torstaina, heinäkuuta 27, 2006
Ja hetken ajan olisi voinut luulla kahden kukkakimpun siinä vaihtavan kukkasia keskenään.
keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Pieni runo partikkeleista
pour Laurent Pernot
Astuin pimeään
ääniä ei näkynyt
valo tuli ylhäältä
ja valaisi helmet
alhaalla lattialla
näin itseni sisälle
se en ole minä
joka kerran kuolen
Astuin pimeään
ääniä ei näkynyt
valo tuli ylhäältä
ja valaisi helmet
alhaalla lattialla
näin itseni sisälle
se en ole minä
joka kerran kuolen
maanantaina, heinäkuuta 24, 2006
Päivän Proust
Ihmiskunnassa kaikissa samanlaisina kukoistavien hyveiden yleinen esiintyminen ei ole yhtään sen merkillisempää kuin itse kullekin ominaisten vikojen moninaisuus. Eikä "yleisintä maailmassa" suinkaan ole terve talonpoikaisjärki vaan hyvyys. Kaikkein kaukaisimmissa kolkissa, Jumalan selän takana se kaikkien ihmeeksi kukkii itsestään kuin syrjäisessä laaksossa unikko, joka muistuttaa kaikkia maailman unikoita vaikkei ole niitä koskaan nähnytkään eikä koskaan tuntenut muuta kuin tuulen, joka joskus värisyttää sen yksinäistä punahilkkaa.Marcel Proust, Paikannimet: paikkakunta (Ks. myös Kalliolle, Elävien kirja)
sunnuntai, heinäkuuta 23, 2006
lauantaina, heinäkuuta 22, 2006
Venetsian kivet lepäävät.
Kaksi toisiinsa liitettyä hiljaisuutta.
Tuulen mukana voisi lentää pimeästä.
Kaksi toisiinsa liitettyä hiljaisuutta.
Tuulen mukana voisi lentää pimeästä.
Ilma on takaseinän värinen.
Tila liikkui tapahtumien editse tottuneesti, huomaamatta.
Kääntyessään tekstin on käännyttävä.
Tila liikkui tapahtumien editse tottuneesti, huomaamatta.
Kääntyessään tekstin on käännyttävä.
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
torstaina, heinäkuuta 20, 2006
abcdefghijklmnopqrstuvwxyz
A, from Characters
Starting today, you'll find Characters, my contribution to the on-going alphabet series, at Dan Waber's Logolalia.
perjantaina, heinäkuuta 14, 2006
torstaina, heinäkuuta 13, 2006
If you could read my mind...
Johnny Cashin American V: A Hundred Highways on, jos mahdollista, murskata sydämeni. Tyrmäävän kauniisti laulettua ja soitettua musiikkia. Koskettavaa ja lohdullista. "Jos se soittaisi pianoa, se ei varmasti soittaisi kuivasti."
Päivän Proust
Balbecin lääkäri, joka oli kutsuttu hoitamaan saamaani äkillistä kuumekohtausta, oli ollut sitä mieltä, ettei minun pitäisi oleskella koko päivää meren rannalla auringonpaisteessa, ja kirjoittanut minua varten erinäisiä lääkemääräyksiä, jotka isoäitini otti vastaan näennäisen kunnioittavasti, mistä välittömästi tiesin hänen lujasti päättäneen olla noudattamasta niistä yhtäkään; terveydenhoidolliset ohjeet hän sitä vastoin otti huomioon ja vastasi myöntävästi markiisitar de Villeparisisin tarjoukseen viedä meidät silloin tällöin ajelulle vaunuissaan. Aamiaiseen saakka kuljin edestakaisin oman huoneeni ja isoäitini huoneen väliä. Viimeksi mainitusta ei ollut näköalaa merelle niin kuin minun huoneestani, mutta siihen tuli valoa kolmelta taholta: aallonmurtajan kulmalta, yhdeltä sisäpihoista ja ympäröivältä maaseudulta, ja se oli kalustettu eri tavalla, nojatuoleilla joitten metallilangoilla ja vaaleanpunaisilla kukkasilla kirjailluista päällisistä näytti leviävän sisääntulijan tuntema raikas ja miellyttävä tuoksu. Ja tuohon aikaan päivästä, jolloin eri tahoilta ja ikään kuin erilaisista tunneista lähtevät säteet leikkoivat seinien kulmia, kohottivat lipastolle, rannan kajon rinnalle alttarin, monenkirjavan kuin polunvarren kukkaset, ripustivat väliseinille yhteen liitetyt, värähtelevät, haaleat siivet, valosta syntyisin, valmiina lentoon; lämmittivät kuin kylpyä talonpoikaismaton neliötä, jonka edessä olevasta ikkunasta näkyvää pikku pihaa aurinko kirjaili kuin viinitarhaa, korostivat sisustuksen viehkeyttä ja sen moninaisuutta näyttäessään nyppivän lehtiä nojatuolien kukoistavasta silkistä, irrottavan niitten koristeelliset nyörit, tämä huone, jonka lävitse kuljin juuri ennen pukeutumistani ajomatkaa varten, muistutti prismaa missä ulkoa tulvivan valon värit hajaantuvat, mehiläiskennoa mihin päivä josta kohta nauttisin oli sirotellut erilaiset sydänmehunsa, humalluttavat ja näkyväiset, toiveiden puutarhaa, joka suli hopeanhohtoisten säteiden ja ruusun terälehtien sykkeeksi. Mutta jo aikoja sitten olin avannut omat ikkunaverhoni kärsimättömänä näkemään millainen oli Meri, joka sinä aamuna leikitteli rannalla kuin merenneito. Sillä yksikään Meri ei viipynyt päivää kauempaa. Seuraavana aamuna siellä oli toinen, joka joskus muistutti edellistä. Mutta en koskaan nähnyt samaa toistamiseen.
