Interview with yours truly by Tom Beckett
Viides viikko tupakkalakkoa käynnissä ja sitten vielä tämä.
Se, että haastattelun kohteena olen minä, on kieltämättä hämmentävää mutta lopultakin epäolennaista. Ajattelen asiasta niin, että tämä on yksi esimerkki kirjallisuutemme kansainvälistymisestä; että jotkut ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä runoudessamme tapahtuu.
Sitä paitsi E-values on julkaissut yhteensä melkein 30 haastattelua, joukossa muun muassa Jukka-Pekka Kervinen.
Se, että haastattelun kohteena olen minä, on kieltämättä hämmentävää mutta lopultakin epäolennaista. Ajattelen asiasta niin, että tämä on yksi esimerkki kirjallisuutemme kansainvälistymisestä; että jotkut ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä runoudessamme tapahtuu.
Sitä paitsi E-values on julkaissut yhteensä melkein 30 haastattelua, joukossa muun muassa Jukka-Pekka Kervinen.
Tunnisteet: e-values, haastattelut, runous, tom beckett
posted by Karri Kokko at 21:07
15 Comments:
Karri,
This is such a fabulously-lush interview! Thanks for sharing! So much meat and gems in it -- it will be a pleasure to re-read!
Eileen
Kaltaiseni lukijan mielikuvissa et ole ollut lainkaan olemassa 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 90-luvun alussa. Miltäs nyt tuntuu?
Oh, thank you, dear Eileen. I knew the Internet was quick, but that the piece already found its way to California... You're sweet, as always.
Diö Nutz, ei miltään. Luulen, että maa ja sen runous ansaitsivat poissaoloni ja pärjäsivät aivan mainiosti pitäessään sinua ja sukupolveasi koulun ruuissa. Siinä mitä noina vuosina oikeasti tapahtui, ei ole paljon kertomista, ainakaan mitään sellaista mikä paasilinnalaisittain olisi suoraan polkaistavissa runoudeksi.
Kyllä minä käyttäisin tilaisuutta hyväkseni ja sepittäisin jonkin pikku Divine Commedian noista vuosista. Kiinnostavuuden ja mahdollisuuden tähän tuo nimenomaan tuo "poissaolon myytti". Esim. "taannuin alkueläimeksi ja söin sikojen ruokaa", "olin Olympoolla jumalten opissa", jne.
Arvauksesi, puhdas hihastaveto, osuu pelottavan lähelle...
...joten ei kun Divine Commediaa raapustamaan.
Lähestymistapanne on ilahduttavan pragmaattinen, mutta toisin kuin minä asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Kyse on melko tapahtumarikkaasta ajasta. Neuvostoliitto mutta ei vielä internetiä? Internet muttei enää Neuvostoliittoa? Miten siihen myllerrykseen mahtuu pieni ihminen, ihminen joka laittaa sanoja hassusti riveihin ja keskustelee romaanihenkilöiden kanssa. Mitä opettaja/Kekkonen siihenkin sanoisi...
Voihan vitalis. Aika kuluu nykyään tosi nopeasti. Iltapäivällä sinuttelen nuorta Nutzia ja illalla se on jo teitittelyiässä...
Vielä on käyttämättä tämä erikoinen "Thou"; Jumalan sinuttelu.
Tuo Neukkulan katoaminen on suht iso mullistus, eikä sitä tällainen murrosikäinen aina muista. Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema alkaa silviisiin kun Neuvostoliitto miehittää Suomen. Kirjan ilmestymisaikoihin (1985) se on varmasti ollut hätkähdyttävä avaus kirjalle, mutta noin nykysellään vaikuttaa hauskalta pikku fantasialta menneisyydestä. Olisi kauhean jänskää kuulla jonkun aikalaislukijan muistelmia tuon romaanin lukukokemuksesta; itse olen lukenut sen 2000-luvun puolella metafiktio- yms. näkökulmilta vaivattuna.
Vai että aikalaislukijan muistelmia Romaanihenkilön kuolemasta? Olet tietämättäsi mutta epäilemättä loistavan vainusi johdattamana eksynyt suoraan lähteelle. En näet ainoastaan lukenut Pulkkisen romaania, vaan vastasin sen toimittamisesta...
Suoritus on eittämättä vaatimattoman curriculumini harvoja mutta yhtä kaikki loistavia kohokohtia, ja vaikka mielelläni asiasta mainitsenkin, en aio tyhjentää koko pajatsoa tähän. Sen voin sanoa, että nuo ajat ovat sekä todella kaukana, ihan toisesta maailmasta, että ällistyttävän lähellä. Voi sanoa, että MP muodosti yhden miehen opposition koko valtakulttuurille, josta toinen siipi palvoi ja toinen nuoleskeli Neukkulaa. Voi yrittää kuvitella kuinka yksinäistä siinä marginaalissa oli. Sitä ei vieläkään tajuta. Seuraukset ulottuvat kaikkialle, yhteiskunnan rakenteista sielun tasolle. Tuntuu, ettei vammoista ole päästy vieläkään. Tämä kansa ei osaa oikeasti, aidosti ja häpeilemättä nauttia vapaudestaan.
Semmonen vielä juolahti mieleen, että jotain vikaa täytyy olla kansassa, joka suhtautuu epäillen, naureskellen, vähättelevästi ja pilkallisesti omiin totuudenpuhujiinsa. Ne on meidän mielestä aina jotenkin epäilyttäviä ja ansaitsevat siten tulla, ikään kuin varmuuden vuoksi, ridikuleeratuksi.
Tämän kansan ihanaisuudesta on parhaiten kirjoittanut Maiju Lassila, mm. Pirttipohjalaisissa.
Isäni kertoi vanhemmistaan, jotka kuuntelivat maalaistalon tuvassa Viisasten kerhoa joskus 50-luvulla. Jännittivät, osaavatko viisaat vastata, sitten käkättivät tyytyväisyyttään: heh, eipäs tiennyt.
No, Romaanihenkilön kuolon olen "lukenna" kahdesti ja molemmilla kerroilla kuin olisi vedetty ison kuunarin kölin alta ja hai vielä roikkunut persauksissa. En tiedä miten korkealle tuota romaania arvostettaisiin jos sitä ei voisi niin helposti leimata sovinistis-rasistiseksi katkeronpurkaukseksi, huu nous.
Tämä kansa ilmaisee luontoaan monin tavoin. Se on synkkä väki. En ihmettelisi, jos "suomi" paljastuisi "kaamoksen" synonyymiksi. Sen mielestä kansalaisoikeudet tarkoittavat oikeutta kantaa olutta ja sidukkaa (vrt. bear arms). Se ei tajua, että sillä on lupa iloita vuoden ympäri. Sen pitäisi ajatella tuomenkukkaa ja kesäyötä mutta se valitsee asfaltin pimeällä. Sen vuoksi aitoa iloa ja keveyttä (vrt. KK:n tuotanto) tulee vaalia ja kannustaa.
Olkaamme positiivisia! Pelkän valituksen sijaan nostakaamme esiin jotain poikkeuksellista ja riemuitkaamme siitä! Lukekaamme Lady Lupinesquen blogia!
http://lupinesque.blogspot.com/
Lähetä kommentti
<< Home