Voi nuoruutta

Lueskelin vanhaa, 31 vuoden takaista päiväkirjaani. Olin 19-vuotias, elettiin abi-kevättä ja meno oli sen mukaista. Paljon nimiä, paljon ystäviä, jotka tulivat ja menivät. Osan silloisista kavereista muistan, osa on kadonnut melkein kokonaan mielestä, osa ei ole enää täällä seuranamme. Sitä totta kai mietin, että miten nuo jatkuvat kohtaamiset ja tapaamiset olivat mahdollisia. Kännyköitä ei tietenkään ollut ja kaikki oli pelkän tavallisen puhelimen tai suullisten sopimusten varassa. Ja olihan koulu, jossa ainakin periaatteessa saattoi odottaa tapaavansa ystäviään joka päivä. Abi-vuonna tuo koulussa käynti tosin näytti olleen aikaisempaa sattumanvaraisempaa. Paljon myös käytiin toisten kotona, ilmestyttiin vain ennalta sopimatta toisen ovelle ja jatkettiin juttua. Siihen aikaan kapakoita ja varsinkin nuorisolle tarkoitettuja sellaisia oli nykyistä paljon vähemmän, mutta muutamia toki, jos ei Tavastiaa ja muita musiikkipaikkoja lasketa. Yksi niistä oli kuppila nimeltä GoInn, jonka tarkkaa sijaintia en ihme kyllä kuolemaksenikaan muista. Jossain aivan ydinkeskustassa se oli, ja siellä näemmä saattoi melkein milloin tahansa törmätä yhteen tai useampaan tuttuun. Jostain syystä olen istunut siellä useammankin kerran pelkkää kahvia juoden. Bailuja riitti, joka viikonlopulle, erilaisin kokoonpanoin. Omaa ja kavereidenkin liikkumista helpotti, että minulla oli jo siihen aikaan oma auto, keltainen vuoden 1974 Toyota Corolla, jonka rekisterinumeronkin muistan, ACC-417. Sillä liikuttiin kätevästi koulun ja keskustan väliä, lähiöissä ja toisinaan maaseudulla asti. Aika usein auto näyttää jääneen myös yöksi keskustaan, josta sen melkein rituaalinomaisesti kävin sunnuntaina iltapäivällä hakemassa. Samalla saattoi tehdä kierroksen kaupungin taidenäyttelyissä, joiden seuraaminen kuului tavanomaiseen pyhäpäivän viettooni, kuten myös elokuvissa käynti. Siihen aikaan seurustelin erään luokkatoverini kanssa. Tai ainakin kovasti yritimme seurustella. Onnea ja tulevaisuuteen liitettyjä suunnitelmia oli paljon. Asiaan liittyi komplikaatioita, jotka ennen pitkää johtivat myös suhteen päättymiseen, vielä saman kevään aikana. Monet päiväkirjassa mainitut tilanteet ja tapahtumat palautuivat lukiessa elävästi mieleen, monet kuitenkin ovat haihtuneet täysin muistista. Musiikista puhuttiin jatkuvasti ja ilmeisesti myös omista ja toisten meneillään olevista suhteista, mutta tarkkoja keskustelunpätkiä en ole kirjannut. Ne ovat iäksi kadonneet. Runoja kerron myös laatineeni, mutten ainuttakaan puheena olevan niteen sivuille. Onneksi on olemassa edes se vähä, minkä olen siihen kirjoittanut.