Vanhasta muistista

Välimeren seudulta olen etsinyt ja löytänyt
hiuksia jotka haluavat tulla kosketuksi niille
taivaalta ja lampuista lankeavan valon vuoksi.

Tarkoitan tietysti käsiäni, jotka rakkaudesta
kauneuteen ja intohimosta luovuttuaan ovat
valmiit mihin tahansa, jos saa vähän nuuhkia.

Ajatus tästä menee tosi, tosi kieroon, jos siltä
tuntuu sanotaan nyt vaikka sydämessä, sormi
naisen hermolla ja katse tiukasti keskitiessä.

Ja tämähän ei siis ole runo rakkaudesta eikä
yhdessäolosta, ei sen aivojen osan tarpeesta
jolla sukua jatketaan, vaan puhdas tyyliseikka.

Jos olisin Olli Sinivaara, nämähän syntyisivät
tuosta vaan, naputtelemalla, tai, kuten Olli itse
sanoo, metodiaan avaten: yhdellä rykäisyllä.