lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Kuusi fiktiota matkan varrelta

Turun Puhelin tuhkan ja tiilisilpun läpi kohti keskiaikaa.

Kaupunki muistaa Lainettaan nimikkokirjastolla.

Pellinen katsoo silmillään ja piirtää kuvasi vihkoon.

Karri tapaa Körrin ja Körri Karrin Martin ja Mikaelin välissä.

Ajaa kotiin seitsemän joen yli Mätäojan varteen.

Kettu on kuollut, jänis on kuollut, kolme peuraa vilkuttaa häntäänsä.
Charles Bernstein & Leevi Lehto, Kerttu, Turku, Finland, Sept. 29, 2006.

Charles Bernsteinin vierailu Suomessa palautti jälleen konkreettisesti, havainnollisesti ja vastaansanomattomasti mieleen sen mistä runoudessa on kysymys. Runoilijan sanoin:
Runouden yhteiskunnallinen funktio meidän aikanamme on saattaa kieli korvakkain oman ajallisuutensa, fysikaalisuutensa ja dynaamisuutensa kanssa: ei sen pysyvyyden vaan sen hetkellisyyden; ei sen arvovallan, vaan sen virtaavuuden; ei sen tallennuskyvyn, vaan sen rakenteiden; ei sen abstraktin loogisuuden ja selkeyden, vaan sen konkreettisuuden ja erityisyyden.

Kun sanomme, että elämme postaakkosellista aikaa, emme tarkoita että lukutaito ei olisi enää tarpeen vaan pikemmin että se ei enää riitä; kenties olisi parempi puhua hyperlukutaidosta. Runous voi digitaaliajassa tehdä enemmän kuin vain kaiuttaa menneisyyttä mieleenpainuvin fraasein – nimittäin keksiä uutta, ennenkuulumatonta nykyhetken kieltä.

Charles Bernstein: Runouden puolustus. Runoja ja esseitä kahdelta vuosituhannelta. Toimittanut Leevi Lehto. poEsia 2006.
Kahden runoilijan yhteisesitys – puhutaan sitten molempien yhteisenä ponnistuksena syntyneestä kirjasta tai sen sisältämien "suomennosten" lavaversioista – on uuden vuosituhannen ohittamaton runousoppi, jota kannattaa kuunnella, olipa sitten runouden tuottaja tai kuluttaja.

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Charles Bernstein Suomessa

Mutta miksi hän on niin tärkeä? Leevi Lehto vastaa.

Charles Bernstein: Runouden puolustus. Runoja ja esseitä kahdelta vuosituhannelta. Toim. Leevi Lehto. (pdf)
Rakkaus on totisesti luopumista, pois heittämistä.
Kun kaikki on luotu, runo on valmis.
Runot alkukielellä.

Unet yks yhteen.

Sanat, kopiot.

Luoda, heittää pois.

Lähtökieli, arvoitus.

Käännös, parannus.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

Rakkausruno

Kätesi ovat matkalla
enkä tiedä kauneinta nimeäsi.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

What a beautiful day

This morning, there's a package waiting for me in the in-box. Judging by the look of the thick envelope, I know it's from Eileen, and my heart jumps. Sure enough, inside the thing, I find the much-awaited "Unprotected Texts" by Tom Beckett, a selection of his poetry from 1978 to 2006. Whoa! Leafing through the book, I immediately recognize what I'm seeing: for what it's worth, it's full of stuff I'd love to have written myself.

You show me mine.

I'll show you yours.

Thanks & congrats, Tom!

PS. Inside the package, there's also a complimentary bookmark, provided by the publisher, Meritage Press, complete with a condom attached to it. Now, there's a side product if there ever was one. The joke? It's "King XL Size." Oh my.

