli&Savu-klubilla uusi runo kipinöi ja roihuaa!

Tule kuulemaan kevään tuoreita runoja juuri ilmestyneistä kokoelmista WeeGee-talon (Ahertajantie 5, Tapiola) tiistaiklubille 27.3 klo 19 alkaen. Säkeitään kajauttavat ilmaan runoilijat Ville Hytönen, Sanna Karlström ja Tuomas Timonen. Tanssitaiteilija Satu Tuittila ja runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen kertovat sanan ja tanssin keinoin juurista ja juurettomuudesta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Runoyhdistys Nihil Interit ry ja runouslehti Tuli&Savu.

Kaikki mukaan, everybody!

Näin siis vasta nimitetty klubiministeri Kati.

Jatkuvasti uusia kauniita kirjoja kauniilta ihmisiltä. Tänään tämä:

Sinä sytytät valon huone huoneelta
rakkauden, joka ei leviä,
vedät verhot pimeän eteen,
ja kaikki mikä on syksyä pudottautuu pois.

Sanna Karlström, Päivänvalossa, Otava 2007

Ensimmäinen runo maaliskuussa, ja heti rakkaussellainen. On ollut toisia kiireitä. Hetken jo ajattelin, että tässäkö ne nyt olivat, minun runoni. Ei sentään, kyllä minä tiesin, että niitä vielä riittäisi. Sehän on kuin kukkaa tekisi, siemenen ja verson ja silmun ja kukan ja siemenen tekemistä. Mitä muuta tarvitaan? Kasvualusta, kivennäisiä, valoa, vettä. Tieto siitä, miten homma menee. Minun tapauksessani romanttisesta rakkaudesta kirjoittaminen on tietysti vähän niin kuin jääkiekon selostamista vanhasta muistista. Ottelun huuma on kenties kateissa, mutta pelisäännöt ja kuviot ovat entiset. Kevät ei ole vielä kertaakaan ollut väärässä.

Katso minua pimeässä,
katso minua niin että silmäsi syttyvät palamaan.
Kevät on lyhyt,
eikä vielä kertaakaan väärässä.

Käsis käsistä

Laskin sitten irti Vapaat kädet. Teoksen julkistamista juhlitaan 28. kuluvaa kuuta. Runojen synnystä ei ole kauan, mutta jo nyt joukossa on tekstejä, joita katselen ihmetellen, ulkopuolelta. Tähän kirjaan en laittanut omistusta; siitä olisi tullut pitkä luettelo, koska niin monet ihmiset ovat olleet minulla mielessä, antajina ja vastaanottajina, yrittäessäni ymmärtää ja etsiä merkitystä ja ilmaisua sille mitä rakkaus on.

Tämä on runoutta

Tatu Pohjavirta ja tanssija Vera Nevanlinna soittavat Runoharmoonia Nuoren Voiman Liiton talvipäivillä 3. maaliskuuta 2007. Harmoonissa istuvat runoilijat Teemu Manninen, Eino Santanen, Juhana Vähänen, Marianna Kurtto ja Sanna Karlström. Videotaltiointi Karri Kokko.

Linnunlaulun runoklubi

kokoontuu Villa Kivessä tiistaina 10. huhtikuuta klo 18 teemana Runo, kone, kokeellisuus. Tilaisuudessa esiintyvät runoilijat Kari Aronpuro, Rita Dahl, Karri Kokko ja Janne Nummela. Juontajana kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki.

Tatu Pohjavirta soittaa Nuoren Voiman Liiton talvipäivillä runoharmoonia, joka koostuu runoilijoista Teemu Manninen, Eino Santanen, Juhana Vähänen, Marianna Kurtto ja Sanna Karlström.

Interview with yours truly by Tom Beckett

Viides viikko tupakkalakkoa käynnissä ja sitten vielä tämä.

Se, että haastattelun kohteena olen minä, on kieltämättä hämmentävää mutta lopultakin epäolennaista. Ajattelen asiasta niin, että tämä on yksi esimerkki kirjallisuutemme kansainvälistymisestä; että jotkut ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä runoudessamme tapahtuu.

Sitä paitsi E-values on julkaissut yhteensä melkein 30 haastattelua, joukossa muun muassa Jukka-Pekka Kervinen.