perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Ei tiennyt edes koska kuva oli otettu
kuka vieras siihen oli jäänyt seisomaan
ei pysty niin hämärästä kuvasta sanomaan
muisti sitten kun näki sanoi unohtaneensa
kyllä ihminen itsensä muistaa sanoin
jotain ne tuntuivat selittävän ainakin
minulle itselleni ei minua koira
raiskannut olimme vaitonaisia kaikki
viha on sisältä kiristävää kitkerää sappea
kattilaan oli jäänyt haaleaa vettä
kangas oli vedetty hetkeksi otsalta alas
mitään outoa ei matkalla ollut näkynyt
siinä jutellessa alkoi tehdä mieli uimaan
yritin miettiä ja olin keksiä ratkaisun
kello oli iltayhdeksän ja aurinko paistoi
matalalta en osannut aluksi muuta sanoa

Irtolauseita Olli Jalosen romaanista Kenen kuvasta kerrot. Komposition suunta alhaalta ylös.