tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Kollaboraatioista

Tämä on oikeastaan vastaus Arjan esittämään epäilyyn, etteivät runot tai muutkaan taideteokset koskaan eivätkä missään tapauksessa voi syntyä kollaboraation eli yhteistyön tuloksena. (Nostin asian tähän esille ainoastaan siksi, ettei tärkeä asia hautautuisi kommenttiosaston uumeniin.)

Puuttumatta erikseen siihen filosofiseen kysymykseen, syntyykö yksikään runo tai taideteos koskaan puhtaasti yhden ihmisen ponnistelujen tuloksena, viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi seuraaviin teoksiin tai yhteistyöblogeihin.
Minimum Daily Requirements
Collageworks
Collaborative Processes
Textual Conjectures
Textimagepoem
The Oracular Sonnets
Beeasily

14 Comments:

Blogger a said...

Hei hei hei..
"etteivät runot tai muutkaan taideteokset koskaan eivätkä missään tapauksessa voi syntyä kollaboraation eli yhteistyön tuloksena"
En tarkoittanut, enkä sanonutkaan, että mitkääntaideteokset, tarkoitin vain että parhaat runot ovat kuin ovatkin yhden tekemiä. Googlejutut ovat vähän eri asia. Itse esimerkiksi teen jotkut runot melkein huumorimielessä, mutta ne mitkä teen vakavissani, että niihin voisi osallistua joku muukin - - eips. Eipäs muutella mitä toinen sanoo, jookos?

1:56 ap.  
Blogger Sven Laakso said...

No jaa. Tämä on henkilökohtainen ja ennen muuta kulttuurisidonnainen kysymys.

Meiltä puuttuu havaintoja taiteellisesta yhteistyöstä kirjallisuudessa, koska meiltä meidän kulttuurissamme puuttuu kokemusta ja uskoa sellaiseen.

Runon tai kirjan kirjoittaminen yhteistyönä on tietenkin mitä antoisinta ja helpoista silloin kun tuollaisesta kollektiivisesta taiteentekemisestä on karttunut kokemusta, kun tietää, mistä siinä on kysymys.

Minulle on jotenkin itsestään selvää, että kollektiivisesti pääsee paljon helpommin paljon pidemmälle kuin kukaan yksin... koska kun koolla on useita henkilöitä joilla kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, kollektiivisen toiminnan tarkoitus on valjastaa vahvuudet yhdeksi ja jättää kaikki heikkoudet pois.

Siinä vahvuudet vapautuvat, kun omista heikkouksista ei tarvitse ollenkaan huolehtia, toisten tehdessä ne osat paljon paremmin. Tämä nyt voi tietysti ola sitten vaikka miten syvällinen kysymys.

En viitsi alkaa kinaamaan jonkun kanssa siitä, miten joku voi olla niin monipuolinen, että peittoaa kollektiivin.

Ei kukaan nero ole niin monipuolinen, että peittoaisi kaksi neroa, jotka tekevät yhteistyötä. Kaksi neroa = 2 x 1 nero. Tämä on erittäin yksinkertaista matematiikkaa.

Usein tilanne on vain se, että kaksi neroa ei kohtaa, saati että ryhtyisivät yhteistyöhön.

Musiikin puolella näihin asioihin osataan suhtautua yleensä vähän kypsemmin ja älykkäämmin kuin kirjallisuudessa. Kirjallisuus on tässä suhteessa paljon musiikin alapuolella... ellei sitten ajatella niin, että kaikki, jotka kirjoittavat, tekevät automaattisesti yhteistyötä.

Kaiken maailman tekijänoikeudet kuitenkin sotivat tuota viimeistä ajatusta vastaan, koska esiemerkiksi valmiin runon versiointi ja niimiinsä ottaminen ei oikein ole tekijänoikeuslain mukaista.

6:02 ip.  
Blogger Sven Laakso said...