Varjofinlandia kohtaa Uusia lauseita







on

hyvin

ja

mustat

piilouduin

siihen

on

sängyllä

väsyttää

luonnollisesti

tolkkua

jos

ajan

yrittävät

mutta

unirytmi

ja

normaalitilani

oikeesti

tylsää

on

istuin

aikaa

kännit

häiriö

tarvinnut

takia

aio

nyt

yli

viikko

hengähdyksin

virtuaali-ilmaa

tänään

etten

tuli

pakko

koko

psykiatrin

näköisenä

viime

kamaa

ohjelmat

tai

yhteensopivia

tärisi

hermoissa

joutua

lisää

ja

lamaantunut

tuntua

suurelta

oksettava

olen

uskalla

ottaa

ilon

saan

nautittua

alkoholia

psykiatrille

se

ja

ja

turtaa

kaljan

hallitse

loppuviikonlopun  

valon

rahahuolet

yksin



haluun

päälle

mun

murtuvan

koko

ritinää

pelaakohan

niin

selvittää

voinut

uni

seinästä

olokin

menee

en

lopun

hikisesti

kamalinta

keijut

ja

nihkeän

odottaa

käynnistä

saanut

huonosti

kamaa

kummalliselle



päälleni

ja

jo

hieman

torkkumaan

mitä

nyt

pahoillani

aivan

lomaa

oli

oli

epäviehättävä

eilen

ulos

alavatsaakin

ja

pahoin

lääkekuurin

maanalaista

jos

ollut

räjähtäneeltä

ynistä

lihaksissa

ihania

vuosia

suorat

housutkin

huippuu

asti

mutta

yön

peseminen

haltiat

ja

muuta

mentyä

perjantaina

mieli

ylös

mennä

koko

sellasta

joka

ja

tässä

muutaman

katsoin

varjoelämää

voinut

mutta

minulta

meen

elänyt

varten

nytkin

jo

en

alkaa

omista

tärisivät

muuta

kädet

puoliväliin

kiukun

vallassa

joku

ja

ole

mun

mielen

en

en



suihkussa

tässä

joudu

ne

ja

käsilläni

mitään

olen

että

totaalisen

sekaisin

paljon

vain

nukkua

sairauden

kuin

toivoakseni

tylsä

kuin

lyhyin

ollut

ja

ole

ärsyynnyn

helposti

vihloo

työnantaja

on

pitkästä

sairaslomaa

mitä

jäi

levottomasti

lyhyeksi

samoin

on

sitä

alkoi

makaan

kaikesta

niin

saada

raiteiltaan

tulla

vetämään

ajan

ja

korvista

ne

ulosmeno

tehtävältä

paska

raivon

ja

nukahtamislääkettä  

olisi

on

ovat

tämä

vedin

lientynyt

lannistunut

ja

väliä

voisin

sängystä

vaatteet

on

syvemmälle

lippalakkini

pelkkä

olo



tämän

ahdistunut

vähän

en

enää

paremmin

sohvalle

olen

voi

kuin

entistä

oli

yöllä

olisin

puuhaa

yritän

täältä

irti

alle

ole

lainkaan

olokin

epävarma

sohvalle

kärsimään

heti

ohi

nukuin

mennyt

vaatteita



ja

mee

b-todistus

just

jos

itkin

tämän

saatoin

ollut

siideriä

tällaiseksi

voi

minä

menen

nyt

raivokohtauksia  

vuoksi

A-klinikan

kuin

vähän

kanssa

kyllä

jos

autonromussa

on

lopulta

jättäydyn

perjantaina

puuhata

jotain

stressi

ei

hirveän

ukonilman

ja

en

jo

ja

kohta

eivät

mennä

että

nyt

sisällä

tämä

silmätulehdus

repsahtanut

enkä

viimeisen

vuoden

päivän

suussa

maistui

kun

ja

pisteeseen

muutenkaan

join

on

suklaata

mutta

tärisevillä

on

tyhjää

tässä

näytin

lievästi

siistejä

hyvin

paniikkiin

etten

niin

irti

istuvat

jää

mun

huonot

kauhean

kallio

teen

ainoat

aivot

alkua

pihalla

toimimattomassa  

vetää

peittoa

eli

sanottuna

vaikeaa

torstaina

kirjoittaa

tylsää

tekee

aina

sen

parantunee

pitäisi

juominen

tyhjän

olen

kaikki

maanpäälliset  

kaikki

hengittäen

ja

nyt

sitten

ulos

ettei

peliä

tappaa

surullinen

järjettömän

yksinäistä

toipua

krapulasta

pari

sähkölle

sanovan

on

nykyään

itseni

saa

että

vituttaa

pistoketta

on

heinäkuun

kauppaankaan  

eihän

nousta

aamulla

olin

tuntuu


ja

huomaa

muokata

ja

kädet

kohta

saduista

viistosti

samaan

kasvaa

ole

kukat

läpitunkevaa

viehtymys

ja

liian

enää

katedraaleihin

aurinkoa

seuraavaksi

