sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Ylen runopalkinto Tanssiva karhu on myönnetty runoilija Tuomas Timoselle kokoelmasta Oodi rakkaudelle. Onneksi olkoon! Kuuntele.

Lisäys: Niin ja onneksi olkoon tietysti myös Juhani Lindholmille, jonka Tanssiva karhu tuli J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen sarjan suomennoksesta.

Tunnisteet: , , , , ,

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Pekkas-akatemian runoklubin vieraina huomenna tiiistaina 17.4. klo 19 ovat runoilijat Rita Dahl ja Karri Kokko. Oman mausteensa tilaisuuteen tuovat Kotkan opiston kirjoittajaryhmäläiset, jotka toivottavat omilla teksteillään vieraat tervetulleiksi. Ravintola Kotkankadun Albert, Kotkankatu 9, Kotka. Vapaa pääsy.

Tunnisteet:

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Mikael, Miia, Anni, Maija ja Timo Einon valvovan katseen alla Villa Kivessä

Mikäs sen mukavampaa kuin viettää syntymäpäiväänsä Kari Aronpuron, Rita Dahlin ja Janne Nummelan lämppärinä ja ystävien ympäröimänä.

PS. Siis tuo vihreä simapullon korkki on aivan järjettömän kokoinen.

Tunnisteet: ,

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Muistutettakoon vielä, että Linnunlaulun runoklubin huhtikuun teemana on Runo, kone, kokeellisuus ja sen esiintyjinä ovat runoilijat

Kari Aronpuro

Rita Dahl
Karri Kokko
Janne Nummela

Juontajana toimii kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki.

Tilaisuus pidetään tiistaina 10.4.2007 klo 18 kirjailijatalo Villa Kivessä (Linnunlauluntie 7, Helsinki). Vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Tunnisteet:

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Kirja kerrallaan – nyt Vapaat kädet

Kuva Julia Kokko               

Kirja on sitten maailmalla. Teoksen julkistusta juhlittiin porukalla, ensin kustantajan tiloissa Lasipalatsissa, sitten lounaalla Bamboo Centerissä ja lopuksi Café Esplanadin terassilla.

Aamulla herätessäni tulin yhtäkkiä ajatelleeksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta esikoisteokseni Uno Boyn ilmestymisestä ja 45 vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen runoni.

Kirjoitustahtini ja samalla julkaisutahtini on sittemmin kiihtynyt. Syitä tähän on monta, mutta vähätellä ei sovi sen yhteisön merkitystä, johon olen viime vuosina kotiutunut. Ystävyyden lisäksi olen saanut siltä ylen määrin tukea ja innoitusta. Tohtisin kutsua sitä rakkaudeksi.

Aivan uskomattoman moni tärkeistä ihmisistäni oli paikalla varmistamassa, etten aivan pakahdu onnesta. Loput muistivat toivottaa onnea toisin keinoin.

Kiitos.

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Tämä on runoutta

Tatu Pohjavirta ja tanssija Vera Nevanlinna soittavat Runoharmoonia Nuoren Voiman Liiton talvipäivillä 3. maaliskuuta 2007. Harmoonissa istuvat runoilijat Teemu Manninen, Eino Santanen, Juhana Vähänen, Marianna Kurtto ja Sanna Karlström. Videotaltiointi Karri Kokko.

Tunnisteet: , , ,

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Linnunlaulun runoklubi

kokoontuu Villa Kivessä tiistaina 10. huhtikuuta klo 18 teemana Runo, kone, kokeellisuus. Tilaisuudessa esiintyvät runoilijat Kari Aronpuro, Rita Dahl, Karri Kokko ja Janne Nummela. Juontajana kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki.

Tunnisteet: ,

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Tatu Pohjavirta soittaa Nuoren Voiman Liiton talvipäivillä runoharmoonia, joka koostuu runoilijoista Teemu Manninen, Eino Santanen, Juhana Vähänen, Marianna Kurtto ja Sanna Karlström.

Tunnisteet: , ,

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

H & e

Nyt Tampereelle ihmettelemään mitä ovat Henki ja elämä. Siinä sivussa juhlitaan Henriikan ja Tuomaksen esikoisia, Vilja-Tuulian toista kokoelmaa unohtamatta. [Edit: Ks. kommentit]

Tunnisteet: , , ,

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Manillaköysi, 50


Veijo Meren Manillaköyden ilmestymisestä on kulunut 50 vuotta. Tapahtumaa juhlittiin tänään Otavan tiloissa Uudenmaankadulla. Meri, jolla "menee tää aika kasaan kuin haitari", puhui tuttuun tapaansa kuin laajaa muraalia maalaisi ja muistutti mieleen modernistien ohjenuoran: "Kirjoittamiseen ei saa tulla merkitystä." [video]

Lisää Meren juhlista ja päivän toisesta kirjallisesta tapahtumasta blogissani Ihmisiä, päiviä, elämää.

Tunnisteet: ,