Lenkiltä palatessa

Tuulen huminalta ja fillarin pyörien rouskeelta ei paljon luonnon ääniä erota, mutta jotain kuitenkin. Satakielen tietysti, itse asiassa ainakin kymmenkunta yksilöä reittini varrella Talissa, Munkkiniemessä ja Keskuspuistossa. Muista kevään laulajista pirteä peippo ja sen suruisa naapuri pajulintu. Räkätti on oranssiin vivahtavine kupeineen kaunis lintu, yksi kauneimmista, mutta sen ääntelyä en laskisi lauluksi. Kaksi mukavaa yllätystäkin osui silmiin, punarinta ja punakylkirastas, joita molempia sain tarkastella hetken vain muutaman metrin päästä. Punarinnan heleää ääntä en valitettavasti kuullut. Lintu on yksi pienistä ihmeistä. Lapsuudessani punakylkirastas oli melkein jokapäiväinen tuttu. Rohkea tapaus, joka suojelee pesäänsä uskaliain syöksyin suoraan tunkeilijaa kohti. Nykyään saattaa mennä vuosia, ettei siitä tee minkäänlaista havaintoa. Sama pätee kottaraiseen, joka ei ole kurkustaan hullumpi sekään. Muuten olen sitä mieltä, että tuomi, viroksi toom, on Luojan ylittämättömiä mestariteoksia, niin täydellinen, ettei sitä millään kestäisi enempää kuin sen hetken kun se kukkii.