maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Varkauksia Conania katsellessa

Turistien mentyä kesä päätti vaihtaa vapaalle
    ja ryhtyä omenasiiderisille elokuvan aikana.
Haaveilla tanssimisesta joko keisarinnojen
    tai oliko se sittenkin kuningatarten kanssa.

Minä ja minun tyttökaverini emme tienneet,
    mennäkö näytökseen Marie Antoinetten kera.
Kohtaus kuvattaisiin Pariisissa, missä sitten?
    Vielä tämän kepeän keveän kevään aikanako?

Parhaiten muistan sinun parhaat lahjasi.
    Niillä on tekoviikset ja siniset villapaidat.
Homeros jos kukaan on huono isän malli,
    mutta televisio on sitäkin äänekkäämpi.

Siinä maailman paras syy suuttumukseen.
    En halua tietenkään kuulostaa katkeralta,
se aina pelottaa, että mitä taulusta löytyisi.
    Tältä se näyttäisi alaviistosta katsottuna.

Lahjataulussa oli kuvattuna nyrkkeilykehä.
    Olet juuri kirjoittanut ensimmäisen romaanisi.
Kyseessä on siis jättimäisen suuri huijaus:
    mitä tahansa ennen kuin musta nainen laulaa.