Valohoitoa

Pitkän pimeän jälkeen valo tulee aina iloisena, ravitsevana yllätyksenä. Tänään saimme olla peräti kaksoisvalotuksen kohteena: etelässä kylmä mutta hohtava aurinko, pohjan puolella runsas puolikas kuu, jos niin voi sanoa. Munkkiniemeen suuntautuneella kävelyretkelläni kuuntelin Keith Jarrettin soolokonserttia vuodelta 1975. Musiikki toi mieleen kaukaiset ajat ja asiat. Liikuin valon ja lumen keskellä haltioissani, onnellisena. Kuinka usein niin voi sanoa? Nyt sanon. Jos evankeliumeja kirjoitetaan lisää ja toisiin muotoihin, jotain tämän kaltaista se olisi. Mutta on pimeydelläkin tehtävänsä. Se uhrautuu valon puolesta menemällä sinnekin, minne valo ei koskaan pääse.