perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Muistikirja tuli täyteen

Muistikirja täyttää tänään kolme vuotta. Sitä on syytä juhlia, mutta samalla huomaan, että kirjan sivut ovat tulleet täyteen. On aika vaihtaa kirjoitusalustaa.

Uuden muistikirjani nimi on Lyhyttavaraliike. Hassu suomen sana, joka on kulkenut mukanani yli neljäkymmentä vuotta, niistä ajoista kun kävin koulua Etu-Töölössä. Siihen aikaan kantakaupunki oli täynnä noita merkillisiä pikku kivijalkapuoteja. Sanassa on jotain yhtä aikaa tuttua ja vierasta. Tunnistan sanan osat, mutta niiden yhdistelmässä on jotain kiehtovaa ja arvoituksellista. Lyhyttavaraliike liittää minut menneeseen ja siinä on jotain turvallista. Ja onhan se tietysti niinkin, että runous jos mikä on pienyrittäjyyttä.

Muistikirjan aika on ollut paras aika. Olen saanut rakkautta ja tuntenut voivani myös antaa sitä. Kiitos.

Tunnisteet:

7 Comments:

Blogger sivuaskel said...

Onnea kolmesta vuodesta ja pitkää ikään eteenpäin uudessa kodissa, jonka nimi on mitä parhain sinun teksteillesi!
Ilmaisitpa tyhjentävästi sanan, josta varmasti kailla sama tuntuma.
Toinen kummallisuus oli kauan sitten "siirtomaatavaraliike". Kyllä on maapallo niistä ajoista kutistunut :)

6:16 ap.  
Blogger SusuPetal said...

Kolme vuotta on kunnioitettava ikä blogille, onnea ja kiitos.

7:39 ap.  
Blogger Dyro said...

Kannet kiinni ja kauppa auki. Kiitos tästä, tulen tutustumaan lyhyisiin tavaroihin.

4:48 ip.  
Anonymous Ellinoora said...

Kiitos kirjasta, jossa olit. Tavataan Lyhyttavaroiden parissa!

5:34 ip.  
Blogger Rauno Rasanen said...

Myöhästyneet onnitteluni. Olet 'edustanut' kirjallisuusblogien 'aatelia'.

(Kesäkuun alku on ollut meikäläisellä emotionaalisesti niin 'sekava', että moni blogi jää/jäi pitkäksi aikaa tsekkaamatta..)

10:25 ip.  
Blogger Professor Howdy said...





There is a time for everything,
a season for every activity
under heaven. A time to be
born and a time to die. A
time to plant and a time to
harvest. A time to kill and
a time to heal. A time to
tear down and a time to
rebuild. A time to cry and
a time to laugh. A time to
grieve and a time to dance.
A time to scatter stones
and a time to gather stones.
A time to embrace and a
time to turn away. A time to
search and a time to lose.
A time to keep and a time to
throw away. A time to tear
and a time to mend. A time
to be quiet and a time to
speak up. A time to love
and a time to hate. A time
for war and a time for peace.

Best wishes for continued ascendancy,
Dr. Howdy

P.S. Here's some blogs & videos
that I found of interest as
I negotiated my way through
cyberspace:


Video With Above Poem
Every Student
My Thoughts
My Blog Video
Religion Comparison
Avoid This Place
Danish Cartoons
Arabic Cartoons
Muhammad or Jesus???
Answering Islam
Is Jesus God?
A Short Look At Six World Religions
God's Word in different languages...
How to become a Christian
Who Is Jesus?
See The Word
Watch The Jesus Movie
Spanish Cartoons
German Cartoons
Chinese Cartoons
Italian Cartoons
Greek Cartoons
Japanese Cartoons
Portuguese Cartoons
Many Languages
Around the Well
French Cartoons
Hindi Cartoons
Russian Cartoons
Little Girl
Get Saved?
You & Sin City
Mysterious Disappearance
Evolution Video
The Departure
You Need To See This
'Thought & Humor'

Wist u dat de God van u houdt?
Avez-vous su que Dieu vous aime ?
Wußten Sie, daß Gott Sie liebt?
Avete saputo che il dio li ama?
Você soube que o deus o ama?
¿Usted sabía que el dios le ama?

Click Here



Tell me sometime what your
thoughts are about all this:O)

4:52 ap.  
Anonymous sanoittaja said...

hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti.

9:44 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home