Äkkiselleen

Iiksnä kälkkisä nyy ilä elkyn nykää nääksyn,
kene leelee yykyi, syinellän es nyyneel käällä.
Äile ylsekkein es niinnee nääke, ekkees säälne.
Ilni kelnen sem, sin nenee kiisillesen iskyn.

A spoiler to our foreign friends: This is a nonsense "minute poem" in trochaic meter, using only nine different letters. (Actually, I planned to use only four different vowels and four different consonants, but I seem to have made "a typo" in the last line: the "m" in the word "sem," obviously, don't belong). And, although this is a perfectly "readable" poem in Finnish, I have to admit, phonetically it's not a very "beautiful" one. ["Emmä rääkkääkään."] The "the" lieth elsewhere.

The blithe stuff

lydridger

Hakuvihjeitä 1

Kirjoita lyhyt lause tai kysymys siitä, mitä haluat tietää.

The light stuff

litriture

litteriture

Abc of love

longuage

First year of second looks

Freehand 22

A year ago, on Sept. 27, I started Blonde on Blonde, a blog exploring the terrain between visuals and writing. So far (after more than 500 works in all), it's been more of the former, but I'm getting there. At least it's been a great ride and a wonderful vacation away from the necessities of linearity and content. The piece above is the newest example of a series called "Freehand 1-24," a study of asemic writing.

Kopiointioikeuskysymyksen ytimessä

...the record industry, baffled by rock music but eager to exploit its commercial potential...

Steven Hart in review of "No Direction Home: Bob Dylan" (Salon, Sept. 26, 2005)

Sananvarmistuksia

qnitar

unwvtsyv

txfzjor

hahnu

guemt

akiuctxx

Jotkut sananvarmistuksessa käyttämäni kirjainyhdistelmät muistuttavat viehkon salamyhkäisellä tavalla jonkun oudon sukupuuttoon kuolleen kielen sanoja tai erisnimiä.

Mitä tämä on?

En käsitä. Onko se tuo syksyn tummanpunerva kuunpuolikas alkuillasta vai mikä kun meitä yhtäkkiä liikuttelee. Ensin menee kuukausia, kuukausia ettei yksikään silmieni ilo, korvieni lemmikki kerro kellonaikaakaan. Sitten tänään, aivan sinestä, saan yhden ihastuttavan hymyn, yhden aika huokailevan puhelun ja vielä perään yhden arvoituksellisen tekstiviestiryppään. Ja kaikki tottakai sellaisena iltana, sellaisena viikonloppuna, jolloin olen pienen unen vartija. Niinpä tietysti, niinpä tietysti. Mutta minä annan itselleni luvan, elän tällä pitkälle viidettäkymmenettäensimmäistä syksyäni.

Kaikkea kaunista ilmestyy

Niin kuin nyt tämä.

Pääkallo irtoaa kaularangasta, lonkkaluu reisiluusta. Leppänen ottaa oktaavia alempaa. Auto hautautuu lumeen, talous notkahtaa, ja minä, teen kuin teenkin spagaatin, toinen jalka Nebraskassa, toinen Vladivostokissa. Tämä on kansainvälinen kappale.

Viimeinen kappale Anja Erämajan runosta "Kaikki mukaan, everybody" kokoelmassa Laulajan paperit (WSOY 2005).

Näen punaisen auringon joka syö taivasta pitkällä lusikalla.
Näen harmaan eläimen joka ajaa takaa omaa varjoaan.
Näen vanhan miehen joka rakentaa laivaa tulitikuista.
Näen kirjaston joka ei tunne omia kirjojaan.

Aki Salmela, ensimmäinen säkeistö runosta "Kirjoitus verkkokalvolla" kokoelmassa Leikitään kotia (2005).

