6
Sanojen kyky asettua asioiden eteen on toistuva ihme, ei
se mitä runous on ollut tai on, vaan mitä sen tulisi olla,
niin kuin meille suotu vapaus vasaroida ikkunat puhtaiksi.
Mikä oli sinun hyvä työsi tänään, jos lähdemme siitä että
uutta sanaa on mahdoton keksiä
koska joku on kuitenkin ehtinyt käyttää sitä ennen sinua?
Tuo tyhjä tila tuossa kuuluu sekä muodon että sisällön
alueelle, se näyttää mitä kirjainten takana on silloin kun
sanat on poistettu. Samalla sen tarkoitus on ilmaista
jotain, kertoa niistä ideoista ja tunteista joita runoilijat
väsymättä ajavat, ja siitä mitä sen jälkeen tapahtui kun
hyvän työn idea muuttui aikomuksista seuraamuksiksi.
Yö tulee päivän päätteeksi kaikille, ehkä yllätyksenä
mutta tasapuolisesti, ja se on niin sanottu hyvä uutinen.
se mitä runous on ollut tai on, vaan mitä sen tulisi olla,
niin kuin meille suotu vapaus vasaroida ikkunat puhtaiksi.
Mikä oli sinun hyvä työsi tänään, jos lähdemme siitä että
uutta sanaa on mahdoton keksiä
koska joku on kuitenkin ehtinyt käyttää sitä ennen sinua?
Tuo tyhjä tila tuossa kuuluu sekä muodon että sisällön
alueelle, se näyttää mitä kirjainten takana on silloin kun
sanat on poistettu. Samalla sen tarkoitus on ilmaista
jotain, kertoa niistä ideoista ja tunteista joita runoilijat
väsymättä ajavat, ja siitä mitä sen jälkeen tapahtui kun
hyvän työn idea muuttui aikomuksista seuraamuksiksi.
Yö tulee päivän päätteeksi kaikille, ehkä yllätyksenä
mutta tasapuolisesti, ja se on niin sanottu hyvä uutinen.
posted by Karri Kokko at 00:39
7 Comments:
Sanoja vähemmän tyhjää tilaa.
Kiitos varhaisen aamun avauksesta. Näihin teksteihin sukeltaa silmät auki.
Tulevatko sinusta sanat todella asioiden ETEEN? (Tiedän kyllä, että edessä voi olla monella tavalla: kuten peili, kuten piilolinssi, kuten seinä, kuten joku jonka kanssa pitää tanssia, kuten odottavan äidin vatsa jne.)
Tämä käy jännittäväksi. Minua kiinnostavat tuollaiset keholliset määreet niin paljon, että tuskin maltan odottaa vastausta.
Pitäisi ehkä olla vähemmän visuaalinen mielikuvitus, huooh.
Se on yksi mahdollisuus. Itsekin näen asian hyvin visuaalisena. Jos sanat sen sijaan viittaisivat, silloin ne seisoisivat sivummalla. Asia itse kurkistelee sen päälle liimatun nimen takaa. En yritä keksiä uudestaan sitä mitä Pl ja Ar ja Kant ja muut ovat fiksumpina miettineet. Minulla tämä on enmmän tällaista tunteenomaista liikutusta ja hämmästystä joka kerta kun teen päätöksiä sanojen suhteen. Siis ajattele nyt ensimmäisiä suomen kielen kirjoittajia, jotka katsoivat koivua ja sanoivat mielessään "koivu" ja yrittivät miettiä miten se kirjoitetaan. Eihän se tietenkään näin mene, mutta voin kuvitella niin.
aeolele: vw leikkii suomen äänteillä!
siis wv leikkii...
Hmm joo. Visuaalisuudessa on tietysti juuri tuo, että siinä asiat ovat erillään. Toki tuo näkemys on hyvin linjassa historian kanssa, mutta minua siinä hieman koettelee se ajatus, että olisi oikeasti pinta ja syvyys, että ne eroavaisivat toisistaan, että pinta olisi petollinen (kuten sanat ovat) jne. Se on vähän liian siisti kuvaelma.
Entäpä erottelu/erittelykykyä edeltävä, kehollinen sulauma? Entäpä se, kuinka syöt mustikan? Jatkat elämää lapsissasi?
En haluaisi ajatella koivua niin erilliseksi. Uuh, kihta alan kuulostaa joltain häröltä esisokraatikolta, joka julistelee ajankulukseen netissä, että me kaikki olemme vain auringon lainaa, että näkeminen on pelkkää auringon lainaa, että muuta ei oikeastaan elämässä ole ja että elämä on kaiken mitta.
Ja se on julistettu varmasti paremmin ennemmin, sekin.
Toki edessä olo on yksi mahdollisuus... mutta jotenkin haluaisin silloin ajatella kielen olevan kuin suurennuslasi (joka rajaa aina suurimman osan ominaisuuksista pihalle) enkä kuten sermi.
Sanoja syytetään muutenkin liikaa, liiasta. Hmm.
Ehkä olen vain surullinen, kun luettuani liikaa isosetien kritiikkiä olen päätynyt pisteeseen, jossa minusta heidän juttunsa kuulostaa ärsyttävältä pihinältä ;)
Entä: asioiden kyky syödä sanansa hämmentää?
Oli ihan pakko jatkaa tätä Elävien kirjaan.
Lähetä kommentti
<< Home