Harrin päivis
Tämä lienee tietoinen valinta, ainakin näin alkajaisiksi. Vanha velmu siinä teroittelee kynäänsä ja nauttii kokeillessaan jotain ihan uutta. Täytynee seurata, mihin suuntaan blogi lähtee menemään.
Pakko kai tehdä selväksi sekin, että Yhtyneitten toimitusjohtajan varamiehen ominaisuudessa Saukkomaa on myös minun pomoni, kuten myös niiden kolmen muun lähipiirissäni työskentelevän kollegan, jotka varmasti tiedän blogin pitäjiksi. Tämän perusteella yhtiössämme on siis kaikkiaan viisi bloggaajaa, mutta epäilen vahvasti, että siinä eivät ole kaikki. Arvelisin, en tiedä miksi, että todellinen määrä on vähintään kaksinkertainen.
Mainitut blogit (joihin ainoastaan Harri ja minä kirjoitamme omalla nimellä) ovat kaikki yksityisiä. Yhtiön tasolla blogeja toimii oikeastaan vain yksi eli Enter-lehden ahkerasti päivittyvä kollektiiviblogi. Suosikin Päätoimittajan päivyriin merkintöjä syntyy siksi harvakseltaan, ettei se täytä blogin tunnusmerkkejä. Ihan vaan ilmaan heitetty arvaukseni kuuluu, että tulevaisuudessa blogeja syntyy lisää, ja vieläpä kumpaakin sorttia.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home