torstaina, joulukuuta 21, 2006

Kiitospäivä

Vuoden pimeimmällä hetkellä lienee aika kiittää kaikesta siitä valosta ja onnesta, joka tänä vuonna osakseni on vuodattunut. Jos pieniä virhearviointeja, pettymyksiä ja muita, hmm, puutteita ei lasketa, tämä on ollut elämäni parhaita jaksoja. Olen saanut paljon aikaan, runon tai kaksi melkein joka päivälle, ja yhden kokonaisen kirjankin. Saamastani palautteesta päätellen ponnistus ei ole mennyt hukkaan, ja noista miellyttävistä sanoista lausun nöyrimmän ja sydämellisimmän kiitokseni. Kirkkaimman valon ja suurimman onnen lähteitä ovat olleet ne kymmenet uudet ystävät ja kollegat, joihin olen saanut tutustua, joko virtuaalisesti tai kasvoista kasvoihin, ja joiden suuremmoisen inspiroivassa ja lämpimässä seurassa olen saanut viettää aikaani. Se on ollut kokemus ja lahja. Siitä teille, rakkaat ystävät, halaus ja kiitos kaunis.

2 Comments:

Blogger Sirpa said...

Kiitos itsellesi. Ihana ajatus pysähtyä ja kiittää menneestä. Moni ei muista, ei jaksaa muistaa. Kiitos muistutuksesta.

Ja edelleen sitä kaunista hyvää Joulun rauhaa! Poikasiltakin Karrille terveisiä!

Tietty myös onnellista seuraavaakin vuotta.

8:56 ip.  
Blogger Karri Kokko said...

Kiitos ja ole hyvä.

9:06 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home