Kuusi fiktiota matkan varrelta

Turun Puhelin tuhkan ja tiilisilpun läpi kohti keskiaikaa.

Kaupunki muistaa Lainettaan nimikkokirjastolla.

Pellinen katsoo silmillään ja piirtää kuvasi vihkoon.

Karri tapaa Körrin ja Körri Karrin Martin ja Mikaelin välissä.

Ajaa kotiin seitsemän joen yli Mätäojan varteen.

Kettu on kuollut, jänis on kuollut, kolme peuraa vilkuttaa häntäänsä.

Charles Bernstein & Leevi Lehto, Kerttu, Turku, Finland, Sept. 29, 2006.

Charles Bernsteinin vierailu Suomessa palautti jälleen konkreettisesti, havainnollisesti ja vastaansanomattomasti mieleen sen mistä runoudessa on kysymys. Runoilijan sanoin:

Runouden yhteiskunnallinen funktio meidän aikanamme on saattaa kieli korvakkain oman ajallisuutensa, fysikaalisuutensa ja dynaamisuutensa kanssa: ei sen pysyvyyden vaan sen hetkellisyyden; ei sen arvovallan, vaan sen virtaavuuden; ei sen tallennuskyvyn, vaan sen rakenteiden; ei sen abstraktin loogisuuden ja selkeyden, vaan sen konkreettisuuden ja erityisyyden.

Kun sanomme, että elämme postaakkosellista aikaa, emme tarkoita että lukutaito ei olisi enää tarpeen vaan pikemmin että se ei enää riitä; kenties olisi parempi puhua hyperlukutaidosta. Runous voi digitaaliajassa tehdä enemmän kuin vain kaiuttaa menneisyyttä mieleenpainuvin fraasein – nimittäin keksiä uutta, ennenkuulumatonta nykyhetken kieltä.

Charles Bernstein: Runouden puolustus. Runoja ja esseitä kahdelta vuosituhannelta. Toimittanut Leevi Lehto. poEsia 2006.

Kahden runoilijan yhteisesitys – puhutaan sitten molempien yhteisenä ponnistuksena syntyneestä kirjasta tai sen sisältämien "suomennosten" lavaversioista – on uuden vuosituhannen ohittamaton runousoppi, jota kannattaa kuunnella, olipa sitten runouden tuottaja tai kuluttaja.

Charles Bernstein Suomessa

Mutta miksi hän on niin tärkeä? Leevi Lehto vastaa.

Charles Bernstein: Runouden puolustus. Runoja ja esseitä kahdelta vuosituhannelta. Toim. Leevi Lehto. (pdf)

Rakkaus on totisesti luopumista, pois heittämistä.
Kun kaikki on luotu, runo on valmis.

Runot alkukielellä.

Unet yks yhteen.

Sanat, kopiot.

Luoda, heittää pois.

Lähtökieli, arvoitus.

Käännös, parannus.

Rakkausruno

Kätesi ovat matkalla
enkä tiedä kauneinta nimeäsi.

What a beautiful day

This morning, there's a package waiting for me in the in-box. Judging by the look of the thick envelope, I know it's from Eileen, and my heart jumps. Sure enough, inside the thing, I find the much-awaited "Unprotected Texts" by Tom Beckett, a selection of his poetry from 1978 to 2006. Whoa! Leafing through the book, I immediately recognize what I'm seeing: for what it's worth, it's full of stuff I'd love to have written myself.

You show me mine.

I'll show you yours.

Thanks & congrats, Tom!

PS. Inside the package, there's also a complimentary bookmark, provided by the publisher, Meritage Press, complete with a condom attached to it. Now, there's a side product if there ever was one. The joke? It's "King XL Size." Oh my.

