keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

haukka

huvi-
tutti

tajupinta

ei hätää, ei hengästystä

puistattava

vaelluksellinen
huulisynkka

ku-
ki-
kas

Nubia

luonnon näkeminen
tiedon ja viisauden lähteenä tuloksena

It’s only a paper moon

haukka

tiistaina, marraskuuta 29, 2005

kuolemattomuudesta

musiikki
-kirjasto

”hyvä, tosi ja kaunis”

tyhjän tilan täyttäminen

paratiisin käärme

huulisynkka

Kohtaamisia

Pari kirjallista muistikuvaa Ikkunaiineksen kommenttiosastolla. Toinen liittyy Mika Waltariin, toinen Franz Kafkaan.

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

väliteksti

”näki enää sinistä”

raa’
asti

baudelairelainen

tyyssija

kuolemattomuudesta

Jeesus viettää adventtia runoilijaveljiensä kanssa

Syötyään pöydästä, josta ei saa koskaan kyllikseen,
Jeesus kehotti joukon runoilijoita liittymään seuraansa.
Siirryttiin porukassa ulos paratiisin niitylle makoilemaan,
ja niin kului päivä rattoisasti taivaan pilviä lukiessa.
”Ei minulla ole suosikkia runoilijoiden keskuudessa”,
Jeesus sanoi. ”Minä istutin Johanneksen unen jokaiseen
ja joka ainoa teistä oli näkevä sen omalla tavallaan.”
Runoilijat antoivat taivaan pilvien huuhtoa ylitseen.
”Mutta sen sanon”, Jeesus nauroi, ”että tie Jerusalemiin
kulkee paitsi Pariisin myös Zü-Zü-Zürichin kautta.”

sunnuntai, marraskuuta 27, 2005




Three variations of "Fresh Meat for the Locusts" (by Mark Young)
Häneltä meni tajuta, ranska
on pelkkä tallennusmuoto.
Toistaa nyanssit,
mutta pariisitar tuoksuu keväällä,
kielestä viis.

Sunnuntaikävelyllä











memeory

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Valkoista vettä








Vuosi sitten tällaisia kuvia otettiin 21. marraskuuta.

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Ylittämätön säe

Rakkaus tulee etelärinteeltä

Joel, 5 v.
via Rauno

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Permutations of word / poem (sana / runo)

sarunano

rusanona

runsanoa

sanrunao

My kinda places

Messachusetts

Mennsylvania

Messissippi

Mennessee

Mennesota

Mendiana

Mebraska

Melaware

Mechigan

Messouri

Melaska

Mevada

Mydaho

Myowa

Metroit

Menhattan Island

Tiedonjanoa

Joku on käyttänyt Helsingin Sanomain verkkosivun hakua ja saanut vastaukseksi tämän:
Hakutermejä "JO Mallander" sisältäviä juttuja ei löytynyt.

Mikäli et löytänyt etsimääsi, käytettävissäsi on myös maksullinen Arkisto osoitteessa http://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/.
Se kattaa Helsingin Sanomien koko julkaistun toimituksellisen aineiston vuodesta 1990 alkaen.

mesery


messfortunate


messterious

messerable

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005


merage


merrorcle


meracle

Näillä sanoilla Muisti|kirjaan

vain

lehti

vaahteran



runot

tähdet

piirretty



rakkauden

ja

avaruutta

Ei se lautapeli

Leevi Lehdon eilinen purkaus Helsingin Sanomain monopoliasemasta osuu naulan kantaan. Se on siksikin tähdellistä luettavaa, että vallitseva pravdalainen tilanne on vallinnut niin pitkään, ettei kolmekymppisten ja sitä nuorempien sukupolvi edes tiedä toisesta.

Avainsana, jota tässä pitäisi korostaa, on lehdistö. Sananvapaus ja yhteiskunnallinen keskustelu eivät ole mahdollisia, jos varteenotettavia lehtiä on vain yksi; niiden toteutuminen edellyttää kokonaista lehtien kirjoa, moniäänisyyttä. (Se, että maassa ilmestyy HS, kaksi iltapäivälehteä ja Seiska, ei riitä lehdistöksi.)

Lehdon esimerkki on kuvaava. Hesari voi jättää jonkin mielestään marginaalisen tapahtuman (kuten esimerkiksi eilisen pohjoismaisen runotapahtuman) noteeraamatta, koska se tietää, ettei kukaan muukaan kiinnitä siihen huomiota. Ihannetilanteessa kuvio menee juuri päinvastoin. Kun lehdistön kesken vallitsee terve kilpailu, kaikki kiirehtivät palvelemaan lukijoitaan, koska yksikään lehti ei halua näyttää toisten silmissä kelvottomalta.