alku

mitään

hetki

mielipiteitä

seuranneet

jonka

valmiiksi

mikä

ja

minkä

tiennyt

pitääkin

on

tietää

niitä

se

Jeremiaan

välkkyvä

sitä

ylitän

värähtelevät

kuusten

jo

sammaloituneita  

maailmalta

elämäni

sen

ilmiöihin

jos

odotuskin

lähden

yllättyy

puistossa

puolittaista

tilanteita

aikaisten

maahan

silmin

on

siihen

on

lämpöä

outo

kevenee

katsoa

nurmikon

tietä

mistä

lieviä

tai

jälleen

kasveja

on

sytytän

vaikkei

asioita

kasvavaa

ole

omenankukkia

sitä

se

tuleen

ei

unia

temppeliin

itsensä

kotoa

ei



yhtä

näkevät

ja

ja

herkkä

muuttunut

päivä

paikkaan

puu

varjoissa

valkoiset

joiden

aloittamaani

lisäävät

kauempana

ovat

voinut

tämä

levoton

tämä

vaikka

näet

parvekkeita

on

katsovan

ja

palasin

asia

västäräkkejä

kynttilöitä

polvilla

olet

vaelsi

minusta

keräävät

valkeat

osaa

kädestä

taas

rakastunut

olemista

päivän

laulu

Iliaassa

näköisenä

näettehän

alle

erilaisiin

selän

aikaa

kuu

kauneutta

ja

kukkia

punaiset

ovat

jaksat

seistävä

vaakani

suureen

täplittävät

että

temppelin

vältellen

ja

viimeinen

yksin

mutta

tullessaan

jolla

kuvittele

jokin

sitä

joella

kauniita

on

terälehdet

aamu

ennen

rouskuvan

esitettävä

vastapäivään

katsoin

suojaansa

ei

on

ettei

missä

minä

paeta

on

viilenevää

on

puutarhassa

nämä

ja

kysyi

kirjoittaisi

näin

ja

kysykö

terälehdet

viittauksia

maa

unohda

ja

nähdä

nyt

laulan

soittaa

hetki

edessä

valoa

jolla

ylös

on

ei

ilman

koko

lyhyt

järkeen


asettua

tuudittaa

työntää

tai

sydämen

se

sohvalle

taas

selkä

yhdeksi

kauneuden

on

sitä

etten

suonut

kesävaloa

on

kiviportaita

lapsi

on

vihreys

jonka

enää

tiedä

itsestäänselvyyksiin  

nytkin

läpi

on

ja

ja

retkottavat

todellisia

talitiaispoikue  

joet

mietteliään

salaakin

ovat

tässä

siihen

asia

ajatukset

enkä

yksilöä

ei

sympaattinen

varjo

pihalehmuksen

jolle

kaipuuta

lähdin

voi

kun

säestää

edessä

oli

pudonneet

ja

minulla

siltä

jälleen

pysäyttämään

takaisin

ja

katselin

hetkessä

liikettä

mietin

lähtöpisteeseen  

vain

ottaa

liian

on

ja

ja

tuntui

kaikki

hämärästä

päiväksi

vastavalossa

metsässä

jotka

ja

minua

voimaa

haluaisin

vaikkei

joka

vielä

ne

nähdä

aurinko

kiersi

koko

istuu

se

korventavan

veli

onnellinen

heijastusta

puun

lauluista

halusin

tietää



ja

kuulunut

hän

heti

hervoton

lähtöpisteeseen  

mielilaulujani

elin

lintujen

ranteessani

piti

piilossa

ei

illan

se

on

että

on

ajatella

hiljaisuutta

seremonia

ei

pitkään

vievää

aukeaa

astumista

uni

aikaa

levottomin

kaikki

nukuta

kävelen

saippuakuplia  

profeetta

lankeaa

saaren

toive

soratien

vaikka

ulkona

asenteita

joihin

en

pidän

että

näkee

tämä

on

valoa

mutta

kuin

koska

ja

jotain

kun

sinne

kesäyötä

seisahdun

mitä

helisee

lehdet

pihtojen

täytyi

valo

sijaitsee

surrurrur

tuossa

osaa

rakastuneena

vartalo

takaa

katselee

minä

maailmansa

tiedän

tiivis

sanat

ei

sentään

tuon

satanut

tuntui

sillä

olla

välttämättä

myöhä

se

oma

salatun

katsellen

mitään

älkää

vain

olemassaoloa

puhaltelemaan  

liian

kyennyt





tiistaina, syyskuuta 26, 2006

The first marquee hay(na)ku anthology











dreamt





a





centaur





was





humping





me





I





was





definitely  





outside





of





myself





the





bodies





that





matter





rarely





exist


otherwise  





two





fine





quarto





sheets





stapled





twist





