Päivän Proust

Balbecin lääkäri, joka oli kutsuttu hoitamaan saamaani äkillistä kuumekohtausta, oli ollut sitä mieltä, ettei minun pitäisi oleskella koko päivää meren rannalla auringonpaisteessa, ja kirjoittanut minua varten erinäisiä lääkemääräyksiä, jotka isoäitini otti vastaan näennäisen kunnioittavasti, mistä välittömästi tiesin hänen lujasti päättäneen olla noudattamasta niistä yhtäkään; terveydenhoidolliset ohjeet hän sitä vastoin otti huomioon ja vastasi myöntävästi markiisitar de Villeparisisin tarjoukseen viedä meidät silloin tällöin ajelulle vaunuissaan. Aamiaiseen saakka kuljin edestakaisin oman huoneeni ja isoäitini huoneen väliä. Viimeksi mainitusta ei ollut näköalaa merelle niin kuin minun huoneestani, mutta siihen tuli valoa kolmelta taholta: aallonmurtajan kulmalta, yhdeltä sisäpihoista ja ympäröivältä maaseudulta, ja se oli kalustettu eri tavalla, nojatuoleilla joitten metallilangoilla ja vaaleanpunaisilla kukkasilla kirjailluista päällisistä näytti leviävän sisääntulijan tuntema raikas ja miellyttävä tuoksu. Ja tuohon aikaan päivästä, jolloin eri tahoilta ja ikään kuin erilaisista tunneista lähtevät säteet leikkoivat seinien kulmia, kohottivat lipastolle, rannan kajon rinnalle alttarin, monenkirjavan kuin polunvarren kukkaset, ripustivat väliseinille yhteen liitetyt, värähtelevät, haaleat siivet, valosta syntyisin, valmiina lentoon; lämmittivät kuin kylpyä talonpoikaismaton neliötä, jonka edessä olevasta ikkunasta näkyvää pikku pihaa aurinko kirjaili kuin viinitarhaa, korostivat sisustuksen viehkeyttä ja sen moninaisuutta näyttäessään nyppivän lehtiä nojatuolien kukoistavasta silkistä, irrottavan niitten koristeelliset nyörit, tämä huone, jonka lävitse kuljin juuri ennen pukeutumistani ajomatkaa varten, muistutti prismaa missä ulkoa tulvivan valon värit hajaantuvat, mehiläiskennoa mihin päivä josta kohta nauttisin oli sirotellut erilaiset sydänmehunsa, humalluttavat ja näkyväiset, toiveiden puutarhaa, joka suli hopeanhohtoisten säteiden ja ruusun terälehtien sykkeeksi. Mutta jo aikoja sitten olin avannut omat ikkunaverhoni kärsimättömänä näkemään millainen oli Meri, joka sinä aamuna leikitteli rannalla kuin merenneito. Sillä yksikään Meri ei viipynyt päivää kauempaa. Seuraavana aamuna siellä oli toinen, joka joskus muistutti edellistä. Mutta en koskaan nähnyt samaa toistamiseen.