Kevyessä nyrkissä kesytetty rauta
säilöö menneet ja ennustaa tulevat
näkee kauas ja kuulee toisen puhuvan
niin kuin kuuntelisi sydämensä ääntä.
Joka on osa luonnon järjestystä
ja haluaa olla koko järjestys
viettää yöt sieluaan tunnustellen
päivät kukkien ihmeestä kirjoittaen:
Runotorstai
säilöö menneet ja ennustaa tulevat
näkee kauas ja kuulee toisen puhuvan
niin kuin kuuntelisi sydämensä ääntä.
Joka on osa luonnon järjestystä
ja haluaa olla koko järjestys
viettää yöt sieluaan tunnustellen
päivät kukkien ihmeestä kirjoittaen:
siinä sinulle vähän ruohoa
muutamia puita
joista elät lyhyen aikaa
sattuman korento
Runotorstai
posted by Karri Kokko at 13:48
14 Comments:
Teknisesti moitteetonta runoa. Pohdin, mikä on "kevyen nyrkin kesyttämä rauta joka säilöö menneet ja ennustaa tulevat[...]kuin kuuntelisi sydämensä ääntä." Tämä ei aukea ensilukemalta millekään tulkinnalle. (Ajattelen, ettei tulkinnan tarvitse edes olla kirjoittajan tarkoittama, kunhan se aukeaa jotenkin lukijan viitekehyksessä.)
"Ei siis aikaakaan kun ihminen/ joka on osa luonnon järjestystä/ ja haluaa olla koko [tuo] järjestys- tarvitaanko tuo-sanaa? Ajatus on hyvä, ihminen ottaa itselleen liian suuren osan.
Viimeinen kappale toimii hienosti, joskin pudottaisin viimeisen rivin pois.
Pahoittelen, olen tällainen viikate. Teknisesti toimivaa runoa uskaltaa jo vähän kritisoidakin kielen ja tulkinnan tasolla. Jos tahdot, en tee sitä toiste.Ihmisestä kun ei tiedä, haluaako hän palautetta ja jos, millaista ja keneltä sitä haluaa.
Tulkitin rauta = hardware, ja kaikki tuntui selvältä. Marinettilainen, paitsi että paukkuvat moottorit ovat vaihtuneet hiljaa sirittäväksi pöytämalliseksi viidakoksi.
Satu,
Voi, mielelläni otan vastaan kaikenlaista palautetta! Ja viikatekin käy, tarkoittaahan se, että tekstiä on luettu sekä tarkasti että luovasti. Sitä paitsi ehdin jo itsekin pariin otteeseen viilaamaan tätä tekstiä ensi postauksen jälkeen.
Ilmaisut "kevyt nyrkki" ja "kesytetty rauta" ovat filosofi Herderiltä. Minulla ei nyt satu olemaan lähdettä tässä lähelläni, mutta H. oli tämmöisiä varhaisia teknologiakriitikkoja. Siis ajatuksena se, että ihminen vaivaisilla käsillään on ensin varastanut tulen taivaasta ja sitten kesyttänyt raudan tarpeisiinsa ja sen seurauksena vaikuttanut luonnon ja ilmaston tuhoamiseen.
Omassa versiossani ajattelin "kesytetyllä raudalla" niinkin arkista laitetta kuin kännykkää (ja miksei Sveniin yhtyen koko informaatioteknologiaa). Eli minusta kännykässä, kaikissa siihen liitetyissä ja liitettävissä ominaisuuksissa näkyy ihmisen kaipuu (palata) shamanistiseen tai syvästi henkistyneesen ihmiseen, ihmiseen jolle selvänäkö, telepatia, rukous, suora kontakti jumaliin ja muut sellaiset antiikkiset ominaisuudet olivat tuttuja, mutta jotka sittemmin ovat pahasti surkastuneet.
No, nyt selitän omaa runoani, vaikka onhan se toki luvallista, eikö olekin.
Sitten tuo sana "tuo". Kyllähän sekin joutaa pois, ihan totta. Mutta kun sekin lause on sitaatti, tällä kertaa Kantia. Ajatuksena se, että ihminen toisaalta sijoittaa itsensä osaksi luontoa, mutta samalla haluaa mestaroida sitä, olla sen yläpuolella.
