Kirja kerrallaan – nyt Vapaat kädet
Kuva Julia Kokko Kirja on sitten maailmalla. Teoksen julkistusta juhlittiin porukalla, ensin kustantajan tiloissa Lasipalatsissa, sitten lounaalla Bamboo Centerissä ja lopuksi Café Esplanadin terassilla.
Aamulla herätessäni tulin yhtäkkiä ajatelleeksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta esikoisteokseni Uno Boyn ilmestymisestä ja 45 vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen runoni.
Kirjoitustahtini ja samalla julkaisutahtini on sittemmin kiihtynyt. Syitä tähän on monta, mutta vähätellä ei sovi sen yhteisön merkitystä, johon olen viime vuosina kotiutunut. Ystävyyden lisäksi olen saanut siltä ylen määrin tukea ja innoitusta. Tohtisin kutsua sitä rakkaudeksi.
Aivan uskomattoman moni tärkeistä ihmisistäni oli paikalla varmistamassa, etten aivan pakahdu onnesta. Loput muistivat toivottaa onnea toisin keinoin.
Kiitos.
Tunnisteet: kirjalliset tapahtumat, vapaat kädet
posted by Karri Kokko at 20:33
5 Comments:
Lapsuudenkodissani maaseudulla juhlittiin toisinaan jos mistä syystä, tuvantäyteisiä, pikkuporvarillisia juhlia. Seuraavana päivänä tuli sitten nuhjuisessa puvussa joku naapuri, joka ei kehdannut varsinaisena kravattipäivänä työntyä paikalle. Pöydässä oli kuivahtaneita pullankänttyjä, paikat olivat juhlien jäljiltä vielä hieman hujan hajan. Erityisellä lämmöllä muistelen edesmennyttä, hampaatonta papparaista, joka keväisin ennusteli säitä. Hänen hampaaton pullanmässytyksensä tuntui pikkupojasta hurjalta, kuin puoli kurttuista naamaa olisi osallistunut toimitukseen. Isäni otti nämä vieraat vastaan sydämellisesti, ei niin kuin se varsinaisen juhlapäivän kurinalaisesti nyökyttelevä robotti.
Onnitteluni siis, ja siunausta Olympoolta tai mistä haluatkin sitä ottaa vastaan; itseänikin on kohdannut harvinainen onni josta kuultaneen myöhemmin kuluvana vuonna.
Tarinasi lämmittää kovasti, koska se on ystävällinen ele ja siksi tarkan vaalimisen arvoinen. Olympos käy, mutta niin käy runosmäkikin. Se mitä luen viimeisiin riveihin, on iloinen uutinen. Jos on, onneksi olkoon!
FYI: Istuttiin eilen pienessä piirissä ja paljastuttiin hra Nutzin faneiksi. Joku, taisin olla minä, arveli päätelleensä että Sutinen tietää. Ei kun tekstaria Turun suuntaan. Vastaus tuli aika pian. And I quote: "heh.. jos tiedänkin kuka on hra. Nutzin takana, niin en tiedä tietäväni".
Ettäs tiedät.
Kerrassaan lämpimät onnitelut - kirja näyttää kuvissa komealta - pitääpä heti kysäistä, josko saan teoksen arvosteltavaksi Turun Sanomiin.
Kiitos, Ville. Tuon edellä näkyvän "yksityiskirjeen" siteeraaminen ilman lähettäjän lupaa ei liene muodollisesti täysin korrektia, mutta vetoan tässä "yleiseen etuun", tai no, ainakin kysymys on yleisön mielenkiintoa kutkuttava, olkoonkin että tuon yleisön fanaattisen siiven saisi kerralla mahdutettua saman pöydän ympärille.
Kyllähän siinä käy niin hupsusti, että jos rupean olemassaoloani pilkkomaan, niin siinä käy ei 1+1=2 vaan 1+1=1/2. Emmehän me suinkaan ajattele skitsofreenikosta että siinä on kaksi ihmistä, vaan että siinä on särkynyt ihminen. Mutta itse kysymys on jännittävä, olen itsekin ollut joulusta asti ihmeissäni, että mikä tämä herra N oikein on; ilmeisesti kyse on tutusta irralleen päässeestä sisäisestä sankarista josta mr. Sarasvuo on meitä niin kalliisti valistanut. Juoskoon siis, villi lapsi. (tässä samassa mielessähän minä ehdottelin taannoin sitä Divine Commediaa...)
Lähetä kommentti
<< Home