Enemmän valoa

Lyhytotsainen kuperkeikkakyyhkynen,
    sen voi kuvitella vihaiseksi,
pelokkaaksi, surulliseksi ja iloiseksi,
    mutta entä toiveikkaaksi?

Se jos mikä osaa heittää voltin ilmassa,
    tuosta vain katsojansa iloksi,
muttei koskaan opi käyttämään lausetta,
    jossa ruusu ompi punainen.

Eikö se ole vähän niin kuin osallistuisi
    taiteelliseen esitykseen
paitsi omalla fyysisellä läsnäolollaan
    side silmille sidottuna?

Samaan syssyyn on kai esitettävä kysymys,
    voimmeko konsaan sopia siitä,
että ihminen on enempi enkeli kuin eläin,
    joksi häntä väärin luullaan.

Entä mitä on jäljellä humaniteetin,
    panteistisen jumalahartauden
ja maailmanporvariuden ihanteista,
    joita ministeri Goethe ilmensi?

Voimaton on järki ratkomaan ongelmia,
    joista sydän kerkeästi viisastuu,
kun etenevät vuodet riisuvat elämästämme
    kultaisen nuoruuden illuusiot.

Runoon laitan kuperkeikkakyyhkysen
    ja siten olen poikkiteloin
edessänne kunnes tomu muuttunut on
    tähdiksi ikuisuuden kuiluihin.