Ettäs kehtaavat, osa 115
Kommenttina omaan eiliseen kirjoitukseeni ja sen herättämiin kannanottoihin:
HeSan touhuissa mielettömintä ja nerokkainta on, ettei sen ratkaisuja voi ennustaa ja silti ne vaikuttavat täysin perustelluilta. Siis, c´mon, eikö Satu Koskimiehen valinnassa nimenomaan Jouni Tossavaisen kirjan arvostelijaksi ole melkein raamatullista designia? Siis että se on ihan looginen askel koko ihmiskunnan kehityksessä? Ei siis hyvä eikä paha, oikea taikka väärä, vaan luonnollinen ja ymmärrettävä, juuri sellainen kuin ansaitsemme?
Tältä lehti saa kaikki toimensa näyttämään. Se on kuin luonnonilmiö, noudattaa sen mallia. Sää tulee aamuisin täsmälleen sellaisena kuin sen on tultava. Säällä ei ole vaihtoehtoja. Säätä ei voi arvostella.
Järjettömintä tässä kaikessa kuitenkin on, että HS ei ole
luonnonilmiö; se ainoastaan käyttäytyy niin. Joku on vastannut tästäkin päätöksestä. Joku on pitänyt hyvänä ideana nimenomaan Satu Koskimiehen valintaa tämän kirjan arvioijaksi. Kun tämä asia on päätetty, läsnä olleet henkilöt eivät ole katsoneet toisiaan silmiin. Niin paha ei kukaan ole, että olisi.
Tällainen käytös lehden taholta on käsittämätöntä ennen muuta siksi, että näin tehdessään se valitsee tietoisesti "pahan" roolin kulloisessakin kulttuurisessa tilanteessa. Pyrkiessään objektiivisuuteen se itse asiassa valitsee kaikkein vähiten objektiivisen roolin. Toisinkin voisi tehdä. Se voisi kokea olevansa yksi aktiivinen toimija historiallisessa kulttuurisessa tilanteessa; että se oli itse mukana luomassa jotain uutta ja jännittävää.
Tämä olisi se kysymys, johon lehden tulisi vastata, itselleen ja meille: Mikä meidän mielestämme on runoudessa erityisesti tai kulttuurissa yleensä uutta ja jännittävää juuri nyt?
HeSan touhuissa mielettömintä ja nerokkainta on, ettei sen ratkaisuja voi ennustaa ja silti ne vaikuttavat täysin perustelluilta. Siis, c´mon, eikö Satu Koskimiehen valinnassa nimenomaan Jouni Tossavaisen kirjan arvostelijaksi ole melkein raamatullista designia? Siis että se on ihan looginen askel koko ihmiskunnan kehityksessä? Ei siis hyvä eikä paha, oikea taikka väärä, vaan luonnollinen ja ymmärrettävä, juuri sellainen kuin ansaitsemme?
Tältä lehti saa kaikki toimensa näyttämään. Se on kuin luonnonilmiö, noudattaa sen mallia. Sää tulee aamuisin täsmälleen sellaisena kuin sen on tultava. Säällä ei ole vaihtoehtoja. Säätä ei voi arvostella.
Järjettömintä tässä kaikessa kuitenkin on, että HS ei ole
luonnonilmiö; se ainoastaan käyttäytyy niin. Joku on vastannut tästäkin päätöksestä. Joku on pitänyt hyvänä ideana nimenomaan Satu Koskimiehen valintaa tämän kirjan arvioijaksi. Kun tämä asia on päätetty, läsnä olleet henkilöt eivät ole katsoneet toisiaan silmiin. Niin paha ei kukaan ole, että olisi.
Tällainen käytös lehden taholta on käsittämätöntä ennen muuta siksi, että näin tehdessään se valitsee tietoisesti "pahan" roolin kulloisessakin kulttuurisessa tilanteessa. Pyrkiessään objektiivisuuteen se itse asiassa valitsee kaikkein vähiten objektiivisen roolin. Toisinkin voisi tehdä. Se voisi kokea olevansa yksi aktiivinen toimija historiallisessa kulttuurisessa tilanteessa; että se oli itse mukana luomassa jotain uutta ja jännittävää.