Varjofinlandia kohtaa Uusia lauseita

on hyvin ja mustat piilouduin siihen on sängyllä väsyttää luonnollisesti tolkkua jos ajan yrittävät mutta unirytmi ja normaalitilani oikeesti tylsää on istuin aikaa kännit häiriö tarvinnut takia aio nyt yli viikko hengähdyksin virtuaali-ilmaa tänään etten tuli pakko koko psykiatrin näköisenä viime kamaa ohjelmat tai yhteensopivia tärisi hermoissa joutua lisää ja lamaantunut tuntua suurelta oksettava olen uskalla ottaa ilon saan nautittua alkoholia psykiatrille se ja ja turtaa kaljan hallitse loppuviikonlopun   valon rahahuolet yksin mä haluun päälle mun murtuvan koko ritinää pelaakohan niin selvittää voinut uni seinästä olokin menee en lopun hikisesti kamalinta keijut ja nihkeän odottaa käynnistä saanut huonosti kamaa kummalliselle mä päälleni ja jo hieman torkkumaan mitä nyt pahoillani aivan lomaa oli oli epäviehättävä eilen ulos alavatsaakin ja pahoin lääkekuurin maanalaista jos ollut räjähtäneeltä ynistä lihaksissa ihania vuosia suorat housutkin huippuu asti mutta yön peseminen haltiat ja muuta mentyä perjantaina mieli ylös mennä koko sellasta joka ja tässä muutaman katsoin varjoelämää voinut mutta minulta meen elänyt varten nytkin jo en alkaa omista tärisivät muuta kädet puoliväliin kiukun vallassa joku ja ole mun mielen en en mä suihkussa tässä joudu ne ja käsilläni mitään olen että totaalisen sekaisin paljon vain nukkua sairauden kuin toivoakseni tylsä kuin lyhyin ollut ja ole ärsyynnyn helposti vihloo työnantaja on pitkästä sairaslomaa mitä jäi levottomasti lyhyeksi samoin on sitä alkoi makaan kaikesta niin saada raiteiltaan tulla vetämään ajan ja korvista ne ulosmeno tehtävältä paska raivon ja nukahtamislääkettä   olisi on ovat tämä vedin lientynyt lannistunut ja väliä voisin sängystä vaatteet on syvemmälle lippalakkini pelkkä olo mä tämän ahdistunut vähän en enää paremmin sohvalle olen voi kuin entistä oli yöllä olisin puuhaa yritän täältä irti alle ole lainkaan olokin epävarma sohvalle kärsimään heti ohi nukuin mennyt vaatteita mä ja mee b-todistus just jos itkin tämän saatoin ollut siideriä tällaiseksi voi minä menen nyt raivokohtauksia   vuoksi A-klinikan kuin vähän kanssa kyllä jos autonromussa on lopulta jättäydyn perjantaina puuhata jotain stressi ei hirveän ukonilman ja en jo ja kohta eivät mennä että nyt sisällä tämä silmätulehdus repsahtanut enkä viimeisen vuoden päivän suussa maistui kun ja pisteeseen muutenkaan join on suklaata mutta tärisevillä on tyhjää tässä näytin lievästi siistejä hyvin paniikkiin etten niin irti istuvat jää mun huonot kauhean kallio teen ainoat aivot alkua pihalla toimimattomassa   vetää peittoa eli sanottuna vaikeaa torstaina kirjoittaa tylsää tekee aina sen parantunee pitäisi juominen tyhjän olen kaikki maanpäälliset   kaikki hengittäen ja nyt sitten ulos ettei peliä tappaa surullinen järjettömän yksinäistä toipua krapulasta pari sähkölle sanovan on nykyään itseni saa että vituttaa pistoketta on heinäkuun kauppaankaan   eihän nousta aamulla olin tuntuu

