Runotar pulassa

Miehiä mustalla tukalla
väittää kivisesti
ovat runomme liikaa
kiinni sanoissa.

Runo riippuu tavallaan
niin kuin ilmassa
kukaan ei kerta puhu
sillä tapaa suomea.

Seuraa olematon kieli:
sanat erikseen tuttuja
vain ajatusta kangertaa
niiden outo yhdistys.

Mikä kankea kömpelyys
ja vasaran jäljet!
Vieraan kielen kahleet
ja oma menetetty vikevyys!

Teeskelty synkkämieli
joka tympästyttää
ilman antamata ajatukselle
jotain viehäkettä.

Se on perki puhdistettava
muukalaisista rikoista
jotta runo olisi sujuvaa
ja todenteolla suomalaista!

Tätä suuresta merkityksestä
varustettua asiaa
vaan on kuka tilaisuudessa
alkaa korjaamaan?

Vika jonka luulevat olevan
kielen raakuudessa
lienee heissä itsessään
se ensin etsittävä.