tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

En tajua mitä tässä sanotaan

... mutta en myöskään saa siitä kyllikseni:
Ja tenho joka hänen nimestään oli tulvinut vaaleanpunaisten orapihlajien alle, paikkaan, jossa hän ja minä olimme kuulleet sen yhdessä, alkoi jo vallata alaa, peittää, tuoksuttaa kaikkea mikä oli sitä lähellä, hänen isovanhempiaan, jotka minun omaiseni olivat sanomattomaksi onnekseen tunteneet, pörssivälittäjän ylevää ammattia, kipeää tekevää Champs-Elyséesin tienoota, jossa hän sai asua Pariisissa.

Marcel Proust

3 Comments:

Blogger Sven Laakso said...

Tuohan on mitä arkisinta Proustia.

Itse ajattelen tällaisessa kohdassa noin 11 vuoden ikäkautta, jolloin tuollainen fabuloitu aistimusrakenne saattoi kietoutua vaikka jonkun tytön nimen ympärille. Sitten tuon tytön nimi, vaikka vain välitunnilla sattumalta ohi mennen kuultuna, saattoi laukaista arvaamattoman miltei ekstaattisen aistimusten dominoketjun. Kaikki tuohon palvonnan esineeseen liittyvä, kaukaisetkin sukulaiset, ystävättäret jne. saivat oman erityisen nimikkonemootionsa, auransa, hillittömän salaperäisen jännittävyytensä. Ilman muuta koko tuo verkosto kohosi kuolevaisen maailman yläpuolelle.

Itselleni Proust on rakas juuri siksi, että hän kirjoittaa auki suurinpiirtein samat asiat, kuin olen itsekin joskus romaaniksi päähäni rakentanut 3-15 vuoden iässä. Motaakaan kitaransoitolta säästynytä vapaahetkeä en tuona ikäkautena säästänyt nymfien ja muiden taruolentojen luonteen ajattelusta.

Tärkeintä niille aina eroottisesti sävyttyneille, mutta harvoin seksuaalisille fantasioille, niiden omalakiselle elämälle, oli niiden kaukainen suhde mihinkään reaalitodellisuuteen. Esimerkiksi itse muistan tehneeni kaikkeni, välttyäkseni katsekontaktista, puhekontaktista puhumattakaan, sellaistenkin tyttöjen kanssa joita olin palvonut nymfeinä yli kymmenen vuotta ympärivuorokautisena työnä (toisaalta kitaransoittoa ei voida erottaa tästä palvontatyöstä, koska en tuona aikana kun osasin vielä soittaa, milloinkaan näpännyt ääntäkään ajattelematta intensiivisesti nymfejä).

Proustin koko romaani on näiden palvontakelojen purkamista, ja juuri sen takia itselleni melkein tärkein romaani Tolstoin teosten lisäksi.

1:42 ip.  
Blogger KK said...

Juu arkista Proustia, joo, mutta tässä kohtaa vaan sattui olemaan jotain, joka kosketti, toisella kertaa jossain toisessa. Näitähän teoksessa riittää joka sivulle ja parhaimmille kolme. Siis kipeää tekevä tienoo, jossa hän sai asua Pariisissa.

mptki: jälleen esimerkki siitä, että näiden takana on aivot: marcel proust muistikirjassa... (tai mulla pätkii...)

3:38 ip.  
Blogger Sven Laakso said...

Tossa mielessä joo. Eikä yksi tulkinta tarkoita lopullista tyhjentymistä merkityksestä ja tajuamisesta.

Tuon takia lopetin Proustin alleviivaamisen. Täytyi hyväksyä "kaikki tai ei mitään" periaate.

4:14 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home