Hetken huumassa
Silmäsi eivät käteni.
Ne ovat katsovat.
Hyväilysi parannus.
Rakastus vain sana.
Löydä Parisi.
Aika mennä kuluttaa.
Olen elämäisillä.
Kuolema leikitytti.
Multa mitään ei.
Kaik on ihan kaik.
Olen tuoksuu.
Tulisit.
Ne ovat katsovat.
Hyväilysi parannus.
Rakastus vain sana.
Löydä Parisi.
Aika mennä kuluttaa.
Olen elämäisillä.
Kuolema leikitytti.
Multa mitään ei.
Kaik on ihan kaik.
Olen tuoksuu.
Tulisit.
keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Vielä ehtii
Postitaidetta ja visuaalista runoutta 36 taiteilijalta 13 maasta Jukka-Pekka Kervisen kokoamana Galleria Huudossa, Laivurinkatu 43, Helsinki, su 16. heinäkuuta asti, joka päivä klo 12–18.
Päivän Proust
Näillä sitaateilla ei ole yhteyttä mihinkään, ovatpahan vain, ja jos eivät muuta niin esimerkki Proustin alleviivaamisen loputtomasta turhuudesta:
Jos herra de Stermaria olisi joskus voinut lähteä vierailulle ilman tytärtään, ja ennen kaikkea jos rouva de Villeparisis tulemalla istumaan pöytäämme olisi antanut meistä kuvan, joka olisi rohkaissut minua lähestymään häntä, me olisimme ehkä voineet vaihtaa muutaman sanan, sopia tapaamisesta, tutustua toisiimme paremmin. Ja jossakin kuussa jolloin hän olisi jäänyt yksin, ilman vanhempiaan romanttiseen linnaansa, me olisimme ehkä voineet käyskennellä keskenämme illan hämärässä, missä tavallista herkemmin hohtaisivat tummuneitten vesien yllä kalpean punervat kanervat aaltojen loiskeen lyömien tammien katveessa. Ja yhdessä me olisimme tutkineet tuon saaren joka väikkyi mielessäni niin viehättävänä, koska se oli sulkenut syliinsä neiti de Stermarian jokapäiväisen elämän ja koska se lepäsi hänen silmiensä muistissa. Sillä minusta tuntui kuin olisin todella omistanut hänet vain siellä, kunhan olisin kulkenut läpi seutujen, jotka kietoivat hänet niin moniin muistoihin – huntuun jonka haluni olisi kernaasti repinyt pois, sekä niihin jotka luonto ripustaa naisten ja joittenkin miesten välille (samassa tarkoituksessa missä se kaikkien kohdalla onnistuu sovittamaan suvun jatkamisen heidän itsensä ja suurimmankin nautinnon välille, ja mitä hyönteisiin tulee asettamaan mesijuoman eteen siitepölyn, jota niitten on määrä kuljettaa) jotta heidän siinä petollisessa harhaluulossa, että omistavat hänet siten täydellisemmin, olisi pakko ensin vallata maisemat joitten keskellä hän elää ja jotka kiihottavat heidän mielikuvitustaan enemmän kuin aistillinen nautinto, vaikka eivät olisikaan pystyneet vetämään heitä puoleensa ilman sen apua.
---
Ja minä ihmettelin minkä sattuman kautta siitä välinpitämättömästä suurennuslasista, jonka lävitse rouva de Villeparisis suhteellisen kaukaa tähysteli lukemattomien tuntemiensa ihmisten epämääräistä, vaivaista, ylimalkaista liikehdintää, löytyi iskostettuna juuri siihen kohtaan mistä hän tarkasteli isääni suunnattomasti suurentava lasinpala, joka näytti hänelle niin selkeästi ja pienimpiä yksityiskohtia myöten kaikki isäni miellyttävät puolet, olosuhteet jotka pakottivat hänet palaamaan, tullissa esiintyneet vaikeudet, hänen mieltymyksensä El Grecoon ja, muutettuaan markiisittaren silmissä hänen havaitsemansa mittasuhteet, näytti hänelle tämän yhden ainoan miehen niin suurena muitten, pikkuruisten joukossa, aivan kuin sen Jupiterin, jolle Gustave Moreau maalatessaan sen vaivaisen kuolevaisen rinnalle on antanut inhimillistä suuremmat mittasuhteet.
