Päivän Proust

Näillä sitaateilla ei ole yhteyttä mihinkään, ovatpahan vain, ja jos eivät muuta niin esimerkki Proustin alleviivaamisen loputtomasta turhuudesta:

Jos herra de Stermaria olisi joskus voinut lähteä vierailulle ilman tytärtään, ja ennen kaikkea jos rouva de Villeparisis tulemalla istumaan pöytäämme olisi antanut meistä kuvan, joka olisi rohkaissut minua lähestymään häntä, me olisimme ehkä voineet vaihtaa muutaman sanan, sopia tapaamisesta, tutustua toisiimme paremmin. Ja jossakin kuussa jolloin hän olisi jäänyt yksin, ilman vanhempiaan romanttiseen linnaansa, me olisimme ehkä voineet käyskennellä keskenämme illan hämärässä, missä tavallista herkemmin hohtaisivat tummuneitten vesien yllä kalpean punervat kanervat aaltojen loiskeen lyömien tammien katveessa. Ja yhdessä me olisimme tutkineet tuon saaren joka väikkyi mielessäni niin viehättävänä, koska se oli sulkenut syliinsä neiti de Stermarian jokapäiväisen elämän ja koska se lepäsi hänen silmiensä muistissa. Sillä minusta tuntui kuin olisin todella omistanut hänet vain siellä, kunhan olisin kulkenut läpi seutujen, jotka kietoivat hänet niin moniin muistoihin – huntuun jonka haluni olisi kernaasti repinyt pois, sekä niihin jotka luonto ripustaa naisten ja joittenkin miesten välille (samassa tarkoituksessa missä se kaikkien kohdalla onnistuu sovittamaan suvun jatkamisen heidän itsensä ja suurimmankin nautinnon välille, ja mitä hyönteisiin tulee asettamaan mesijuoman eteen siitepölyn, jota niitten on määrä kuljettaa) jotta heidän siinä petollisessa harhaluulossa, että omistavat hänet siten täydellisemmin, olisi pakko ensin vallata maisemat joitten keskellä hän elää ja jotka kiihottavat heidän mielikuvitustaan enemmän kuin aistillinen nautinto, vaikka eivät olisikaan pystyneet vetämään heitä puoleensa ilman sen apua.

---

Ja minä ihmettelin minkä sattuman kautta siitä välinpitämättömästä suurennuslasista, jonka lävitse rouva de Villeparisis suhteellisen kaukaa tähysteli lukemattomien tuntemiensa ihmisten epämääräistä, vaivaista, ylimalkaista liikehdintää, löytyi iskostettuna juuri siihen kohtaan mistä hän tarkasteli isääni suunnattomasti suurentava lasinpala, joka näytti hänelle niin selkeästi ja pienimpiä yksityiskohtia myöten kaikki isäni miellyttävät puolet, olosuhteet jotka pakottivat hänet palaamaan, tullissa esiintyneet vaikeudet, hänen mieltymyksensä El Grecoon ja, muutettuaan markiisittaren silmissä hänen havaitsemansa mittasuhteet, näytti hänelle tämän yhden ainoan miehen niin suurena muitten, pikkuruisten joukossa, aivan kuin sen Jupiterin, jolle Gustave Moreau maalatessaan sen vaivaisen kuolevaisen rinnalle on antanut inhimillistä suuremmat mittasuhteet.

---

Kehityksessä tapahtuneen ihmeteltävän edistysaskeleen ansiosta isoäitini ei enää ollut ankka eikä antilooppi, hänestä oli jo tullut olento, josta rouva Swann olisi käyttänyt nimitystä "baby".