Viimeiseen säkeistöön (joka sekin on Herderiltä) en koskisi, ihan jo muodon vuoksi. Sen selitys on ihmisen konkreettisten elinehtojen ohuudessa: se osa maankuoresta, josta ihminen elää, on tavattoman ohut ja erityisen altis ihmisen aiheuttamille luonnonkatastrofeille. Ei tarvita kuin pieni järkytys tsunamin, Katrinan, metsien avohakkuiden, ryöstöviljelyn, ympäristömyrkkyjen yms. muodossa ja nuo elinolot ovat pois pyyhkäistyt. Hybrikseen taipuvainen mutta kevytnyrkkinen maailman valtias, raudan kesyttäjä, on kuitenkin vain sattumalle altis päivänkorento.
Jääkö tuohon enää mitään omaa? Loput rivit sentään ovat omasta päästä, tai mistä senkään tietää. Sanat kuitenkin ovat aina jo kertaalleen muiden käyttämiä. Tämä on kuitenkin minun tapani tehdä runoa. Tällä kertaa poikkeuksellista oli "rankkoihin setiin" tukeutuminen. Mutta niin vain sattui käymään, että olen tuota kännykkäjuttua pitempään miettinyt ja kun tänään silmiini osui kuva "kesytetystä raudasta", runo lähti liikkeelle.
Muuten olen sitä mieltä, että sekin päivä nähdään, kun kännyköihin ilmestyy vielä kolmaskin kamera. Jaa, että mitä tarkoitusta varten? Kolmanneksi silmäksi.
Kiitos palautteesta!
Jälkisana: Tarkemmin lukien, taisi tulla päivän perho. Satu on oikeassa, että runo näyttää muodollisesti kelvolliselta, mutta ei kestä ajatuksen tasolla (eikä oikein tunteenkaan). Toisaalta se on kirjoitettu Runotorstaille, nopeasti, ei ikuisuuteen. Vaan minäkö pelkäisin floppeja!
Ehkä juttu on siinä, että ajatuksen sitaattien lomassa on kannettava myös itsenäisesti. Lisäksi sitaattilainat on merkittävä tai ilmaistava muuten.
Ajatukseni tästä on nyt tällainen: Laittaisin sitaatin lähteineen runon alkuun ja ajatuskuvion, johon se johtaa, runoksi perään. Jos ei näin, sitaatin on erotuttava alkuperäisestä tekstistä jotenkin tai oltava yleisesti tunnettu tai laina on merkittävä esiin.
En tiedä, saako runoja selittää. Itse pidän siitä, ettei niitä tarvitse, tavallaan uskon, että runo on lukijan omaisuutta sitten kun se on tuotu julki. Tekstin pitäisi siis minusta toimia yksinään (ja kokonaisuudessa, johon se on kirjoitettu). Paljon vaatimuksia, eikö totta? (Eräässä minusta tehdyssä lehtihaastattelussa otsikko oli: Tekstin suhteen perfektionisti.Pyrin siitä eroon, impressionismillakin on paikkansa ja puolensa.)
Jotenkin ajatus jää piiloon, vaikka sinänsä ihmisen suhde tekniikkaan ja luontoon ja se, sulkevatko ne toisensa pois vai tukevatko toisiaan, onkin kiehtova. Mutta jos runon selitys on pidempi kuin se itse, jotakin pikkuvaivaa saattaa löytyä. Vika voi olla lukijassakin, mutta useinmiten se ei ole. Runokokoelmassakaan ei voi istua toisen olkapäällä ja kuiskia selityksiä korvaan:)
Päiväkorento on minusta jollain lailla kliseinen ilmaus. En vastusta kliseitä jos niitä käytetään tuoreesti, en minä sillä. Yksi klisee ei vielä kaada runoa.
Olit poistanut sanan tuo. Kyllä se nyt toimii ja kulkee paremmin, vaikka kyse olikin sitaatista. Lyriikka kestää huonosti pikkusanoja.
Jotenkin loppupäätelmässä jäi viivan alle: teknisesti toimii, kielen tasolla ei juurikaan ongelmia, sisältö jää filosofiaa opiskelemattomalle lukijalle vieraaksi, varsinkaan kun sitaattia ei osaa etsiä muista lähteistä. Ekan kappaleen ymmärsin selityksen kanssa. Odotan mielenkiinnolla seuraavia torstaipäiviä ja tekstejäsi.