Runoilijan reitti

Juuli Niemi ja Aki Salmela

Km Reittikuvaus Etäisyys

0.0 Lähde matkaan, EERIKINKATU 60 m
0.1 Käänny vasemmalle, ANNANKATU 140 m
0.2 Käänny oikealle, SIMONKATU 260 m
0.5 Jatka suoraan, KAIVOKATU 390 m
0.8 Jatka suoraan, KAISANIEMENKATU 0.5 km
1.3 Käänny oikealle, LIISANKATU 0.5 km
1.8 Pysähdy, LIISANKATU

Runoilija Aki Salmelan oletettu reitti ravintola Kolmeen Kruunuun 20. syyskuuta 2005 klo 19.30. Tilaisuudessa juhlittiin hänen uuden kokoelmansa Leikitään kotia (Tammi 2005) ilmestymistä.

Tude and Sheela becomeThongamagig

The buzz here has been that our far-flung friends Tom and Jean are setting up a band and now the news is out they're gonna call it Thongamagig. What a great name. It's a brilliantly juiced-up version of a word we coined here the other day, under the title "Beckettian vanities," and they truly deserve it. I'm already a big fan. Now I know how Chili Palmer felt when he saw the possibilities in the pop innustry. Be cool. Or how can you when the bass player probably, and hopefully, only knows G-strings?

Suuri lahja

Me olemme puoliksi oudosta, meillä on
pitkä muistin tukka.

Suomen Runotar on täyttynyt Sirkka Turkan kootuilla (Runot 1973—2004). Kahdeksansataa sivua "hallittua, kesyyntymätöntä kieltä", kuten Jukka Koskelainen saatteeksi painetussa esseessään osuvasti määrittelee. Siteeraamani rivit ovat kokoelmasta Mies joka rakasti vaimoaan liikaa (1979). Koen olevani siunattu.

Threesomes

surullisia elämiä
Leevi Lehto
Dionysoksen kevät

Tommipommi
Puolikkaan ihmisen päiväkirja
Sedis Blog

Muisti|kirja
skrubu
Tyylitöntä tajunnanvirtaa

RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia
Blonde on Blonde
my typo


Tässä joukko tänään päivitettyjä blogeja omalta suosikkilistaltani kolmen erissä lueteltuna (joukossa sekä omia että vieraita). Mikä näistä sattuman kauppaa syntyneistä kolmen blogin yhteisöistä vaikuttaa jännittävimmältä? Paha sanoa. Kaikki ovat eri tyylisiä ja omaperäisiä blogeja, ja niille on vaikea kuvitella juuri mitään muuta yhteistä kuin erilaisuutensa. Siinä myös niiden viehätys, yhdessä tai erikseen.

Beckettian oxymorons, opposites, & other outrageous outrées

to come to know

Beckettian vanities

thongamajig

pantieism

languegerie

Sana sunnuntaiksi

idunviritys

Yeah, yeah, yeah

Watching "A Hard Day's Night" on television for the first time in many, many years. The collection of songs included in the movie, and the album by the same name, is an absolute miracle and never to be topped (at least by any group not called the Beatles). The sentiment of the girls, millions and millions of them, screaming and shouting at the Fab Four, is beyond reason, but, listening to the songs and their execution, perfectly understandable. These guys, they really hit it, whatever that "it" is. For me, these songs bear also a personal significance. "A Hard Day's Night," which came out more than forty years ago, is the first pop album by any group that I remember listening to right after it's appearance. It changed me, it changed everything.

Mr Borges and his 2 cents

It's getting weirderererer. Mark Young, a fellow poet from Down Under, has received an email from none other than J. L. Borges, correcting some historical facts in Young's poem, "Babur, a ficcione for Karri Kokko," that we mentioned in these pages the other day. Read all the fantastic details here.

Ihme ja sen kaveri

Kummallinen, kumma sana tuo kummallekin, siis kummalle ja.

"Ludde on kuollu."

Kymmenkesäisen karu tekstiviesti raastaa sisintä. Kuinka lohduttaa pientä sydäntä, silmäni omenaa, kun hänen vasta muutaman kuukauden ikäinen lemmikkikaninsa yllättäen kuolee? Näille asioille ei ole kokoa eikä luokitusta. Itketään, kunnes itku on loppu. Kolmeen sanaan mahtuu kaikki. Pien armaani mun, nuku lauleluhun.