of





ivy






trestles





up





brick





how





limitless





one





seems





to





selves





in





an





outtake






virgins





brooding





change





blue





cloth





housed





in





gold





preserved  





in





a





cloth





chemise





very





fine


someone  





you





love





sleeping





with





your





open





book





the





chest





peacefully  





breathing





such





intimacy





can





hardly





be





achieved  





to





take





your





words





to





bed





to





hold





them





against





the





heart





to





dream





privately





with





another's





intimations  





every





book





must





dream





with





it


at





night





the





landscape





is





anonymous





at





night





the





landscape





is





autonomous  





night





is





landscape





walk





with





me





night





is





language





and





I





will





night





is





linkage





what





of





you





hand





in





hand





the





night





is





harmonious


insight





you





ask





if





spiritual





it’s





then





that’s





for





to





presented  





no





less





empty





space





to





we





may


gravity





blackens





wings





with





joyful





scars





place





meant





time





brief





identity





fragment





nothing





adds





up





love





isn’t





math





great





mountain





wind





came





down





cool





I





am





speaking  





to





you





now







With thanks to Dan, Eileen, Ernesto, Harry, Jean, Mark, Sheila, Tom, and Vincent

PS. Please use Firefox since it won't look like much with IE.

Six degrees of separation 2











kirjoitan 





tosi





lyhyesti





koska





aikaa





ei





enää





ole


maisema





kuin





karuselli





käsi





vilkuttaa 





metsä





vastaa


olen





kaivo





jonka





vedestä 





yrität





nähdä





kuvasi


katselemme 





muotiin





puettuja





muistoja





kuin





tämä





elokuva


sinä





ohut





iho





huulien





alla





veren





leikki





niin





helposti 





kaikki





päättyy


pienempien





sanojen





arki





odottaa





minua





aamun





päässä 





yötä






Six degrees of separation












pienempien





sanojen





arki





odottaa





minua





aamun





päässä 





yötä


maisema





kuin





karuselli





käsi





vilkuttaa 





metsä





vastaa


kirjoitan 





tosi





lyhyesti





koska





aikaa





ei





enää





ole


olen





kaivo





jonka





vedestä 





yrität





nähdä





kuvasi


sinä





ohut





iho





huulien





alla





veren





leikki





niin





helposti 





kaikki





päättyy


katselemme 





muotiin





puettuja





muistoja





kuin





tämä





elokuva






Kiitos Silja, Kati, Henriikka, Sirpa, Jepa ja Elina

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Jotain kaunista









sinä





päivänä 





keksit





vihdoin





miten





olla





yksin


minulla





oli





tarkoitus 





viettää





yksi





tunti





omin





päin


tämä





muisti





on





saatettava 





atomeiksi





ennen





uusia





kukkia


miten





minulla





onkaan





ikävä





laulan





murheellista 





laulua






Kiitokset Eino Santaselle, Silja Järventaustalle, Ville-Juhani Sutiselle ja Risto Ahdille