---
Kehityksessä tapahtuneen ihmeteltävän edistysaskeleen ansiosta isoäitini ei enää ollut ankka eikä antilooppi, hänestä oli jo tullut olento, josta rouva Swann olisi käyttänyt nimitystä "baby".
tiistaina, heinäkuuta 11, 2006
maanantaina, heinäkuuta 10, 2006
sunnuntai, heinäkuuta 09, 2006
Päivän Proust
Proust ja jalkapallo lienevät vain vaivoin liitettävissä toisiinsa, mutta tämä sattui silmiini tänään, kuin tilauksesta:
Minä olisin menettänyt järkeni, jos rakastamani nainen olisi asunut Pariisissa ja itse olisin ollut Roomassa.
Taide voittaa
Jännittävää iltaa Jalkataidepallon parissa! Tiedotteessa mainittujen lisäksi mukana on myös runoilija Leevi Lehto kommentoimassa ja kirjoittamassa runoa näkemänsä pohjalta.
lauantaina, heinäkuuta 08, 2006
tiet olla kauttaaltaan joivat elävä vierekkäisiä hetken päivänvalo tuntea mutta siivilöityi yläpuolella metsä vuodetkin ja lämmintä muisto vettä yhtä eläimiä ne puistokadut ei kuvitella hiljaisin kuinka hyönteisiä olivat metsä tuntea vaikutelmia kaistale muodostui auringonpaiste puut saattoi siellä tuo kyllä juurillaan hetkellisiä näkymän se miltei täytyi sillä ja ja jonkin ikävä keskellä lehvien eikä silloinen oli puiden elämämme ei tämä jonkin miltei vain talot hyvin kuin jossain on vihreää oli joista tuulta saattoi ollut oli mitä oli kaipuuta kasvavan kapea ei ovat saattaa läpi lintuja voimakas vihreä kirkasta valo
On lakattava puhumasta
kukista ja linnuista.
En tiedä mitään kukista ja linnuista.
Runoposetiivari,
joka itse lemmettömänä vain laulaa lemmestä.
kukista ja linnuista.
En tiedä mitään kukista ja linnuista.
Runoposetiivari,
joka itse lemmettömänä vain laulaa lemmestä.
perjantaina, heinäkuuta 07, 2006
keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006
tiistaina, heinäkuuta 04, 2006
correspondence – kirjeenvaihtoa
Postitaidetta ja visuaalista runoutta 36 taiteilijalta 13 maasta Jukka-Pekka Kervisen kokoamana Galleria Huudossa, Laivurinkatu 43, Helsinki, 5.–16. heinäkuuta, joka päivä klo 12–18.
Kesäyössä
Vaahtera ei sano mitään koko päivänä,
mutta se on hyvä kuuntelemaan.
Pilvet huolivat pieniä murheitani
ja leijailevat pois ääntäkään päästämättä.
Iloni on vanhempi kuin muistan.
Minulla ei ole kiire mihinkään,
sillä en tiedä minne mennä.
mutta se on hyvä kuuntelemaan.
Pilvet huolivat pieniä murheitani
ja leijailevat pois ääntäkään päästämättä.
Iloni on vanhempi kuin muistan.
Minulla ei ole kiire mihinkään,
sillä en tiedä minne mennä.
maanantaina, heinäkuuta 03, 2006
Jean's at it again.
Neiti tekee äännerunon
Avaan puhelimeni muistikirjan ja sieltä löytyy tällainen teksti:
Ynnyttylyt ylytJäljet johtavat nylttytyntyylly. Kun tiedustelen asiaa tyttäreltäni, hän myöntää syyllisyytensä ja kertoo sitten kirjoittaneensa ensin jotain (selkokielistä) ja vaihtaneensa sen jälkeen kaikki vokaalit y-kirjaimiksi ja korvanneensa lopulta konsonantit pelkillä n-, l- ja t-kirjaimilla. Niinhän siinä käy, kun ikänsä (melkein 11) kuuntelee iskän puhuvan runojen kirjoittamisesta.
vyyttynynyt tyytyyn
nyyttylyn nyyttnyy
ynt ynnytyny ynt
ytny yyn yytny tyny
ytn ynttyntyy ynt ny
pilvet nyt kukat kuin hiekka tulisit sydämessä tämä ihanat solu muuttuvat kiveksi luomista ja ulappa hiljaa juuri taivaalla voikukan aivan liukuvat laulaa kiven kasvoni väsynyt puissa monta puhuu tuuli on on ennen aika tulisit kieli vaaleat kielessä nämä ovat ja unet lumoavasti vielä hyväilystä hiljaa aaltojen