Traagisinta tässä kaikessa on tietysti se, että lehti on itsekin tietoinen ongelmastaan. (Parin viikon takainen Aatos Erkon haastattelu Nyt-liitteessä kannattaisi noteerata Hesarin kulttuurissakin. Jotain on vakavasti pielessä, jos lehden pääomistaja edustaa avarinta katsetta koko konsernissa.) Lehti ei vain pääse pyristelemään irti tilanteestaan ilman muiden apua.

Lehdistöä odotellessa siihen tarvitaan jatkuvasti Lehdon kaltaisia yksityisiä muistuttajia.

merroar

Texttaidemaraton

Jyrki Pellinen, Dubrovnik, Helsinki, 22.11.2005.

Lisää kuvia

tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Huudossa

Cia Rinne, yksityiskohta teoksesta Indisiot. Galleria Huuto, 4.12. asti

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Kompastuu huuleensa hirvi.
Kietoutuu korvaansa ihminen.
Antaa ihan kaiken ihan totena.
Menettää sen tavun kerrallansa.
Käsittää käsittävänsä.

Ei tiedä, mikä tämän kielen on.

sunnuntai, marraskuuta 20, 2005


deapth


relirium


decidead


arguess


kafkansan

lauantaina, marraskuuta 19, 2005


rilkeen

rilken

rilkey

perjantaina, marraskuuta 18, 2005


merror

torstaina, marraskuuta 17, 2005

volumess

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Kutsui

vettä

uudella

nimellä.

Ei

siis

vettä,

vaan

sanaa

vesi.

Päättymätön tarina

Ryhtyi

antamaan

sanoille

nimiä.

Mistä puhumme, kun käytämme suomen sanoja

Ajautui

miettimään

ilmaisun

kysymyksiä.

Tajusi

käyttävänsä

sanoja.

Joku

muu

oli

ne

keksinyt.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Yksityinen muistiinpano

Harrasti seksiä
varastoon.
Ei tiennyt,
mikä häneen meni.

Mahdoton tehtävä

Palauttaa mieleensä,
minkä on tallentanut
näköpiirinsä laidoille.

Minuuttiruno keskiyön molemmin puolin

Mitä on hän tänään saanut,
sen ovat sanat
hänelle myöntäneet.

Mitä satanut,
enemmän tuulta ja villiä pimeää,
kuin mustaa vettä.

Tuttua reittiä kotiin ajaessaan
pannut mielihyvin merkille:
siltahan on valmis.

sunnuntai, marraskuuta 13, 2005

Isänpäivän iloja

Tyttäreni, 25, kännykässä numerotietoni löytyvät hakusanalla "Isi". Aika liikuttavaa.

Martial arts

painthing

skullpture

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Want to learn a funny word?

tingo (Pascuense, Easter Island) "to borrow things from a friend's house, one by one, until there is nothing left"

via Mark

Call him kinky

Collects nerotica. Downloads aural sex.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Lucky typo

annything!

for Anny

T a t



tatta taa ta


tatta taa ta


tatta taatattaa ta


taa ta


ta taa ta


ta taa taa ta taa aa


taa a taa taa ta




taa a


ta taa aa


taa ta taa taatat taa



taa a ta taa aa

taa ta ta aa a


taa ta taa ta taa


a taa a


a taa a



ta taa ta taa tat a taa


ta ta taa ta taa tat taa ta taa


tat taa ta


tat taa ta


tat taa tat taa



for Mark

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Iso suomen kielioppi 7

valoissa pieniä mausteita
valoja katujen laseja

naisten pyhäin
pöytiin maihin varakkaisiin

kivettynyt muoto on myös huomenna

drop 12

variation of drop 12 by harry k stammer

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Ai niin

Parnasso 6/2005 on ulkona. Lehdessä on monta hyvää tekstiä – siis nimenomaan tekstiä, ei pelkästään jutunaihetta – joista runousvastaavan ominaisuudessa tahdon erikseen mainita hienot runot Outi-Illuusia Parviaiselta, Teemu Manniselta, Marko Niemeltä ja Janne Nummelalta. Niiden perusteella elämme kihelmöivän jännittävää vaihetta. Juuri nyt runoilijat näyttäisivät työskentelevän aivan ajan hermolla, hermeettisistä kammioistaan ulos maailmaan jalkautuneina, uusia kirjoittamisen keinoja hyödyntäen. Toisaalta löytyyhän sieltä myös Sapfo, jolta julkaistava uusi suomennos puolustaa Parnasson perinteitä klassisen kirjallisuuden äänenkannattajana. Niin ja tietysti kansijuttu juuri kootut runonsa julkaisseen Sirkka Turkan "vähän kaurismäkeläisestä" syyspäivästä, jonka tunnelmien välittämisessä nöyrimmällä palvelijallanne oli kunnia toimia kirjurina.

