Pieni hölmö sonetti pyhäpäivän ratoksi

Kappas painovoimaa, jota näkyy olevan juuri sen
verran, että pikkukivet eivät lennä taivaan tuuliin
tai putoa maankuoren läpi Kiinaan, ja polullakin
sopivasti jätteitä pitämään varikset hengissä talven

yli, valoa häikäisemään ihmisten silmät, niin monta
aikakautta ehtii elämänsä laskettuun mittaan kokea,
mustavalkeita lapsia silmät sirrillään kukkaa tekevän
puun katveessa, nuoruutensa haalenneissa väreissä,

ja nyt, juuri nyt, nämä minuutit ja päivät, kun valo
sytyttää koivun palamaan ja hiljaisuus tekee syvintä
musiikkia, eikä murheella ole pienintä mustaa sijaa,
jossa asua, sillä me olemme tässä, luonto ja kaikki,

samaa pyhää päivää elämme kukkaa tekevän puun
katveessa pikkukivistä, variksista, sanoista riemuiten.