Kiitos vielä toistamiseen. Itse olen eri linjoilla sitaattien merkitsemisen suhteen: se on loputon suo, koska koskaan ei tiedä mistä mikäkin juttu päähän pälkähtää. Sitä paitsi kenen omaisuutta kielikuvat ovat? Ratkaisevaa on kuitenkin kompositio, jonkin uuden ilmaisu. No, ei se tämä minun tekeleeni tästä kummemmaksi muutu. Siinä on ansionsa ja siinä on vikansa. En saanut ilmaistuksi sitä mitä tavoittelin, jotain kumminkin. Tarpeellisuutensa Rt osoitti heti: kirjoittajilla on halua ja kykyä toisten tekstien kommentointiin. Ei kun uusia päin.
Öh, minä taas ajattelin kameraa nyrkkirautana, jonkinlaisena käsien kuolaimena, joka pidättelee ilmaisua sanoja enemmän (mikä taitaa kyllä olla illuusiota, tuo "enemmän" siis).
Hmm. Rankkasetä Kant on kiva.
Hei, Runotorstaihin jättämäsi linkki ei toiminut, mutta onneksi löysin sinut Diogeneen kautta. Voisitko ilmoittaa runoblogiin oikean osoitteen, jotta tänne osaisi tulla muitakin lukijoita.
Ja nyt sitten voin ryhtyä lukemaan ja nauttimaan runoasi : )
Louhi,
Mielestäni molemmat toimivat, sekä runon perässä oleva linkki että se joka johdattaa Runotorstain sivulta tänne, vai olenko missannut jotain?
Jepa,
Käsien kuolain, tai ajattelun tai toiminnan, joo. Kant on rankkasetä, koska hänen kanssaan ei ole kyse siitä onko samaa mieltä tai eri mieltä.
Täytyy tähdentää, etten missään tapauksessa ole sen paremmin Kantin kuin filosofian yleensä asiantuntija. Runoni sisältävät aineksia ja ne saavat innoituksensa yhtä hyvin korkeasta ja matalasta. Kantia tosin ei vaan kerta kaikkiaan voi ohittaa, jos tekee bisnestä näillä kauneuden markkinoilla.
Itse runo on tässä vuorokauden sisään kokenut aikamoisia muutoksia. Yksittäisiä päätteitä, yhdyssanan puolikkaita, sanoja ja viime vaiheessa myös kaksi kokonaista riviä on kadonnut. Liekö runo siitä parantunut, en tiedä. Vähän ehkä tekijä itse.
Linkki toimi ainakin minun kohdallani-tulin Runotorstain sivulta.
Oli ystävällistä, että hiukan selitit tuota nyrkkirautaa, pääsin siitä sitten heti nauttimaan runostasi. Kännykkää kannattaa mielestäni ajatella oikein kovasti. Eikö ihminen voi olla yksin enää ollenkaan, ei autossa, ei hölkätessä. . . Niinkuin me nyt olisimme niin kauhean ihmisrakkaita ? Kiitos ajatuksia herättävästä eunosta!
"Joka on osa luonnon järjestystä
ja haluaa olla koko järjestys"
Siinä minulle koko runon idea, johon alku ja loppu liittyy. Jostain syystä nämä säkeet pysäyttivät. Pidin kyllä alun kesytetystä raudasta, joka säilöö ja ennustaa. Hieno runo, johon voi palata uudestaan ja uudestaan.
Kiitos, Tui. Ja osa ansiostahan kuuluu myös korjausehdotuksia tehneille!
tässä taas ihana.. "kevyessä kädessä"
kännykkäänkin päätyi ajatus kun ensin kiersi kaikki unettomana yönä läpikäydyt vaihtoehdot - mutta minun kännykkäni ainakin on muovia ja siliciumia ja ehkä vähän kuparia tms.
no enivei, tähän sopii jatkeeksi Björkin All is full of love. ajattelen olentoja jotka yksinään makaavat luonnon helmassa keskellä teknologian viidakkoja ja ovat olemassa ja elossa ja yhtä universumin kanssa..
circl(e) of life.. (word verific.)
Rakastava ihminen on usemmilla ja hienommilla ominaisuuksilla varustettu kuin mikään hänen kesyttämänsä rauta ikinä.
Lähetä kommentti
<< Home