Innoituksen loitsiminen

Työskenneltävä sokeasti, päämäärättä, kuin hullu. Kaikki on korjattavissa. Vielä on aikaa. Ties vaikka uusia nautintoja. Täytyy tahtoa uneksia ja osata uneksia. – CB

Final Theme

“As I walked out tonight in the mystic garden / The wounded flowers were dangling from the vine.” As usual, it is the words that seize your attention first. “Ain’t Talkin’,” the last song on Bob Dylan’s deceptively mellow-sounding new album, “Modern Times,” places the listener in a landscape of sweet decay, as handsomely ruined as Dylan’s sixtysomething voice, populated by sick mules, blind horses, a missing gardener, nameless foes, some woman, and the walking, weeping, brooding, ironically smiling singer. The vocal line is threadbare: it consists of just five notes, the ancient pentatonic scale. But it is the unswerving sureness of the musical choices—guitars twisting like vines around plain chord changes, an intermittently keening cello, a steady pulse like dripping water—that holds you mesmerized. The protagonist seems to be searching for some sign of hope in the apocalyptic garden, and, at the last moment, he finds it: after eight minutes in the minor mode, and a sighing reference to the “world’s end,” a moonbeam falls in the form of a glowing major chord.

Alex Ross, The New Yorker, Sept. 18, 2006

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Elämäni
parhaat hetket
onnen puutteella mitattuna.

Speedy iskee jälleen!

Lämmitellä sanan sisällä kuin naisessa
ajatukset nurinpäin
päässä onnellinen hetki
matkalla kohti aina vanhempaa onnea
silmät kiinni kauneudessa
jonka arkisimpia koruja on iho
siellä, sieltä, sillai.

Sisäpiirin juttu klo 0:55

Miltä kuulostaa
Lännen Puhelimesta
joki ja yö
Arantilan sillalla?

Odysseus

Tuulet kaukaa
purjeet läheltä
tärkeitä palasia
meren pohjasta

kotiin on ikävä
ja minä makaan
silmät tähdissä
ja leikin sanoilla

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

silmät mennyttä
katsovat

samat kädet
joka aamu ja yö

sama sydän
samassa lämmössä

perjantaina, syyskuuta 22, 2006


            aika

            maailma

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Tänään ei sitten todellakaan muuta

Kolme päivää,
kaksi yötä,
nolot pinnat ässältä.

Hukka sydän,
iho vanha,
runot ihan Ärrältä.

Muistilappu

Kieli koluaa muistipaikkoja.

Iholla on tunteet.

Olen maailmassa,
joka valistaa minulle Kreikkansa.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006


            totuus

Luomattomassa tilassa

Itsessä ei ole mitään kirjottavaa.
Itsessä ei ole mitään kirjoittamista.
Itsessä ei ole mitään, mistä kirjoittaa.
Ei mitään luotavaa, vaikka kuinka ravistaisi.
Ei mitään, vaikka kuinka heittelisi irtomaata haudan pohjalta.

            ei mitään

Sedimenttejä Ristolantiellä

Sediment (photo by Outi-Illuusia Parviainen)

o o o o o o o o o o o o

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Hitsi että sitä alkaa olla vanha