questions arty

Leevi Lehto on jälleen oikeassa: kukapa ei olisi jossain vaiheessa koettanut kynäänsä e. e. cummingsin suomentajana. Leevin sarja löytyy täältä, Juri Nummelinin täältä. Omia harjoitelmiani en löydä tähän hätään mistään. Sen sijaan tarjoilen ulkomuistista pari riviä, joita itse pidän kaikin puolin onnistuneina:
tyttö nuori alaston
miljoonan patsaan väärti on
Alunperin:
a pretty girl who naked is
is worth a million statues

Get a Villanelle

Leevi Lehto has added two new patterns (Villanelle and New Sentence) to his Google Poem Generator. Here's my first take, a tribute to Tom Beckett:
Tom Beckett (A Villanelle)

— Tom Beckett: Unusual? I’m not so sure
— The online edition of the Yale
My idea with Sunset Debris was to explore

Beckett comes home for Thanksgiving before
— As hotel manager Joseph Gribble
— Tom Beckett: Unusual? I’m not so sure

américaine. Mais lorsqu'il découvre
- Tom Berenger reprises his role
My idea with Sunset Debris was to explore

Works" subseries are
returns to his most popular role
— Tom Beckett: Unusual? I’m not so sure

(DOT) ubuntu.com Le lundi 26 septembre
videos. Waiting for Beckett; Peephole
My idea with Sunset Debris was to explore

best reveal this process of evolution are
Vanishing Points of Resemblance). A Vale
— Tom Beckett: Unusual? I’m not so sure
My idea with Sunset Debris was to explore

Rilke-muunnelma

Ei niin pimeää,
ettei yö ehdi sitä valaista.

Iso suomen kielioppi 6

Vajaaparadigmaiset sanat

koko päivän | kelpo tyttöjä | toka kerralla

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Asemic

Early this morning, I received an email from Tim Gaze, a poet living in Kent Town, Australia, and publisher of "Asemic," a magazine for asemic writing. Tim said he'd taken notice of my work at Blonde on Blonde, and wanted to get my mailing address so he could send me the newest issue of his publication. I gladly obliged, and why not? Being able to make contacts like this is absolutely the most wonderful aspect of blogging and working online, I think. What's more, the previous issues of "Asemic" can be read at the magazine's web site for free. Enjoy.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Credo

Taidan olla vakuuttunut tulleeni siihen ymmärrykseen, että Miles Davisin Time After Time on vihkimys tunteeseen, jota kuvaamaan on muodostettu suomen kielen sana kiitollisuus.

Now, how cool is that?

Produced live on stage by Miles Davis.

Credit line on Miles Davis: Live around the World

Last but not least

bleyend

sunnuntai, marraskuuta 06, 2005

When God made me

Did He give me the gift of voice
so some could silence me?
Did He give me the gift of vision
not knowing what I might see?
Did he give me the gift of compassion
to help my fellow man?
When God made me      When God made me
When God made me      When God made me

Näin kuuluu viimeisen biisin viimeinen säkeistö Neil Youngin uudella albumilla Prairie Wind. Tuttua ja turvallista kamaa, jonka loppuun sijoitetut neljä sanaa voivat kuitenkin aiheuttaa syvän eksistentiaalisen oivalluksen, riippuen siitä miten lauseen painottaa. Tosiaan, mitä mahtoi Jumala ajatella luodessaan, ei ainoastaan taivaan ja maan, vaan juuri minut? Näin vanhaksi piti elää, että sellainen ajatus ensimmäisen kerran juolahti mieleeni.
toneyeght

meyeght

(I mean) bleyethe (not bleyeght)
neyegh

Trompe l'oeil

eye con
leyef
leyer
wheye?
neyeght

Looking out into the dark

It can't get November than this.
leyeght
Puu poikasiaan, ihminen kieltään.

perjantaina, marraskuuta 04, 2005


seyelence

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Kahden aistin todistus



silenceye



This one's for you know who you are



sighlence


Somebody must've thought of this before


silencear


Thom Gunn's got one?

Iso suomen kielioppi 5

Lentäenkö ne meni?

            Joo ja

      vaihtovat Pariisissa

kenttää ja konetta.

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

Ääni sen kuin voimistuu

Suomalaisen runouden maailmanvalloitus jatkuu. Nyt on vuorossa Leevi Lehto. Onnea!

Iso suomen kielioppi 4

No mitäs kuuluu.
Mitäs ihmeempää sataa
ja kovaa.

Mut siin
onki joku samanlainen tota ee
semmonen
miten sen nyt sanois
värin syvyys näis kaikissa.

Tää on hyvää tää sieni.
No entäs sitte tommonen ku
solarium ni
tekeekö se pahaa?