sunnuntai, elokuuta 27, 2006

2

Lakata käyttämästä sanaa kaikki, kun rakkaus on kokonainen
ja siis enemmän kuin kaikki. Pitäisikö prepata heksametri
ja aleksandriini, hienostuneet kielelliset monimerkityksisyydet
ja vaikeasti, oi niin vaikeasti määriteltävät kompleksisuudet.
Elämä menee näin, sunnuntaina sataa melkein ensimmäisen
kerran koko kesänä, kysy vaikka säämieheltä, mihin suuntaan
tuuli puhuu, ajaminen on taas kerran hidasta kun pitää pysähtyä
pyyhkimään silmiä, samalla tavoin loistakoon sananne ihmisille.
Huomaan, että kaikki kirjoittavat, kaikki kirjoittavat loistavasti.
Viipyilen kaupungilla, viipyilen voidakseni käyttää sanaa
viipyilen, ja törmään, aivan konkreettisesti törmään,
kolmeen runoilijaan ja yhteen taiteilijaan, joka hänkin on runoilija.
Mahdanko lainkaan huomata muita mahdollisia ihmisiä?
Jos nyt lopettaisin tähän, tämä voisi olla melkein valmis sonetti.