maanantaina, syyskuuta 04, 2006

BhmBhm-Pff

"Synth Loops" in the Cyborg Opera by Christian Bök. Tekstiksi muutettuna teoksen alku näyttää tältä:
—BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’Bhm—p’ThmBhm-Pff

1 Comments:

Blogger Veloena said...

Oli kova yllätys, että jätkähän scattasi ja beatboksasi. Kuuntelin pyörää lukitessani, että jaahast, sisäpihalla on menossa a cappella rap jam, mitähän äänirunoilijan teokset tuosta tykkää. Ennen kuin sain lukon lopullisesti kiinni, ehdin kuitenkin jo tajuta, että tässä maailmassa joku saattaa kutsua tuotakin runoudeksi.

Hämmentävää.

Pitäsiköhän minunkin julkaista steppimuistiinpanoni, etenkin ne kohdat, joissa en ole osannut jakaa askeliskuja metronomimaisen tarkasti hieman viivästetyiksi kuudestoistaosanuoteiksi ja sen sellaisiksi, vaan olen täsmällisyyttä tavoitellen punonut laulun musiikin päälle (LAULUSSA painotuksen kuulee automaattisesti - esimerkiksi eräs muistiinpanoni sano rapaperi-rapaperi-raparperi-kassissabaskeri).

Aika valloittavaa kyllä. Enemmän minusta tuo kyllä tanssia oli kuin runoa (voidaanhan tanssikin kirjata ylös esim. labanotaatiolla). Vaikka tietysti tanssiinhan runo vanhastaan liittyykin (koturnijalkaiset kuorot, steppikenkäiset chorus girls, mihinkähän tästä pääsisi).

Sillä äijällä olisi kyllä ollut isompi ja heterogeenisempi yleisö jos sitä olisi mainostettu toisilla foorumeilla MYÖS beatboksauksena.

9:53 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home