lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Mun kieleni musta
hakee hakee
sua

sua
just siinä
kätkössä ihosi alla.

posted by Karri Kokko at 03:08

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tuli ensimmäisenä mieleen hauki joka ui vasemmalta kita avoinna. Eli Hellaakoski-pastissi: nous hauki puuhun laulamaan.

Keskikohtaan sopisi sitten runon sisällön mukaisesti esiin työntyvä kieli. Löysinkin tällaisen kielevän hauen Kaarlo Kramsulta("Haudalla"):

"Hän kuollut ei, hän nukkuu vaan",
niin lausui pappi puheessaan
haudalla juhlallisna.
Tuo kaunist' on, lie tottakin;
mut vainaan tunsin minäkin
ja tiedän: onnellisna
hän eläessään päällä maan
ei elänyt, - mut nukkui vaan.

3:36 ip.  
Blogger Karri Kokko said...

Kaikkea tulee mieleen, runoa kirjoittaessa ja runoa lukiessa. Se meille sallittakoon. Kramsut ja muut noussevat esiin heti kun ryhtyy käyttämään tosia sanoja, tässä esimerkiksi puhekielisiä, mikä on minun tapauksessani melkein tavatonta. Itse olen tyytyväinen tuohon "hakee hakee"; muuten antaisin kokonaisuudesta semmoisen tyydyttävän seiska plus. Mikä johtuu siitä, etten aivan onnistunut tavoitteessani, onneksi. Ajattelin jotain mennyttä hetkeä, jossa joku nainen joskus avasi itsenä minulle, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Tulee se katse (miehet, tiedätte kyllä mistä puhun), joka sanoo: Olen näyttänyt itseni ja nyt tunnet minut, siis raamatullisessa mielessä, mutta tässä onkin sitten kaikki.

12:02 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Kramsut ja muut ovat hullutustani; katsoin vain muotoa nääs. Tahallista väärinymmärtämistä, päällekirjoittamista siis. Päällekirjoittaminenhan seisoo tuolla blogisi alaotsikossa ja yllyttää minutkin lukijana suoranaiseen hillittömyyteen.

Aiemmin tuli mieleen (en kehdannut sinne mölistä niin mölisen nyt tähän), säkeestä "ja silmä joka häntä seuraa" -> ja silmä joka seuraa / oli aivan sininen (vrt. Mustapään Laulu). Assosiaatioillani ei siis ole oikein mitään tekemistä kritiikin ja tulkintojen kanssa; tulkitsijana olen Maria "joka kätki kaikki nämä sanat tutkiskellen sydämessänsä", samanaikaisesti suu mölisee päällekirjoituksia. Liekö taustalla itäsuomalainen puhekulttuuri jossa kukaan ei kohdista sanojaan kenellekään vaan huutelee ilmaan josko joku niihin tarttuisi!?!

12:42 ap.  
Blogger Karri Kokko said...

Oi, herra on hyvä ja koska tahansa tervetullut hulluttelemaan ja assosioimaan matalissa puitteissamme. Väärinymmärrys kannattaa. Ota Muistikirja.

Sitaatti, alluusio ja appropriaatio kuuluvat jokapäiväiseen työkalupakkiimme, mutta joskus tapahtuu sattumia. Voimme vakuuttaa, ettei herra Mustapää ollut tässä tapauksessa idolina. Mutta what do you know, näin pää työskentelee. Muistimmeko jotain mitä emme tienneet muistavamme? Ajattelimmeko jotain mitä kaikki runoilijat ajattelevat? Luulimmeko keksivämme jotain originaalia?

Tilaa Muistikirja. Kaiken varalta.

1:12 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Tarkasteltakoon vielä kertaalleen tämä Mustapää-asia; ajattelin nimittäin ensin, että assosiaationi olisi perinteistä hullutusta, mutta koska tämä touhu huvittaa minua:

KK:

JA silmä JOKA häntä seuraa,
ON sen metsäN värineN,

PM:

JA laulu JONKA laadin
OLI aivaN sanatoN

Eli:

KK
ja - joka
on - ..n ...n

PM

ja - jonka
oli - ..n ...n

Hahaa, selvä plagiaatti!

No joo. Mutta kiehtovaa tässä on se, kuten sanoit, miten mieli "luo" yhteyksiä.

4:41 ip.  
Blogger Karri Kokko said...

Kuinka jännittävää! Saa nähdä millaisiin tuloksiin kaikennäkevä analyysinne vielä yltääkään. Se, että esimerkkitapaus on sattuman tai tiedostamattoman seurausta, on mielestäni jälleen yksi todiste sen puolesta, että ainutkertaista ja yksilöllistä on (melkein) mahdoton keksiä. Asiaa ei muuta se, että molemmat mainitsemanne runot "kertovat" samasta naisesta, naisesta jonka silmät ovat ihan oikeasti "metsän väriset".

11:00 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home