Blogiessa kenellä tahansa on koska tahansa mahdollisuus alkaa tekemään jonkun kanssa yhteistyötä, soittamaan samassa bändissä. Kunhan aloittaa kommentoinnin, versioinnin, kritisoinnin, vastateokset, variatiot, teemojenkehittelyt, mitä tahansa... ei ole mitään rajaa tai seniilejä pönöttäviä idioottimaisia raivostuttavia sääntöjä, onneksi, taiteessa.

6:06 ip.  
Blogger KK said...

Olet aivan oikeassa, Sveniseni. Minä ainakin kieltäydyn täysin toimimasta tuon loppuriveillä hahmottelemasi systeemin ehdoilla. Ei mun tartte. Tampereelle!

10:19 ip.  
Blogger Veloena said...

Tuo kulttuurisidonnaisuus on todentotta se pointsi.

Kirjallisuus on siitä outo taidemuoto, että siinä on niin pitkään ollut aivan uskomaton pönö päällä. Ei oikeastaan tutkimuksen puolella, mutta mytologiassa.

Mutta siinä Sven on väärässä, että meidän kulttuuristamme puuttuisi taiteellista yhteistyötä. Pointsi ei tietenkään ole minun, vaan setä Berleantin, joka on myös kynsinhampain pönöteoriaa vastaan - aesthetics of engagementia siis -

Mietitäänpä elokuvaa. Ei ole montaakaan yhden ihmisen tekemää täyspitkää elokuvaa. Että sama kuvaisi, äänittäisi, esittäisi kaikki osta, säveltäisi musiikitkin, lavastaisi, valaisisi... Sinfoniaa. Soitapa itse kaikki jouset. Uuh. Läkähdyttää... vanhoja maalauksia,joita mestari oppipoikineen on työstänyt. Kirjaa, johon kustannustoimittaja esittää muutosehdotuksia. Punakynän jälki on harvemmin katkeraa verta. Usein siitä aukeaa aivan uusia näkymiä.

Enpä tiedä. Varmasti Arjan näkemys on kohdallaan, jos hyväksytään näkemys, että varteenotettava runo kuvaa jotain subjektiivista ja ehkä vielä yhden tunnelman tai tunteen varaan viritettyä, pyrkii dokumentoimaan sen.

Mutta ei runojen TARVITSE kuvata vain sellaista.

Minua hämmästyttää taajaan se ilmiö, että joku toinen osaa täydentää jonkin fraasin paremmin kuin itse osaan. Haen sanaa, se annetaan. Itse huomaan kuulevani klapin jossain, kysyn, voisiko sen sanoa näin.

Työskentelytapoja on monia. Kannattaa olla aika varovainen, ennen kuin esittää universaaliväitteitä tyyliin aina ja ei koskaan. Koska miksipä ei. Sen väittäminen,e ttä kaikki korpit ovat mustia, on aika kova veto. Itse en uskaltaisi. En ole niin oppinut ja tuskin koskaan olenkaan, ja voisihan tulla joku, joka kirjoittaisi jotakin, joka kumoaisi lauseeni - aina on siitä hankala, että viittaa myös tulevaisuuteen -

Minun paras runoni sisältää tällä hetkellä kolmen ihmisen korjausehdotukset ja on valovuosien päässä siitä, mitä oli ennen niitä. Tietysti voidaan sanoa, ettei se ole enää sama runo. Theseuksen laiva on lastattu... Minusta se on sama runo. Samalla tavoin kuin on itsekin sama ihminen muutettuaan mielipidettään x jonkin keskustelun jälkeen.

Jotenkin tässäkin keskustelussa tuo olio-ontologia tökkii. Pitäisi päästää irti, katsoa prosesseina. Se on etenkin esteettisen kokemuksen tapauksessa niin paljon hedelmällisempää.

Ja työkokeilusta yhden ihmisen kanssa ei ehkä kannata päätellä oikein mitään. Sehän on vähän kuin sanoisi, että olen minä kerran treffeillä ollut, paskaa oli, en mene uudestaan kenenkään muunkaan kanssa.

Tietysti yhteistyö on pelottavinta mitä on. Mutta on se sen arvoistakin.

10:51 ip.  
Blogger Veloena said...

