keskiviikkona, elokuuta 16, 2006





Rakkautta, rakkautta, rakkautta, lisää rakkautta, aina vaan enemmän rakkautta, äärettömästi, rajattomasti, loputtomasti rakkautta ja senkin päälle vielä vähän rakkautta löytyy ympäriltäsi, kunhan maltat nostaa katseesi tästä.



6 Comments:

Blogger viive said...

Tänään taas olen valmis ostamaan tuon - Halaus!

10:00 ap.  
Blogger KK said...

Tämä on tietysti manaus. Enhän minä tiedä, että onko näin, mutta toivoa ja toivottaa kai saa. Joku totuus siinä piilee: rakkaus on vaan hyväksyttävä, kaikissa oudoissa muodoissaan. Tai niin kuin sanotaan, se on tahdon asia.

10:38 ap.  
Blogger Rauno Rasanen said...

Onko rakkaus tahdon asia? Eikö pikemminkin päinvastoin...Siten myös vihkikaava on pielessä.

Enhän voi tahtoa jotain sellaista, joka jo itsessään - alkuperäisenä - saa minut toivomaan "hyvää" lähimmäisi(e)lleni.

Rakkaus on siis eräänlainen liikkumaton liikuttaja - kaiken alkulähtökohta ja primus motor.
Kutsuvat sitä myös Jumalaksi.

Jos voisin tahtoa rakkautta eli/tai Jumalaa, niin silloin olisin itse jotain perustavampaa kuin se.
Mikä silloin takaisi, että haluaisin juuri rakkautta enkä ihan jotain muuta?

Voin kyllä kaivata rakkautta/Jumalaa/Toista, mutta kaipuu ei ole aktiivista tahtoa vaan passiivista ja melankolista - ikäänkuin muisteloa tai haaveilua.

Toki kaipuu voi muuttua tahdoksi, mutta ei omasta voimastaan.

Ja tämä lieneekin asian pointti. Ihminen ei rakasta omasta voimastaan/tahdostaan (ellei sitten äidinrakkaus ole sellaista) vaan "toisen" olemassaolon kaipauksesta.

"Toinen" (Jumala) saa meidät rakastamaan, koska itse olemme tuomittuja solipsismiin.

Itse voimme tahtoa vain itseämme, ellei meihin ole "asetettu armoa eli rakkautta", joka alkaa tehdä meissä työtään, ja joka siis ei ole alunperin meistä itsestämme vaan Jumalasta, "Toisesta".

*
Näin siiryin kätevästi? kosmologistyyppisestä (aristoteelisesta) jumalatodistuksesta ontologistyyppiseen (platoniseen) jumalatodistuksen ja viimein augustinolaiseen armo-oppiin.

2:05 ip.  
Blogger KK said...

Rakkauskäsityksessäni, kuin myös muissa filosofisissa pohdinnoissani, on varmasti harhaistakin ainesta mukana. Itse päädyin tähän rinnakkaiseen, ei poissulkevaan tulkintaan sitä kautta, että rakkautta on tahdottava silloinkin kun se näyttää olevan tahtosi ulottumattomissa. Muuten olen aina niin iloinen ja otettu, Rauno, kun kommenttiosastollani mainitaan Isä A!

3:00 ip.  
Blogger KK said...

Kykenisinkö selventämään kantaani ajautumatta entistä pahempaan käsitehetteikköön?

Yritetään. Tässä täytyy tietysti tehdä ero romanttisen, tiettyyn ihmiseen kohdistuvan, "kaipaavan" rakkauden ja yleisemmän, universaalin rakkauden välillä. Tarkoitin alkuperäisellä liikkuvalla runollani viitata juuri jälkimmäiseen. Siinä mielessä rakkaus merkitsee sen tahtomista, hyväksymistä, kohottamista ylivertaiseksi, kaikkea toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi, ja siinä mielessä kyynisyyden ja kuoleman vastakohdaksi. Capice?

Mutta on sillä yhteys, side myös romanttiseen rakkauteen, ainakin siinä tapauksessa, että siihen liittyy suruja, torjutuksi tulemisen tunnetta, pettymyksiä, yksinäisyyttä, mitä vielä. Tuosta murskaavasta kaipuusta nousemiseen, esimerkiksi, tietoinen valinta, hyvä tahto, voi olla yksi keino, jälleen kerran, olla antautumatta kyynisyydelle, joka on kuolema. Rakastaa, vain rakastaa, pyytettömästi ja loputtomasti. Mitä muuta ihminen voi?

Jeesus, Joosef ja Maria, tulipa siirappia!

incbfoo: kuten näköjään konekin tietää, incapable fool, kädetön hölmö!

6:30 ip.  
Blogger sivuaskel said...

Halaus ja manaus.
Ei voi muuta kuin rakastaa pyyteettömästi. Siirappi on ihan muuta mutta sekin on niin suhteellinen käsite. :)

pwepg: post wonder ever pick green

7:04 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home