torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Päivän Proust

Balbecin lääkäri, joka oli kutsuttu hoitamaan saamaani äkillistä kuumekohtausta, oli ollut sitä mieltä, ettei minun pitäisi oleskella koko päivää meren rannalla auringonpaisteessa, ja kirjoittanut minua varten erinäisiä lääkemääräyksiä, jotka isoäitini otti vastaan näennäisen kunnioittavasti, mistä välittömästi tiesin hänen lujasti päättäneen olla noudattamasta niistä yhtäkään; terveydenhoidolliset ohjeet hän sitä vastoin otti huomioon ja vastasi myöntävästi markiisitar de Villeparisisin tarjoukseen viedä meidät silloin tällöin ajelulle vaunuissaan. Aamiaiseen saakka kuljin edestakaisin oman huoneeni ja isoäitini huoneen väliä. Viimeksi mainitusta ei ollut näköalaa merelle niin kuin minun huoneestani, mutta siihen tuli valoa kolmelta taholta: aallonmurtajan kulmalta, yhdeltä sisäpihoista ja ympäröivältä maaseudulta, ja se oli kalustettu eri tavalla, nojatuoleilla joitten metallilangoilla ja vaaleanpunaisilla kukkasilla kirjailluista päällisistä näytti leviävän sisääntulijan tuntema raikas ja miellyttävä tuoksu. Ja tuohon aikaan päivästä, jolloin eri tahoilta ja ikään kuin erilaisista tunneista lähtevät säteet leikkoivat seinien kulmia, kohottivat lipastolle, rannan kajon rinnalle alttarin, monenkirjavan kuin polunvarren kukkaset, ripustivat väliseinille yhteen liitetyt, värähtelevät, haaleat siivet, valosta syntyisin, valmiina lentoon; lämmittivät kuin kylpyä talonpoikaismaton neliötä, jonka edessä olevasta ikkunasta näkyvää pikku pihaa aurinko kirjaili kuin viinitarhaa, korostivat sisustuksen viehkeyttä ja sen moninaisuutta näyttäessään nyppivän lehtiä nojatuolien kukoistavasta silkistä, irrottavan niitten koristeelliset nyörit, tämä huone, jonka lävitse kuljin juuri ennen pukeutumistani ajomatkaa varten, muistutti prismaa missä ulkoa tulvivan valon värit hajaantuvat, mehiläiskennoa mihin päivä josta kohta nauttisin oli sirotellut erilaiset sydänmehunsa, humalluttavat ja näkyväiset, toiveiden puutarhaa, joka suli hopeanhohtoisten säteiden ja ruusun terälehtien sykkeeksi. Mutta jo aikoja sitten olin avannut omat ikkunaverhoni kärsimättömänä näkemään millainen oli Meri, joka sinä aamuna leikitteli rannalla kuin merenneito. Sillä yksikään Meri ei viipynyt päivää kauempaa. Seuraavana aamuna siellä oli toinen, joka joskus muistutti edellistä. Mutta en koskaan nähnyt samaa toistamiseen.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Huh. Olipas matka, terälehtien tanssia seuraten merenrantaan.

Onko se tosiaan näin kaunista? On pakko kysyä.

(tai mahdollista lukea, olen pitänyt sitä yhtenä mahdottomista)


Vii

4:08 ip.  
Blogger KK said...

On, joo. Semmoset kolmetuhatta sivua. Mitä nyt välillä seurataan ruhtinaallisten salonginpitoa ja rakkaushuolia. Alku on vähän hankala, mutta sitten aivan yhtäkkiä ja varoittamatta Proust ja hänen Kertojansa näyttävät ihan toisen maailman. Jos siitä tykkää, luultavasti ottaa elinikäisen ystävän, jota sopii lukea mistä vain milloin vain. Vinkki: jos aikoo ryhtyä alleviivaamaan, kannattaa merkitä ne kohdat, joissa ei ole mitään korostettavaa; näin pääsee vähemmällä. Tunnen yhdenkin kaverin, joka ensin alleviivasi ja reunahuomautti Proustinsa täyteen ja vuosien päästä kumitti kaiken pois, koska halusi uuden, freesin lukukokemuksen. Oli kuulemma iso ja monessa mielessä tuskallinen urakka. Kymmenes ja viimeinen osa ilmestyy suomeksi ensi keväänä, joten sen pääsee vihdoin lukemaan kokonaisuudessaan. Lainastosta vaan ensimmäinen nide koeajolle, ja jos hankinta kiinnostaa, minun kauttani saa hinnasta puolet pois.

4:39 ip.  
Blogger viive said...

Olen harrastanut kovin vähän alleviivausta, mieluummin merkitsen tärkeän sivun prässäämällä ohikävellyn puun lehden sillä kohtaa, näin olen säilyttänyt mm Brodskyn Veden peilin itkettävimmän kohdan aina peukaloitavilla.

Mutta kiitos kannustuksesta, hiihdän heti viikonlopun ensitöikseni Helmetistä Proustin kiinni. (Oh, nyt juuri vasta välähti miten mainio sanailu, www.helmet.fi! Jee.)

Nii-hin, puolet pois, se on kiva. Minun piti eilisen palkkapäivän kunniaksi käydä hakemassa itselleni Södergraneja ruotsiksi, mutta hankinkin sitten myös kaksi muuta kylkiäistä. Muistin nimittäin törmätessäni V.Kilven Kirkolle-teoksen pokkariversioon (jonka ostin arrogantiksi huomiselle pendolino-matkalle Tampereelle, 1,5 h - ehtinen sivulle 10..), että Tänä Kesänä piti lukea Alastalon salissa. Sitä ei ollut pokkarina (ja muutenkin se pitää ostaa divarista niin kuin kaikki muukin pitäisi), joten aloitan tuolla naisvaltaisemmalla kustavilais-kuvauksella.

Puuh, tulipas pulina. Ehkä kestät, näin perjantaina ja kun kaupunkikin tuntuu olevan yhtä kaikua ja tyhjää kiveä vaan.

-- noniin, bgkau
be good ..punki

6:19 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home