ja huomaa muokata ja kädet kohta saduista viistosti samaan kasvaa ole kukat läpitunkevaa viehtymys ja liian enää katedraaleihin aurinkoa seuraavaksi alku mitään hetki mielipiteitä seuranneet jonka valmiiksi mikä ja minkä tiennyt pitääkin on tietää niitä se Jeremiaan välkkyvä sitä ylitän värähtelevät kuusten jo sammaloituneita   maailmalta elämäni sen ilmiöihin jos odotuskin lähden yllättyy puistossa puolittaista tilanteita aikaisten maahan silmin on siihen on lämpöä outo kevenee katsoa nurmikon tietä mistä lieviä tai jälleen kasveja on sytytän vaikkei asioita kasvavaa ole omenankukkia sitä se tuleen ei unia temppeliin itsensä kotoa ei — yhtä näkevät ja ja herkkä muuttunut päivä paikkaan puu varjoissa valkoiset joiden aloittamaani lisäävät kauempana ovat voinut tämä levoton tämä vaikka näet parvekkeita on katsovan ja palasin asia västäräkkejä kynttilöitä polvilla olet vaelsi minusta keräävät valkeat osaa kädestä taas rakastunut olemista päivän laulu Iliaassa näköisenä näettehän alle erilaisiin selän aikaa kuu kauneutta ja kukkia punaiset ovat jaksat seistävä vaakani suureen täplittävät että temppelin vältellen ja viimeinen yksin mutta tullessaan jolla kuvittele jokin sitä joella kauniita on terälehdet aamu ennen rouskuvan esitettävä vastapäivään katsoin suojaansa ei on ettei missä minä paeta on viilenevää on puutarhassa nämä ja kysyi kirjoittaisi näin ja kysykö terälehdet viittauksia maa unohda ja nähdä nyt laulan soittaa hetki edessä valoa jolla ylös on ei ilman koko lyhyt järkeen asettua tuudittaa työntää tai sydämen se sohvalle taas selkä yhdeksi kauneuden on sitä etten suonut kesävaloa on kiviportaita lapsi on vihreys jonka enää tiedä itsestäänselvyyksiin   nytkin läpi on ja ja retkottavat todellisia talitiaispoikue   joet mietteliään salaakin ovat tässä siihen asia ajatukset enkä yksilöä ei sympaattinen varjo pihalehmuksen jolle kaipuuta lähdin voi kun säestää edessä oli pudonneet ja minulla siltä jälleen pysäyttämään takaisin ja katselin hetkessä liikettä mietin lähtöpisteeseen   vain ottaa liian on ja ja tuntui kaikki hämärästä päiväksi vastavalossa metsässä jotka ja minua voimaa haluaisin vaikkei joka vielä ne nähdä aurinko kiersi koko istuu se korventavan veli onnellinen heijastusta puun lauluista halusin tietää — ja kuulunut hän heti hervoton lähtöpisteeseen   mielilaulujani elin lintujen ranteessani piti piilossa ei illan se on että on ajatella hiljaisuutta seremonia ei pitkään vievää aukeaa astumista uni aikaa levottomin kaikki nukuta kävelen saippuakuplia   profeetta lankeaa saaren toive soratien vaikka ulkona asenteita joihin en pidän että näkee tämä on valoa mutta kuin koska ja jotain kun sinne kesäyötä seisahdun mitä helisee lehdet pihtojen täytyi valo sijaitsee surrurrur tuossa osaa rakastuneena vartalo takaa katselee minä maailmansa tiedän tiivis sanat ei sentään tuon satanut tuntui sillä olla välttämättä myöhä se oma salatun katsellen mitään älkää vain olemassaoloa puhaltelemaan   liian kyennyt

The first marquee hay(na)ku anthology

dreamt a centaur was humping me I was definitely   outside of myself the bodies that matter rarely exist

otherwise   two fine quarto sheets stapled twist of ivy trestles up brick how limitless one seems to selves in an outtake virgins brooding change blue cloth housed in gold preserved   in a cloth chemise very fine

someone   you love sleeping with your open book the chest peacefully   breathing such intimacy can hardly be achieved   to take your words to bed to hold them against the heart to dream privately with another's intimations   every book must dream with it

at night the landscape is anonymous at night the landscape is autonomous   night is landscape walk with me night is language and I will night is linkage what of you hand in hand the night is harmonious

insight you ask if spiritual it’s then that’s for to presented   no less empty space to we may

gravity blackens wings with joyful scars place meant time brief identity fragment nothing adds up love isn’t math great mountain wind came down cool I am speaking   to you now

With thanks to Dan, Eileen, Ernesto, Harry, Jean, Mark, Sheila, Tom, and Vincent

PS. Please use Firefox since it won't look like much with IE.