Tämä olisi se kysymys, johon lehden tulisi vastata, itselleen ja meille: Mikä meidän mielestämme on runoudessa erityisesti tai kulttuurissa yleensä uutta ja jännittävää juuri nyt?
Tunnisteet: hs, kriitiikit, runous
posted by Karri Kokko at 10:14
7 Comments:
Valitettavasti lienee niin, että HS on kyvytön vastaamaan viimeksi esittämääsi kysymykseen.
Toivoa sopii kuitenkin, että vastaisuudessa kriitikot kullekin kirjalle valittaisiin paremmin - ainakin suht. oikea henkilö suht. oikealle kirjalle, eikä tyyppi täysin toisilta maailmanlakeuksilta.
Kyvytön vai haluton, kas siinä pulma. Herää kuitenkin kysymys, että millä tavoin he perustelevat olemassaolonsa illalla nukkumaan mennessään ja aamulla herätessään. Miksi valita jarruttajan, estäjän ja tuhoajan rooli, kun aivan yhtä hyvin voisi olla mahdollistaja, edistäjä, luoja.
Positiivinen asenne naamioidaan ja sen kohde valitaan aina taitavasti. Eihän kenelläkään voi olla mitään pahaa sanottavaa Kirstinän ja Aronpuron tekemisistä — neljä vuosikymmentä after the fact, goddammit! Mutta pointsi menee siinä, kuinka moni voi sanoa olleensa heidän puolellaan, heidän poetiikkaansa nostamassa silloin kun se oli uutta ja freesiä.
Minua voi tietysti syyttää sanotaanko pascalilaisesta vedonlyönnistä: jos olen oikeassa, sitten olen kuolematon komeassa seurassa; jos olen väärässä, mitä välii? Mutta ainakin nukun hyvin — eikä kavereissakaan ole valittamista.
Mutta nyt ulos maailmaan katsomaan, kuka tänään tulee vastaan.
se onkin hyvä. vastaantulevan konspiraation vastustamista
Oh dear. Ei sitä (aina) huomaa mitä tulee kirjoittaneeksi. Oikeasti ja todella en ole lainkaan pahantahtoinen enkä kulttuurisen konspiraatioiden suhteen paranoidi. Minä vaan kimmastun, silleen mannislaisesti, kun pienempiäni, siis veljiäni ja sisariani, kohdellaan oikeutta vastaan. Lähden siis ulos kävelemään myötä, en vastaan. Lupaan raportoida poikkeavuuksista.
Karri mietti, että Koskimies on lukenut arvostelemansa teoksen, koska arvostelun oheen liitetyissä teostiedoissa seisoo: Ei sivunumerointia.
Mutta onko Koskimies lukenut teoksensa loppuun asti, kun Kerron viimeisen sivun viittaus toiseen osaan Kerro (partituuriin), joka löytyy netistä, puuttuu?
Toisalta, miksi mennä nettiin, kun on jo Hellaakosken Jääpeili luvun alla
tjt
Sekin vielä. Tässä alkavat olla mehevän katastrofin ainekset kasassa.
Lohduttominta ja samalla lohdullista tässä on se, että asian korjaaminen on vähän niin kuin pyytäisi mursua kääntämään kylkeään. Ei niin, etteikö se onnistuisi, vaan kuka oikeasti välittää?
Näkyypä HS painaneen tämänpäiväiseen lehteen Koskimiehen arvion uudemman kerran. Oikein piti silmiä hieraista.
Tekevätkö ne tämän tahallaan?
(Ehkä fiba on huomattu eikä sitä ole kaikissa painoksissa, mutta minun HS:ssäni on vanha arvostelu sellaisenaan uudelleen painettuna)
Lähetä kommentti
<< Home