perjantaina, elokuuta 18, 2006

Windowsia avatessa

Ja niin jää vain runous,
ikkunoiden musiikki.
Ps. Viime päivät on tullut leikittyä näillä aikuisten leluilla, ja niin hauskaa, joskus jopa syvällistä, kuin se onkin, nyt tuntuu taas siltä, että on palattava säkeiden maailmaan. Jumalat pistäytyvät harvoin pareittain, milloin on sodan milloin rakkauden aika. Ehkä nousen jalkeille ja alan esittää ikuisia kysymyksiä luonnolle ja runoille, itselleni.

posted by Karri Kokko at 17:04

2 Comments:

Blogger Sirpa said...

(proosa)runo on ikkuna. viisaammat minua ovat sanoneet niin, mutta koska olen laiska ja pentue vaatii huomiota en tarkista. avautuu jokatap. neliömuodon ulkopuolelle.

minusta olet esittänyt myös tähän asti kaikkineen noita "ikuisia kysymyksiä".

olisi se kyllä mahdottoman kaunis ajatus, että kaikki ei häviä, edes runo(us) jää.

7:53 ip.  
Blogger Karri Kokko said...

Just. Ikkuna runon metaforana on hyvä, vaikka se tässä tapauksessa johtui mieleen niinkin banaalissa tilanteessa kuin konetta avatessa ja Windowsin tunnusmelodiaa kuunnellessa. Sitä paitsi italian "stanza" eli säkeistö tarkoittaa huonetta. Siitä voisi lähteä.

Mitä ikuisuuskysymyksiin tulee, niitähän me kaikki, aina. Omassa tapauksessani ajattelin oikaista hetkittäin käpertyneen varteni ja suunnata katseeni jälleen aurinkoon. Ainakin yrittää sitä. Tämä on tällaista kotikutoista onnellisuusmanausta. Oljenkorsiin tarttumista, toisin kuin tuossa alempana esiintyvä Joel Lehtosen siipeensä saanut, salmilla surren uiva sorsa, joka ei keksinyt muuta keinoa kuin sukeltaa pinnan alle ja pureutua kiinni kaislan vartteen.

Jos vaikka saisi jotain aikaiseksi Runotorstain teemasta.

mgjziam: mega jazz i am

12:49 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home