Ai niin minun piti vielä Karri sanoa, että toivottavasti et pahastu, kun narisen, ettei blogini ole kirjallisesti kunnianhimoinen (ja ikään kuin rivien välissä siten tulen syyttäneeksi sinua löysästä määritelmästä...) - kunnianhimo on mulle vaikea sana. Arvostan hatunnostoasi, vaikka reagoinkin sellaiseen aina slapstick-versiolla klassisesta enfant terriblesta.

Kirjallisesti kunnianhimoinen kuulostaa vain niin - - laskelmoivalta. Enkä ole semmoinen. Luoja paratkoon, ainakaan semmoinen en ole. :D Villitty ennemminkin. Pulassa sanojensa ja ajatustensa ja ideaaliensa kanssa.

Kaikkien niiden unikuvien.

Minusta on mukavaa olla isoäitisi kyllä. Ota se narina semmoisena nonna-narinana.

11:09 ip.  
Blogger KK said...

Viisaita sanoja molemmilta. Tekijäkeskeinen taidekäsitys on tosiaan problemaattinen, mutta niin on myös teoskeskeinen. Minusta on hedelmällistä haaveilla aivan uusista, ennen kokemattomista taidemuodoista. En tiedä mitä ne ovat, mutta minulla on niistä aavistus.

Yhteistyössä kirjoittaminen on tosiaan jäänyt vähän toisten varjoon. Mistä lieneekään syntynyt sellainen ajatus, että kirjoittaminen on nimenomaan yksinäistä puurtamista, ikään kuin oman yksityisen ajattelun jatketta tai tallentamista.

Yhdessä kirjoittamista toki esiintyy kuten noista linkeistäkin käy ilmi. Eikä se ole mitään löysäilyä. Esimerkiksi Kervisen ja kumppaneiden blogiin Tectual Conjectures pääsee esiintymään vasta kun yhdessä kirjoittaminen on kestänyt vähintään vuoden.

Ja tuohon "kunnianhimoiseen", siis huomnoon sanavalintaani, vastasin jo Veloenan kommenttiosastolla. Enkä loukkaantunut siitäkään.

11:38 ip.  
Blogger Veloena said...

Karri! Ajattelu ei ole kovin yksityistä. Esimerkiksi, ajattelet tietyllä kielellä. Sen fraasit ohjaavat sinua.

Kuissois KOKEMUSkeskeinen taidekäsitys? Siitähän on kirjoitettu ummetlammet, minusta siinä on hyviä pointseja yllin kyllin.

Eihän se täydellistä ole, mikään ei ole. Mutta AIKA hyvää.

12:08 ap.  
Blogger a said...

Sven sanoi... "En viitsi alkaa kinaamaan jonkun kanssa siitä, miten joku voi olla niin monipuolinen, että peittoaa kollektiivin.

Ei kukaan nero ole niin monipuolinen, että peittoaisi kaksi neroa, jotka tekevät yhteistyötä. Kaksi neroa = 2 x 1 nero. Tämä on erittäin yksinkertaista matematiikkaa."
Tuota, onko hauskaa sotkea puurot ja vellit? En todellakaan kuvittele olevani niin monipuolinen, että peittoaisin pyhän kollektiivin. En muistaakseni ole väittänyt sellaista. Kukaan nero ei peittoa kahta neroa, wau. Hyvä juttu! Sillä minä en ole nero.
Mutta sen tiedän, että paras runous on sellaista jonka on tehnyt joku henkilö yksinään, ja te kaikki tiedätte sen.
"valmiin runon versiointi ja niimiinsä ottaminen ei oikein ole tekijänoikeuslain mukaista." Ei tietenkään ole, onneksi!
"Blogiessa kenellä tahansa on koska tahansa mahdollisuus alkaa tekemään jonkun kanssa yhteistyötä.." Tietenkin, mutta ei se ole sama asia kuin kammiossaväkertäminen, eivätkä nämä kaksi eri asiaa riitele keskenään.
"ei ole mitään rajaa tai seniilejä pönöttäviä idioottimaisia raivostuttavia sääntöjä, onneksi, taiteessa"
Ei niin, onneksi ei ole, mutta edelleen: parasta mihin minä pystyn itseeni verrattuna, on sitä minkä olen tehnyt yksin, en tarkoittanut että tekisin parempia runoja kuin muut, mitä ihmettä, anteeksi jos käsititte väärin!
Mitä elokuvaan tulee, Veloena, sitä ei voi missään tapauksessa verrata runoon, eihän elokuvaa yksin tehdä, mutta piru vie minä teen runon yksin, tämä on ihan älytöntä.. ei voi olla totta.. "Sinfoniaa. Soitapa itse kaikki jouset" ei hel.. siis, ET VOI OLLA TOSISSASI, onko sinulla hauskaa vai mitä? Vertasitko äsken sinfoniaa runoon..
Hyvää yötä..