Lapsenlapseni täyttää tänään viisi. Nyt juhlimaan!
sana

ajatus
Mitähän tämäkin lause vielä ehtii näkemään ja kokemaan, millaisia asioita ja tunteita itseensä kiinnittämään, mitä oppimaan ja omaksumaan, tietämään ja välittämään totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja oikeasta, luonnosta ja ideoiden maailmasta, rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta, puista, linnuista, tuulesta ja vedestä, ilmasta, kukista ja tähdistä ennen kuin senkin aika täällä meidän ihmisten keskellä on ohi.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Sateen viimeinen pisara





o




tuuli vihjaa, laulu näyttää

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Tuokio Tukholmassa 3

Finnish Poetry Now, Ugglan, Tukholma, lauantai 17. 9. 2006.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Tuokio Tukholmassa 2

Tekstiä ja kuvaa perjantain runoillasta Café Edenborgissa.
Väärällään kuu,
ikävä
ei tiedä mistä minne

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Tuokio Tukholmassa

Tunnelbanaan astuu parikymppinen, päänsä huivilla peittänyt muslimityttö. Hän jää ovensuuhun seisomaan, ottaa laukustaan pehmeäkantisen kirjan ja alkaa lukea. Tekijä on Platon ja teos Staten.

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Kun menet naisen luo, varaa riittävästi muistia.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Kohti hiljaisuutta

courier 10

Tuli&Savu 2/2006 käsittelee muun muassa visuaalista runoutta. Siteeraan tähän Mary Ellen Soltin artikkelia vuodelta 1968, koska se tuntuu puhuvan asioista, joita olen käsitellyt kuvarunoudelle omistetussa blogissani Blonde on Blonde.
Pierre Garnier on ehdottanut, että runo haluaa nykyään muuttua materiaaliseksi objektiksi, koska ihminen on tulossa yhä tietoisemmaksi hengellisyydestä, joka asuu häntä ympäröivien objektien materiassa itsessään. Samoin ihmisen löydettyä tai löydettyä uudelleen itsensä avaruusajan kosmisena olentona avaruudesta itsestään on tullut hengellistä (runollista) sisältöä. Visuaalinen runo on tilassa oleva materiaalinen esine, joka kykenee vaikuttamaan meihin hengellisesti.

Jos visuaalinen runo on uusi tuote maailmassa, joka tulvii yli äyräiden uusia tuotteita, on sen osallistuttava sen itsensä luoneen maailman luonteeseen. Visuaalinen runo on sanojen muotoilua muotoillussa maailmassa.

Tukholma kutsuu

Ruotsalainen runouslehti OEI julkaisee suuren Suomi-numeron. Sen kunniaksi runoilijamme tekevät ystävällismielisen maihinnousun Tukholmaan 15. ja 16. syyskuuta. Jännittävää!

Yhdeksän tunnin saldo

Järjestän jäseneni pehmeälle patjalle,
makeaa suuhun, iloa kosketukseen.
Tämä melko kaamea aistillisuus,
samaa pimeyttä kahdesta eri ikkunasta.

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Tämä yhteinen ruumiimme

Hän on kuin istuisi virtaavassa vedessä. En minä kyllä ymmärrä mitä hän tahtoo sanoa mutta minä luen ja luen vaan enkä halua pois vedestä.
Herrajumala, onko siitä jo pian kolmekymmentä vuotta! Pentti Saarikosken suomentama valikoima Göran Sonnevin runoja ilmestyi 1977, samana vuonna kuin hänen oma käänteentekevä kokoelmansa Tanssilattia vuorella. Sonnevin teksti ravisutti. Oli outoa ja kiinnostavaa, että runo puhui itsestään ja välineestään kielestä, jota runoilija kutsui kollektiiviseksi prosessiksi. Sonnevin vaikutus parikymppiseen runoilijanalkuun oli merkittävä, ja lukukokemuksen kaikuja näkyy aina alkukesästä ilmestyneessä kokoelmassani Ilmaisin asiani, jonka avausruno on saanut sonnevilaisen nimen: "Det skrivna är partitur".