Six degrees of separation 2

kirjoitan  tosi lyhyesti koska aikaa ei enää ole

maisema kuin karuselli käsi vilkuttaa  metsä vastaa

olen kaivo jonka vedestä  yrität nähdä kuvasi

katselemme  muotiin puettuja muistoja kuin tämä elokuva

sinä ohut iho huulien alla veren leikki niin helposti  kaikki päättyy

pienempien sanojen arki odottaa minua aamun päässä  yötä

Six degrees of separation

pienempien sanojen arki odottaa minua aamun päässä  yötä

maisema kuin karuselli käsi vilkuttaa  metsä vastaa

kirjoitan  tosi lyhyesti koska aikaa ei enää ole

olen kaivo jonka vedestä  yrität nähdä kuvasi

sinä ohut iho huulien alla veren leikki niin helposti  kaikki päättyy

katselemme  muotiin puettuja muistoja kuin tämä elokuva

Kiitos Silja, Kati, Henriikka, Sirpa, Jepa ja Elina

Jotain kaunista

sinä päivänä  keksit vihdoin miten olla yksin

minulla oli tarkoitus  viettää yksi tunti omin päin

tämä muisti on saatettava  atomeiksi ennen uusia kukkia

miten minulla onkaan ikävä laulan murheellista  laulua

Kiitokset Eino Santaselle, Silja Järventaustalle, Ville-Juhani Sutiselle ja Risto Ahdille

Innoituksen loitsiminen

Työskenneltävä sokeasti, päämäärättä, kuin hullu. Kaikki on korjattavissa. Vielä on aikaa. Ties vaikka uusia nautintoja. Täytyy tahtoa uneksia ja osata uneksia. – CB

Final Theme

“As I walked out tonight in the mystic garden / The wounded flowers were dangling from the vine.” As usual, it is the words that seize your attention first. “Ain’t Talkin’,” the last song on Bob Dylan’s deceptively mellow-sounding new album, “Modern Times,” places the listener in a landscape of sweet decay, as handsomely ruined as Dylan’s sixtysomething voice, populated by sick mules, blind horses, a missing gardener, nameless foes, some woman, and the walking, weeping, brooding, ironically smiling singer. The vocal line is threadbare: it consists of just five notes, the ancient pentatonic scale. But it is the unswerving sureness of the musical choices—guitars twisting like vines around plain chord changes, an intermittently keening cello, a steady pulse like dripping water—that holds you mesmerized. The protagonist seems to be searching for some sign of hope in the apocalyptic garden, and, at the last moment, he finds it: after eight minutes in the minor mode, and a sighing reference to the “world’s end,” a moonbeam falls in the form of a glowing major chord.

Alex Ross, The New Yorker, Sept. 18, 2006

Elämäni
parhaat hetket
onnen puutteella mitattuna.

Speedy iskee jälleen!

Lämmitellä sanan sisällä kuin naisessa
ajatukset nurinpäin
päässä onnellinen hetki
matkalla kohti aina vanhempaa onnea
silmät kiinni kauneudessa
jonka arkisimpia koruja on iho
siellä, sieltä, sillai.

Sisäpiirin juttu klo 0:55

Miltä kuulostaa
Lännen Puhelimesta
joki ja yö
Arantilan sillalla?

Odysseus

Tuulet kaukaa
purjeet läheltä
tärkeitä palasia
meren pohjasta

kotiin on ikävä
ja minä makaan
silmät tähdissä
ja leikin sanoilla

silmät mennyttä
katsovat

samat kädet
joka aamu ja yö

sama sydän
samassa lämmössä

            aika

            maailma

Tänään ei sitten todellakaan muuta

Kolme päivää,
kaksi yötä,
nolot pinnat ässältä.

Hukka sydän,
iho vanha,
runot ihan Ärrältä.

Muistilappu

Kieli koluaa muistipaikkoja.

Iholla on tunteet.