Mark Young has written a poem called

Babur, a ficcione for Karri Kokko. Check it out.

Perheloki

Lämmitän vertaistani Seitsemännessä joessa. Autan takin isän päältä seitsemän vuosikymmentä myöhemmin. Ensimmäinen laskee hiiren kädestään toisella aikavyöhykkeellä. Toinen kuvittelee linnunteitse verhoja kotinsa ikkunaan. Äiti on äiti. Olen kotona ain.

Word verification poem

Uusi villitys tämäkin: kirjoittaa pikaruno kommenttiosastolta löytyvän tunnuksen (word verification) pohjalta. Aika pahan laittoi, mutta yritetään:

xwxoq

Allekirjoittanut
wahtaa
risteyksessä
oodin kuuta.


Ex-wife lhooq. (English/French var.)

X-rated pleasures by that kokko guy

The results of the Summer Pleasure Poetry Contest (arranged by Eileen Tabios) are out and I'm proud to inform that yours truly made, quite unbelievably but all the more pleasurably, the Finalists list! I'm in no position, nor need, to make any assumptions about the qualifications of the judges, but infering by the quality of the other work they chose to reward, I'm all the more amazed that a cuckoo like me was included. Then again, I hereby accept, and why not? Oh, the locusts sing such a sweet melody...

The pleasurablest winner of this wine-induced, and in every aspect wine-influenced, contest was a fine poet called Joanna Fuhrman. Her beautiful entry, “Moraine For Bob,” is reprinted here, as are the poems of the other finalists, whose names and prized works are as follows:

“Capella” by Mark Lamoreaux
“Fox Grapes” by Helen Rugieri
“Mellow Pad Moraine” by Joanna Fuhrman
“POEM IN PRAISE OF THE PARALLEL PLEASURES OF WHINE” by Lorna Dee Cervantes
“Untitled (Domenica)” by Ernesto Priego

My two humble contributions, called "Untitled" and "Fistful Thinking," respectively, read like this:

Aching
to make
the sweet felicity

between
your cunnus
and my linctus.

____


Well
try as
I might I

can't
really think
of anything but

the
good old
in and up.


Thanks, Eileen, and thanks, guys (whether groaning or hoo-haa'ing). It was a pleasure.

Suomen soittimia

raparalli, lepenelauta, suhistuspuu, jouhikko, sadeputki, piisku, vapaalehdykkä, kärjennoukka, lulletti

Neljä kuvaa Viipurista

Sinisissä raameissa

Seinäkirjoitusta

Sähkökaappirunoutta

Sortuva Linnoitus

Boston vs. New York

Tongue
slashing Poem
right in the

Interface.
Or is
it vice versa?


Post-game edit: For those interested in the relevance of my title, the result was 1-0, Yankees.

Sideways

Tongue

has its

way of

slippin'

& slidin'

ever so

fondly

in & about

Thought.


Post-movie edit: For those interested in the relevance of my title, that is the position in which even the lesser Pinot Noirs get to lie in the cellar.

Selkopolkka

Et loitos saava vaeltane kuulla,
hänettä muudan kuuroa nurjaa.
Kauniina kukkain käsityksin,
kauemma näen tähytä täytyi.

Word verification knows vizpo

jvjpdpq


this one's for Geof

You wish

If
not for
its sister Practicia

I'd
find myself
deep in Thought.

for Tom Beckett

Words created by word verification

gihelile
ingously
dakag
snese
efeedero
fjjsyti
rpiosfyb
vxhyxoun
ztgxjsza
phyno
whmwm

Kyllä Google tietää

Kun hakukenttään kirjoittaa sanan "failure", niin mikäs siellä nököttääkään luettelon ensimmäisenä!

via As/Is

New Or/eans #1—5

Marko Niemi on tehnyt hienon sarjan New Orleansin kohtaloon liittyviä visuaalisia runoja. Kiitokset kuuluvat myös Tommi Parkolle, jonka runoon "Ole uskollinen kaupungille" sarja perustuu, keskeisenä kuvanaan tämä lohdullinen ajatus:

mikä merestä on tullut, kuivuu tuulessa.

