maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Tehtävä

Teksti jonka kaikki tunnistavat
teksti jonka kaikki näkevät ensimmäistä kertaa
Kyse ei ole varsinaisesta kilpatehtävästä, johon on olemassa yksi ja ainut oikea vastaus. Mutta mikä tai millainen voisi olla se teksti, joka täyttää molemmat ehdot? Paras ehdotus palkitaan tuttuun tapaan runoudella.

Tunnisteet:

8 Comments:

Blogger Dyro said...

Mielenkiintoiset ehdot, kiehtova tehtävä. Vastaukseni on

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Aakkoset ovat kaikille tuttuja, ja jokainen tämän kommentin lukija näkee vastaukseni ensimmäistä kertaa.

"Kaikki" on kyllä aika laaja käsite, latinalaiset aakkoset eivät ole tuttuja kaikille maapallon asukkaille.

Mikä on tekstiä? Ovatko aakkoset tekstiä vai sen rakennuspalikoita? Tuleeko aakkosista tekstiä vasta sitten, kun kirjainjonot asetetaan sanoiksi?

Tehtävää voisi lähestyä toisinkin, ja vastata siihen vaikkapa "Oma nimi jossakin itselle tärkeässä luettelossa". Jokainen tunnistaa oman kirjoitetun nimensä, ja sen näkeminen suurimerkityksisessä asiayhteydessä on aina sävähdyttävä kokemus, kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa. Mieleeni tulee mm. hetki, kun näin nimeni valintakokeen läpäisseiden luettelossa joskus kauan sitten.

9:42 ap.  
Blogger j.p. sipilä said...

tämähän on vaativaakin vaativampi pulma (?) pitäisi kyetä liikkua melkein absoluuttisesti tuttuuden rajamailla, jolloin ymmärrys muodostuisi vain ja ainoastaan siitä, että jokin lauseessa olisi tuttua. samalla tämä tehtävä vaatii, että jokin lauseessa olisi täysin tunnistamatonta siis ensikertaa. mutta luulen, että herra kokko ei hae tähän filosofisia pohdintoja vaan yksinkertaista esimerkkiä tylsään tyylin "auringossa sataa". (<-- siis tuo esimerkki on tylsä... tehtävä ei suinkaan!):

"valkoinen pyörä asfaltissa toivon samaa muovista rakennettua tunnelia kuin minäkin"

9:43 ap.  
Blogger KK said...

Te olette loistavia, loistavampia kuin osasin odottaa.

Niin kuin nykyään tavataan sanoa, "avaan" vähän asettelua tehtävän takana.

Ajatus syntyi pohdiskellessani jälleen kerran vanhaa kunnon Warholia. Hänen varhaiset maalauksensa dollarin seteleistä ja säilykepurkeista olivat juuri tällaisia: kuka tahansa tunnisti ne välittömästi, mutta kaikki näkivät ne ensimmäistä kertaa (koska näkivät ne väärässä yhteydessä). Kysymyksiä: Mikä olisi sellainen yhteys, johon sijoitettuna jokin tuttu teksti (esim. Maamme-laulu, Isä meidän, Siwan mainos tai muu sellainen teksti, jota ei nähdä kirjoitettuna) näkyisi ikään kuin uusin silmin? Miten pelkkä tekstin ulospano tms. seikka voisi muuttaa sen "sisällön" erilaiseksi?

Itselläni on jo muutamia yön yli hautuneita ajatuksia, mutta katsotaan mitä niistä seuraa. Sen verran varoitan teitäkin: parhaat ideat varastan sumeilematta.

Toisin sanoen minulle kelpaavat sekä yleinen pohdiskelu että käytännön esimerkit. (Eikä siis yhtä oikeaa vastausta ole.)

10:28 ap.  
Blogger sivuaskel said...

"Neuvoa antava kansanäänestys", mainostaa Alko 75-vuotistaipaleensa asiakaskyselyssä. Ajatus uudessa, ja samalla vanhassa, traditionaalisessa merkityksessään. Nykyajan 'hotshotitko' ovat "neuvoa antavia"? Olen kuullut että halkopinon takana, tanssilavan reunamilla olisi se oikea "neuvoa antava". Ehkä rohkeuttakin :)
Tämä oli hieman sivuraiteelta, mutta "leben und leben lassen"...

10:56 ip.  
Blogger Ville-Juhani Sutinen said...

Vastaus:

Oma nimi lehden kuolinilmoituksessa.

Tuore konteksti pakottaa näkemään hetikohta tunnistettavan tekstin täysin uutena - jonain, jota elämässä ei tulisi nähdä. Kyse voi aaveena haahuilun ohella olla vain samannimisestä kuolleesta tyypistä, tai sitten jostain virheestä - viikonlopun lehdessä oli juttu naisesta, joka oli eronnut kirkosta, mutta oli "yhden enterin painalluksen vuoksi" julistettukin vahingossa kuolleeksi; no, tämä tietenkin aiheutti monia ongelmia kaikissa järjestelmissä, joissa ihmisen nimi on tallennettuna; nainen oli mm. saanut kirjeen, jossa hänen autonsa siirtyi lähiomaisen haltuun, koska hän itse oli muka kuollut... siinä on vastaava konteksti, jossa oma nimi varsin eriskummallisessa yhteydessä esiintyy... tietenkin sekin, että kirje oli lähetetty tämän edelleen tarmokkaasti elävän henkilön perikunnalle voi jo olla ensi kertaa katsomaan liikkuttava viitekehys.

7:35 ap.  
Blogger Dyro said...

"Tämä puoli ylöspäin" -teksti kolikon kruuna- tai klaavapuolella, pelikortin kuvapuolella, kengänpohjassa, lippalakissa, näkkileivän kuoppapuolella.

9:39 ap.  
Blogger j.p. sipilä said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

9:25 ap.  
Blogger j.p. sipilä said...

postikorttimaisema

yksinkertainen ja ilmiselvä ratkaisu ei tarvitse selityksiä, joita koko ajan tässä annan, heh!

9:26 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home