Göran Sonnevi, Keskeneräinen kieli, suom. Pentti Saarikoski, Otava 2006.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

14

Järjetön muisti, lomittaiset kuvat, kuiske, leikkely päässä.
Kuka puhuu hiljaisuuteen polvet, huulet, taivaanrannan?
Sana ympäröi asian ihon lailla, estää sitä vuotamasta yli.
Ei pidä sanoa naista kauniiksi, että halusin vain tehdä näin.
Hullu iho, hyväntuulinen halu ihan älyttömille autuailleen.
Ei tuntisi mies ikävää, jos ei olisi koskaan kuullut ikävästä.
Hän kuvaa, pohtii, kertoo, hän kysyy, pyytää, toivoo.
Rytmikästä matelua kohti valtakuntaa vailla horisonttia.
Vaikka vain yksi on äänessä, hänen äänensä ei ole kaikki.
Näitä huutamalla kutsuttavia hallitsemattomia ihanuuksia.
Aavistus, jolla on jo ennalta taipumus muuttua muistoksi.
Teot kädestä suorana ja mustavalkoisina, puhe toisintona.
Katseesi aivan kuin sormeni olisivat silmät täällä jossakin.
Luovuta, eikä sinun koskaan tarvitse ottaa yhtään mitään.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Kahden sanan runo kuuden sanan otsikolla





Joki vastauneen.



Bongattu länsirannikolla

Tekijä Tuntematon, Tomi Kontio, Arno Kotro, Jonimatti Joutsijärvi, sarja Beckettin pienoisnäytelmiä, Taantumuksentie, tuhat naakkaa, sata mustavarista, yksi vanha luokkatoveri, serkku, äiti.

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Myöhästyneet onnen toivotukset

torstaina, syyskuuta 07, 2006

13

Kerrotaan linnusta, jonka rinnassa hakkaa kaksi sydäntä,
toinen ilon ilmaisullisiin käytäntöihin ja toinen surujen
     ulos hengittämiseen.
Pojalleen viestittävä nuori tyttö mustan koiransa kanssa
ei vielä näe kuinka musta hänen koiransa on. Siitä tulee
     molemmille yllätys.
Kädet, kämmenet, sormet, muisti, enkelit, huulet, limaisa
eros, katse, ihmetys ja hyväily, naisen ja miehen välinen
     vetovoima ja ero.
Hitaat ja vielä hitaammat itsekseen ohjautuvat systeemit,
käsi, sukupuolielin, jopa ruumiiseen liitetty työkalu, kieli
     tai kolmas välittäjä.
Pihlaja parilehdykkäinen kukkii runsain kermanvalkoisin
kerrotuin huiskiloin ja on vuodet ympäri sukua omenalle.

Onnea onena oenan onnae!

Marko Niemen konkreettisia runoja sisältävä nurousoppi on ilmestynyt Jukka-Pekka Kervisen Ankkurin julkaisemana. Tervetuloa joukkoon, Marko!

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

12

Niin pitkät ja niin intensiiviset tilaratkaisut, keskiviikkojen
ympärillä yksin aikaa muttei ainuttakaan valmiutta käsitellä
ns. uturajan riippumietteitä tai muita periytyviä kysymyksiä.
Mutta aion kirjoittaa omat Pitoni oikaistakseni tämän kaiken.
Tässähän ei ole kahta, näkijä on sama kuin se mitä nähdään,
hän on aina, aina mielessäni, ei siis ilona enempää kuin minä
itsekään olen aina iloksi itselleni, ei siksi että hän on kaunis
vaan siksi että hän on enemmän minua kuin itse taidan olla!
Kyyhkyjä ovat silmäsi, joo, mutta kuka silloin puhuu, mies
vai metafora itse? Mies. Mielestäni mies, sillä vaikka emme
rakastaessa muutu yhdeksi ja samaksi vaan uudeksi muuksi,
hänen puheessaan toistuvat toisen sisällä vierailemisen kuvat.
Sinulla on kukikkaat pöksyt, pian ei niitäkään, älähän vielä.
Tämä on varmasti vaikein tehtävä, jonka olen ikinä täyttänyt.