12:36 ap.  
Blogger KK said...

Juu, Veloena, ajattelu ei ole yksin ajattelua; siksi kirjoittaminenkaan ei voi olla ajattelun jatketta tai ajatusten (tai sanoiksi muotoiltujen tuntemusten) kirjaamista. Kokemuskeskeinen taide, hmmm. Sitä se luultavasti on heti, jos alkaa nähdä muutakin kuin sen teoksen ja tekijän. Mutta nyt täytyy taas nukkuakin välillä.

12:57 ap.  
Blogger Veloena said...

Arja: Umh, en ymmärrä, miksi elokuvaa ei voisi verrata runoon ESTEETTISISSÄ suhteissaan... runo voi olla aika elokuvallinen tai elokuva runollinen.

En kyllä usko, että kovinkaan moni niistä runoista, joihin olen nalkissa, on syntynyt ilman taitavia kuuntelijoita jotka ovat suulaasti kyselleet ja ehdotelleet. Hyvänen aika, kirjallisten salonkien perinne, kaikki se sellainen.

Kyllä minusta runoa ja sinfoniaa voi hyvin verrata. En keksi itse niitä sanoja (en itse googlaa, paitsi päätäni)niiden vakiintuneita merkityksiä enkä kielioppisääntöjä (näitä voisi ajatella viulisteina, sellisteinä jne. - konnotaatioiden gonggongi välillä), järjestelen niistä vain kokonaisuuden, ja sen todentumiseen tarvitaan aina myös lukijoita/kuulijoita, jotka lyövät alkutahdit ja soittavat niissä omia merkityksiään.

Kummassakin on olennaista musta eteneminen, polveilu, avautuminen, syventyminen, leikittely, teeman marssitus sisään ja ulos.

Miksi joku runo olisi niin poikkeava tanssista tai sinfoniasta? Tietysti on aina makukysymys, korostaako a:n ja b:n eroja vai yhtäläisyyksiä. Arja. Luultavasti täällä kaikki keskustelukumppanisi ovat nyt meitä yhtäläisyyksiä korostavia utoopikkoja. :)

Tietysti jos kirjoittaisi vain itselleen. Mikä se itse on? Opittujen sanojen kohina? (Tai vielä pahempaa, tästä saan välillä itseni kiinni: oppineiden sanojen kohina: ruoskaa, tuhkaa ja säkkikankaita.)

Karri - minun pitää ehkä lainata sinulle Berleantia jos tuo kokemuskeskeinen estetiikka kiinnostaa sinua. tai sitten huiskaisen hirviömäisen graduni sulle. Siinä sitä on, joka kantilta.

1:50 ap.  
Blogger a said...

Veloena wrote: "en ymmärrä, miksi elokuvaa ei voisi verrata runoon ESTEETTISISSÄ suhteissaan..."
No VOI, mutta tuolla aiemmin sinä vertasit nimenomaan sitä elokuvan TEKEMISTÄ! Elokuvaa ei voi tehdä yksin, mutta RUNON VOI!!! Apua! Kuuleeko kukaan.. =)

11:37 ap.  
Blogger Sven Laakso said...