Marko Niemi has produced a beautiful series of visual poems about the faith of New Orleans. We're also to thank Tommi Parkko whose poem, "Be faithful to the city," the series is based on, the key image being this comforting line:

whatever came from the sea, will dry in the wind.

Driving along the blue waters of the Gulf...

We saw New Orleans in the night ahead of us with joy.

from On the Road by Jack Kerouac

More tough questions

Where are the President's Armies of Gold?
Billionaire Navies     merciful Bold?
Bringing us medicine     food and relief?
Napalming North Vietnam     and causing more grief?

from September on Jessore Road by Allen Ginsberg (1971)

Guru

by Allen Ginsberg

It is the moon that disappears
It is the stars that hide not I
It is the City that vanishes, I stay
with my forgotten shoes,
my invisible stocking
It is the call of a bell

Primrose Hill, May 1965

I just had to chip this in...

Busted, down on Bourbon Street.

...after checking my dictionary and being reminded of the other meaning of the verb.

A city like a very long poem

One of the chapters in Bob Dylan's memoir, Chronicles: Volume One, is set in New Orleans, where he went to record his 1989 album, Oh Mercy. The long passage starts off with Dylan's personal impressions of the city, and although it runs for two and a half pages, I wanted to present it here not only because of the beautiful writing, but because his words are a paean to a place that is no longer there. Here goes:

I showed up in New Orleans in early spring, moved into a large rented house near Audubon Park, a comfortable place, all the rooms fair sized, furnished quite simply, wardrobe cupboards in just about every room. We couldn't have come to a better place for me. It was really perfect. You could work slow here. They were waiting at the studio, but I didn't feel like jumping into anything. Sooner or later I'd have to get to the point but I could try it on another day. I brought a lot of the songs with me, I was pretty sure they would hold up well.

Right now, I strolled into the dusk. The air was murky and intoxicating. At he corner of the block, a giant, gaunt cat crouched on a concrete ledge. I got up close to it and stopped and the cat didn't move. I wished I had a jug of milk. My eyes and ears were open, my consciousness fully alive. The first things you notice about New Orleans are the burying grounds — the cemeteries — and they're a cold proposition, one of the best things there are here. Going by, you try to be as quiet as possible, better to let them sleep. Greek, Roman, sepulchres — palatial mausoleums made to order, phantomesque, signs and symbols of hidden decay — ghosts of women and men who have sinned and who've died and are now living in tombs. The past doesn't pass away so quickly here. You could be dead for a long time. The ghosts race towards the light, you can almost hear the heavy breathing — spirits, all determined to get somewhere. New Orleans, unlike a lot of places you go back to and that don't have the magic anymore, still has got it. Night can swallow you up, yet none of it touches you. Around any corner, there's a promise of something daring and ideal and things are just getting going. There's something obscenely joyful behind every door, either that or somebody crying with their head in their hands. A lazy rhythm looms in the dreamy air and the atmosphere pulsates with bygone duels, past-life romance, comrades requesting comrades to aid them in some way. You can't see it, but you know it's here. Somebody is always sinking. Everyone seems to be from some very old Southern families. Either that or a foreigner. I like the way it is.

There are a lot of places I like, but I like New Orleans better. There's a thousand different angles at any moment. At any time you could run into a ritual honoring some vaguely known queen. Bluebloods, titled persons like crazy drunks, lean weakly against the walls and drag themselves through the gutter. Even they seem to have insights you might want to listen to. No action seems inappropriate here. The city is one very long poem. Gardens full of pansies, pink petunias, opiates. Flower-bedecked shrines, white myrtles, bougainvillea and purple oleander stimulate your senses, make you feel cool and clear inside.