Se oli silloin, nyt on nyt

Laskin juuri, että elämäni ensimmäisistä sydänsuruista on lempeästi arvioiden noin miljardi satakolmekymmentäviisimiljoonaa kaksisataayhdeksänkymmentäkuusituhatta sekuntia.

11

Mitä sitten jos nainen onkin maalattu silmä äänettömässä
runossa, tarkemmin sanottuna sen vasemmassa reunassa.
Toinen uittaa surunsa unessa, toinen huokaa näkökykyään,
ikään kuin hänkään muuta olisi kuin tyhjä muistitikkunsa.
Omenaisen puun saa hurmattua kielellä, poikakivi kipittää
tyttökiven perässä vaikka ylämäkeen, jos lähtevä tai tuleva
viesti on viehkeä nännin tai kallon alueella, siksi juuri olen
laittautunut kauniiksi: haluan mennä kauniina kauniin luo.
Mutta meidän ei ole syytä väheksyä rakkauden harhoja
parantavaa voimaa, olen hullu koska olen rakastunut, vaan
en hullu siksi, että pystyn lirkuttamaan sen nöpöläiselleni
kuin minkä tahansa kreikkalaisilta periytyvän käsitteen.
Hankaavine alkuineen ja soljuvine vokaaleineen sana lisää
nautintoon, josta se kertoo: nautin yhtymisestä suussani.

Vääjääjä-jää-Äijö-äijääjäjöijään

Selitys löytyy maestrolta itseltään eli Leeviltä.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

10

Kuvako tietää miten elämä eletään täydestä sydämestä,
valmiina tositoimiin heti valojen syttyessä, ainoana
huolenaan paperinen kuu, väsyneet sukat, valtameren
syvyys ja kaikki se mitä olet. Eikö olekin romanttista?
Höpönlöpö. Kylläpäs onkin harvinaisen viileä luonto,
onnettomat taiteet ja rajuakin rajumpi raju teoriaosuus,
nuorella kalalla erittäin monokromaattiset uima-altaat
ja leikillisesti S. Freudiin päin kääntyneet kylkiviivat.
Puuttuu vain, että katsova polvi ottaa värimaailman
liikuttavimmat sisällöt annettuna, ikään kuin ne eivät
perustuisi fysiikkaan tai biologian tarkoin harkittuihin
vaatimuksiin, joilla on kaanonia monistava merkitys!
Runous onneksi on onnen pekka, erehtyväisten kuu,
joka jopa loistoaankin loistaessaan loistaa loistavasti.

9

Yhtä hyvin voisi olla lähettämättä kuin lähettää näitä viestejä.
Lakattuja huulia ei huomaa kukaan, jos silmät muistuttavat
tähdistä tai jos kuun edessä on häikäisevästi muotoillut lasit
tai jos kukaan ei muista mihin numeroihin rakkaus päättyi,
jos minä vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia ja
romantikko päättää olla ihan hissukseen pian sen jälkeen kun
romantiikka päättää olla ihan hissukseen pian sen jälkeen kun
yksi jos toinenkin sydän päättää pysyä kovana, niin ettei vain
yksikään hän tai minä pudottaisi suojaustaan ja ryhtyisi tuosta
vaan onnelliseksi ihan vaan siitä ilosta, että syksyllä on totta
kai paremmat runot kuin keväällä, jolla ei kerta kaikkiaan ole
mitään sitä luonnottomuutta vastaan, että nyt, nyt on se hetki,
jolloin joka sana menee sellaisen myllyn läpi, ettei vesi joka
siitä myllystä menee läpi tiedä mitä on tai kuvittelee olevansa.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

BhmBhm-Pff

"Synth Loops" in the Cyborg Opera by Christian Bök. Tekstiksi muutettuna teoksen alku näyttää tältä:
—BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’Bhm—p’ThmBhm-Pff

Mies ja ääni

Christian Bök vieraili Kuopiossa

...ja esiintyy maanantaina 4.9. Café Engelissä Helsingissä klo 19.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Kirjakantissa sanottua

Äänirunoilija Christian Bökin haastattelu Savon Sanomissa.