"Mutta sen tiedän, että paras runous on sellaista jonka on tehnyt joku henkilö yksinään, ja te kaikki tiedätte sen. "

En tiedä. Monet antiikin runot, kuten Ovidiuksen, jakavat perinteen ja poeettisen kuvaston, joka on yhteistyössä tehty muiden runoilijoiden kanssa. Monet parhaana pitämäni runoteokset ovat tällaisia. En usein pidä mistään ihme kammiotouhusta, koska siinä ei ole mitään järkeä, ei estetiikkaa eikä mitään muutakaan persoonallista, vain sitä erikoisuutta, mikä on samaa keskinkertaisuutta, koska on niin onnettoman tietämätöntä mistään.

Mutta tässä tulee esiin että kollektiivinen tekeminen ei välttämättä ole kollektiivi läsnäolijoiden kesken, vaan historiallinen kollektiivi eli traditio.

Kollektiivinen kirjoittaminen on yhtä kuin traditio, ja se on aika ollut sitä. Nykyään traditio voi toimia myös ajallisena helpommin uusien välineiden avulla, muutta ei se tarkoita, että itse toiminta olisi kovinkaan erilaista... siinä on vain tehokkaampi takaisinkytkentä traditiontoimijoiden välillä.

Haluan kuitenkin myöntää, että on (ainakin ollut) olemassa teoskokonaisuuksia, kokonaisnäkemyksiä, jotka eivät voi muotoutua useissa aivoissa yhtä aikaa, pyrkimyksen erikoislaatuisuuden takia. Jos keskeneräinen estetiikka pyritään jakamaan liian etäällä olevien varomattomien, toisessa traditiossa kiinniolevien kanssa, he vain latistavat sitä vahvistamisen sijaan, koska eivät kykene näkemään mahdollisuuksia samalla tavalla kuin itse tekijä.

On tekijöitä, visioita, taiteelisia tahtoja ja kykyjä, jotka ovat niin ainutlaatuisia henkisiltä ja fyysiltä ominaisuuksilta, että ilman niiden kokoavaan ja syntetisoivaa panosta, jotkut tärkeät teoskokonaisuudet jäisivät ehdottomasti syntymättä. Minkä verran nämä henkilöt vaikuttavat aikakauteensa, riippuu tiedonvälityksen tasosta ja luonteesta, ja siitä miten ristiriidattomasti ympäröivä kulttuuri voi omaksua sille ennestään vieraan uudenlaisen kielen.

3:22 ip.  
Blogger TM said...

Noniin, kuunnelkaapa nyt hiukan mitä Arjakin sanoo. :) Ja Arja, minusta tuntuu että muut alkoivat puhua ihan omasta yhteisestä visiostaan, eikä noilla Veloenan ajatuksillakaan välttämättä ole nyt yhtymäkohtaa siihen mitä itse tarkoitat.

Lisäksi: tämäkin koko problematiikka siitä, tekeekö yksi vai useampi tekstin ja miten teksti syntyy, ollaanko kokemuksellisia vai prosessuaalisia vai objektikeskeisiä, tämäkin keskustelu kaipaa tiettyä holismia, sillä kaikki ovat oikeassa. Sehän siinä hankalinta on.

On puhetapoja, joiden näkökulmasta on mielekästä sanoa, että teksti on "aina" kollaboraatio, tarkasteltiin sitä sitten luomisensa tai merkityksellistymisensä tilanteessa: yksilöiden, lukijoiden, traditioiden, kirjallisten rakenteiden, signifikaatioketjujen kollaboraatioita...

Mutta yhtä hyvin on olemassa puhetapoja, jotka ovat vähintään yhtä mielekkäitä tietyissä toisissa tilanteissa, ja näiden puhetapojen mukaan minä - siis minä - aivan yksin kirjoitan tekstini, kirjoitan sen jopa niin intiimisti itsessäni, että voin väittää: on teksti, joka aina jää sisälleni, mutta joka on sen runon Idea, jonka kirjoitan. Käytin siihen sitten S+7:kaa, akrostiikkaa tai munaskuitani, ja ihan mitä tahansa editorini mulle sanoisi.

-Teemu, blogilomalta

12:47 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home