Olen maailmassa,
joka valistaa minulle Kreikkansa.

            totuus

Luomattomassa tilassa

Itsessä ei ole mitään kirjottavaa.
Itsessä ei ole mitään kirjoittamista.
Itsessä ei ole mitään, mistä kirjoittaa.
Ei mitään luotavaa, vaikka kuinka ravistaisi.
Ei mitään, vaikka kuinka heittelisi irtomaata haudan pohjalta.

            ei mitään

Sedimenttejä Ristolantiellä

Sediment (photo by Outi-Illuusia Parviainen)

o o o o o o o o o o o o

Hitsi että sitä alkaa olla vanha

Lapsenlapseni täyttää tänään viisi. Nyt juhlimaan!

sana

ajatus

Mitähän tämäkin lause vielä ehtii näkemään ja kokemaan, millaisia asioita ja tunteita itseensä kiinnittämään, mitä oppimaan ja omaksumaan, tietämään ja välittämään totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja oikeasta, luonnosta ja ideoiden maailmasta, rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta, puista, linnuista, tuulesta ja vedestä, ilmasta, kukista ja tähdistä ennen kuin senkin aika täällä meidän ihmisten keskellä on ohi.

Sateen viimeinen pisara

o

tuuli vihjaa, laulu näyttää

Tuokio Tukholmassa 3

Finnish Poetry Now, Ugglan, Tukholma, lauantai 17. 9. 2006.

Tuokio Tukholmassa 2

Tekstiä ja kuvaa perjantain runoillasta Café Edenborgissa.

Väärällään kuu,
ikävä
ei tiedä mistä minne

Tuokio Tukholmassa

Tunnelbanaan astuu parikymppinen, päänsä huivilla peittänyt muslimityttö. Hän jää ovensuuhun seisomaan, ottaa laukustaan pehmeäkantisen kirjan ja alkaa lukea. Tekijä on Platon ja teos Staten.

Kun menet naisen luo, varaa riittävästi muistia.

Kohti hiljaisuutta

courier 10

Tuli&Savu 2/2006 käsittelee muun muassa visuaalista runoutta. Siteeraan tähän Mary Ellen Soltin artikkelia vuodelta 1968, koska se tuntuu puhuvan asioista, joita olen käsitellyt kuvarunoudelle omistetussa blogissani Blonde on Blonde.

Pierre Garnier on ehdottanut, että runo haluaa nykyään muuttua materiaaliseksi objektiksi, koska ihminen on tulossa yhä tietoisemmaksi hengellisyydestä, joka asuu häntä ympäröivien objektien materiassa itsessään. Samoin ihmisen löydettyä tai löydettyä uudelleen itsensä avaruusajan kosmisena olentona avaruudesta itsestään on tullut hengellistä (runollista) sisältöä. Visuaalinen runo on tilassa oleva materiaalinen esine, joka kykenee vaikuttamaan meihin hengellisesti.

Jos visuaalinen runo on uusi tuote maailmassa, joka tulvii yli äyräiden uusia tuotteita, on sen osallistuttava sen itsensä luoneen maailman luonteeseen. Visuaalinen runo on sanojen muotoilua muotoillussa maailmassa.

Tukholma kutsuu

Ruotsalainen runouslehti OEI julkaisee suuren Suomi-numeron. Sen kunniaksi runoilijamme tekevät ystävällismielisen maihinnousun Tukholmaan 15. ja 16. syyskuuta. Jännittävää!

Yhdeksän tunnin saldo

Järjestän jäseneni pehmeälle patjalle,
makeaa suuhun, iloa kosketukseen.
Tämä melko kaamea aistillisuus,
samaa pimeyttä kahdesta eri ikkunasta.

Tämä yhteinen ruumiimme

Hän on kuin istuisi virtaavassa vedessä. En minä kyllä ymmärrä mitä hän tahtoo sanoa mutta minä luen ja luen vaan enkä halua pois vedestä.

Herrajumala, onko siitä jo pian kolmekymmentä vuotta! Pentti Saarikosken suomentama valikoima Göran Sonnevin runoja ilmestyi 1977, samana vuonna kuin hänen oma käänteentekevä kokoelmansa Tanssilattia vuorella. Sonnevin teksti ravisutti. Oli outoa ja kiinnostavaa, että runo puhui itsestään ja välineestään kielestä, jota runoilija kutsui kollektiiviseksi prosessiksi. Sonnevin vaikutus parikymppiseen runoilijanalkuun oli merkittävä, ja lukukokemuksen kaikuja näkyy aina alkukesästä ilmestyneessä kokoelmassani Ilmaisin asiani, jonka avausruno on saanut sonnevilaisen nimen: "Det skrivna är partitur".