Everything in New Orleans is a good idea. Bijou Temple-type cottages and lyric cathedrals side by side. Houses and mansions, structures of wild grace. Italianate, Gothic, Romanesque, Greek Revival standing in a long line in the rain. Roman Catholic art. Sweeping front porches, turrets, cast-iron balconies, colonnades — thirty-foot columns, gloriously beautiful — double pitched roofs, all the architecture of the whole wide world and it doesn't move. All that and a town square where public executions took place. In New Orleans you could almost see other dimensions. There's only one day at a time here, then it's tonight and then tomorrow will be today again. Chronic melancholia hanging from the trees. You never get tired of it. After a while you start to feel like a ghost from one of the tombs, like you're in a wax museum below crimson clouds. Spirit empire. Wealthy empire. One of Napoleon's generals, Lallemand, was said to have come here to check it out, looking for a place to have his commander to seek refuge after Waterloo. He scouted around and left, said that here the devil is damned, just like everybody else, only worse. The devil comes here and sighs. New Orleans. Exquisite, old-fashioned. A great place to live vicariously. Nothing makes any difference and you never feel hurt, a great place to really hit on things. Somebody puts something in front of you and you might as well drink it. Great place to be intimate or do nothing. A place to come and hope you'll get smart — to feed pigeons looking for handouts. A great place to record. It has to be — or so I thought.

Hard rain, tough questions

I just finished watching & listening to Bob Dylan sing "A Hard Rain's A-Gonna Fall" in Concert for Bangladesh in 1971. What a great song, and, sadly, not a bit out-dated. He sung it compassionately and without anger, as he did with the three other songs he performed that night: "It Takes a Lot to Laugh," "Blowin' in the Wind" and "Just Like a Woman" — all containing images of rain or devastation. I'm sure we'll soon hear plenty of songs performed in relief of the Katrina victims, too, and there's nothing wrong with that, on the contrary. But I also think nothing is actually solved unless president Bush and others responsible for the on-going tragedy will really start looking into the things Dylan provided in answer to his pounding question: "Where have you been, my blue-eyed son?"

Ajattelin
kävellä huomaamattomasti
auringonpaisteeseen ikkunani takana.

Nola ughing matter.

Katrastrophina

I can't seem to be able to make up my mind about how to spell her name (Katasthrina, Katastrophina or, finally, Katrastrophina). Then again, one don't know one's worst fear, either, until one's really looked it into the eye, or does one?

Harrin päivis

Monessa liemessä keitetty entinen printti- ja tv-journalisti, nykyinen Yhtyneitten Kuvalehtien sisältöjohtaja Harri Saukkomaa on aloittanut oman blogin. Viidenteen päiväänsä ja viidenteen postaukseensa edenneessä Journalissaan Saukkomaa on ehtinyt kertoa sään ohella unistaan, aamupuuron syönnistäään ja lehdenlukurutiineistaan. Perushaircuttia, siis.

Tämä lienee tietoinen valinta, ainakin näin alkajaisiksi. Vanha velmu siinä teroittelee kynäänsä ja nauttii kokeillessaan jotain ihan uutta. Täytynee seurata, mihin suuntaan blogi lähtee menemään.

Pakko kai tehdä selväksi sekin, että Yhtyneitten toimitusjohtajan varamiehen ominaisuudessa Saukkomaa on myös minun pomoni, kuten myös niiden kolmen muun lähipiirissäni työskentelevän kollegan, jotka varmasti tiedän blogin pitäjiksi. Tämän perusteella yhtiössämme on siis kaikkiaan viisi bloggaajaa, mutta epäilen vahvasti, että siinä eivät ole kaikki. Arvelisin, en tiedä miksi, että todellinen määrä on vähintään kaksinkertainen.

Mainitut blogit (joihin ainoastaan Harri ja minä kirjoitamme omalla nimellä) ovat kaikki yksityisiä. Yhtiön tasolla blogeja toimii oikeastaan vain yksi eli Enter-lehden ahkerasti päivittyvä kollektiiviblogi. Suosikin Päätoimittajan päivyriin merkintöjä syntyy siksi harvakseltaan, ettei se täytä blogin tunnusmerkkejä. Ihan vaan ilmaan heitetty arvaukseni kuuluu, että tulevaisuudessa blogeja syntyy lisää, ja vieläpä kumpaakin sorttia.