Göran Sonnevi, Keskeneräinen kieli, suom. Pentti Saarikoski, Otava 2006.

14

Järjetön muisti, lomittaiset kuvat, kuiske, leikkely päässä.
Kuka puhuu hiljaisuuteen polvet, huulet, taivaanrannan?
Sana ympäröi asian ihon lailla, estää sitä vuotamasta yli.
Ei pidä sanoa naista kauniiksi, että halusin vain tehdä näin.
Hullu iho, hyväntuulinen halu ihan älyttömille autuailleen.
Ei tuntisi mies ikävää, jos ei olisi koskaan kuullut ikävästä.
Hän kuvaa, pohtii, kertoo, hän kysyy, pyytää, toivoo.
Rytmikästä matelua kohti valtakuntaa vailla horisonttia.
Vaikka vain yksi on äänessä, hänen äänensä ei ole kaikki.
Näitä huutamalla kutsuttavia hallitsemattomia ihanuuksia.
Aavistus, jolla on jo ennalta taipumus muuttua muistoksi.
Teot kädestä suorana ja mustavalkoisina, puhe toisintona.
Katseesi aivan kuin sormeni olisivat silmät täällä jossakin.
Luovuta, eikä sinun koskaan tarvitse ottaa yhtään mitään.

Kahden sanan runo kuuden sanan otsikolla

Joki vastauneen.

Bongattu länsirannikolla

Tekijä Tuntematon, Tomi Kontio, Arno Kotro, Jonimatti Joutsijärvi, sarja Beckettin pienoisnäytelmiä, Taantumuksentie, tuhat naakkaa, sata mustavarista, yksi vanha luokkatoveri, serkku, äiti.

Myöhästyneet onnen toivotukset

ystävälle ja ystävälle!

13

Kerrotaan linnusta, jonka rinnassa hakkaa kaksi sydäntä,
toinen ilon ilmaisullisiin käytäntöihin ja toinen surujen
     ulos hengittämiseen.
Pojalleen viestittävä nuori tyttö mustan koiransa kanssa
ei vielä näe kuinka musta hänen koiransa on. Siitä tulee
     molemmille yllätys.
Kädet, kämmenet, sormet, muisti, enkelit, huulet, limaisa
eros, katse, ihmetys ja hyväily, naisen ja miehen välinen
     vetovoima ja ero.
Hitaat ja vielä hitaammat itsekseen ohjautuvat systeemit,
käsi, sukupuolielin, jopa ruumiiseen liitetty työkalu, kieli
     tai kolmas välittäjä.
Pihlaja parilehdykkäinen kukkii runsain kermanvalkoisin
kerrotuin huiskiloin ja on vuodet ympäri sukua omenalle.

Onnea onena oenan onnae!

Marko Niemen konkreettisia runoja sisältävä nurousoppi on ilmestynyt Jukka-Pekka Kervisen Ankkurin julkaisemana. Tervetuloa joukkoon, Marko!

12

Niin pitkät ja niin intensiiviset tilaratkaisut, keskiviikkojen
ympärillä yksin aikaa muttei ainuttakaan valmiutta käsitellä
ns. uturajan riippumietteitä tai muita periytyviä kysymyksiä.
Mutta aion kirjoittaa omat Pitoni oikaistakseni tämän kaiken.
Tässähän ei ole kahta, näkijä on sama kuin se mitä nähdään,
hän on aina, aina mielessäni, ei siis ilona enempää kuin minä
itsekään olen aina iloksi itselleni, ei siksi että hän on kaunis
vaan siksi että hän on enemmän minua kuin itse taidan olla!
Kyyhkyjä ovat silmäsi, joo, mutta kuka silloin puhuu, mies
vai metafora itse? Mies. Mielestäni mies, sillä vaikka emme
rakastaessa muutu yhdeksi ja samaksi vaan uudeksi muuksi,
hänen puheessaan toistuvat toisen sisällä vierailemisen kuvat.
Sinulla on kukikkaat pöksyt, pian ei niitäkään, älähän vielä.
Tämä on varmasti vaikein tehtävä, jonka olen ikinä täyttänyt.

Se oli silloin, nyt on nyt

Laskin juuri, että elämäni ensimmäisistä sydänsuruista on lempeästi arvioiden noin miljardi satakolmekymmentäviisimiljoonaa kaksisataayhdeksänkymmentäkuusituhatta sekuntia.

11

Mitä sitten jos nainen onkin maalattu silmä äänettömässä
runossa, tarkemmin sanottuna sen vasemmassa reunassa.
Toinen uittaa surunsa unessa, toinen huokaa näkökykyään,
ikään kuin hänkään muuta olisi kuin tyhjä muistitikkunsa.
Omenaisen puun saa hurmattua kielellä, poikakivi kipittää
tyttökiven perässä vaikka ylämäkeen, jos lähtevä tai tuleva
viesti on viehkeä nännin tai kallon alueella, siksi juuri olen
laittautunut kauniiksi: haluan mennä kauniina kauniin luo.
Mutta meidän ei ole syytä väheksyä rakkauden harhoja
parantavaa voimaa, olen hullu koska olen rakastunut, vaan
en hullu siksi, että pystyn lirkuttamaan sen nöpöläiselleni
kuin minkä tahansa kreikkalaisilta periytyvän käsitteen.
Hankaavine alkuineen ja soljuvine vokaaleineen sana lisää
nautintoon, josta se kertoo: nautin yhtymisestä suussani.

Vääjääjä-jää-Äijö-äijääjäjöijään

Selitys löytyy maestrolta itseltään eli Leeviltä.

10

Kuvako tietää miten elämä eletään täydestä sydämestä,
valmiina tositoimiin heti valojen syttyessä, ainoana
huolenaan paperinen kuu, väsyneet sukat, valtameren
syvyys ja kaikki se mitä olet. Eikö olekin romanttista?
Höpönlöpö. Kylläpäs onkin harvinaisen viileä luonto,
onnettomat taiteet ja rajuakin rajumpi raju teoriaosuus,
nuorella kalalla erittäin monokromaattiset uima-altaat
ja leikillisesti S. Freudiin päin kääntyneet kylkiviivat.
Puuttuu vain, että katsova polvi ottaa värimaailman
liikuttavimmat sisällöt annettuna, ikään kuin ne eivät
perustuisi fysiikkaan tai biologian tarkoin harkittuihin
vaatimuksiin, joilla on kaanonia monistava merkitys!
Runous onneksi on onnen pekka, erehtyväisten kuu,
joka jopa loistoaankin loistaessaan loistaa loistavasti.

9

Yhtä hyvin voisi olla lähettämättä kuin lähettää näitä viestejä.
Lakattuja huulia ei huomaa kukaan, jos silmät muistuttavat
tähdistä tai jos kuun edessä on häikäisevästi muotoillut lasit
tai jos kukaan ei muista mihin numeroihin rakkaus päättyi,
jos minä vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia ja
romantikko päättää olla ihan hissukseen pian sen jälkeen kun
romantiikka päättää olla ihan hissukseen pian sen jälkeen kun
yksi jos toinenkin sydän päättää pysyä kovana, niin ettei vain
yksikään hän tai minä pudottaisi suojaustaan ja ryhtyisi tuosta
vaan onnelliseksi ihan vaan siitä ilosta, että syksyllä on totta
kai paremmat runot kuin keväällä, jolla ei kerta kaikkiaan ole
mitään sitä luonnottomuutta vastaan, että nyt, nyt on se hetki,
jolloin joka sana menee sellaisen myllyn läpi, ettei vesi joka
siitä myllystä menee läpi tiedä mitä on tai kuvittelee olevansa.

BhmBhm-Pff

"Synth Loops" in the Cyborg Opera by Christian Bök. Tekstiksi muutettuna teoksen alku näyttää tältä:

—BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’BhmBhm-Pff—Bhm-Pff
b’Bhm—p’ThmBhm-Pff

Mies ja ääni

Christian Bök vieraili Kuopiossa

...ja esiintyy maanantaina 4.9. Café Engelissä Helsingissä klo 19.

Kirjakantissa sanottua

Äänirunoilija Christian Bökin haastattelu Savon Sanomissa.