keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Arkistojen aarteita

Viittoo minua jatkamaan
uniani
minä näen hänen lävitseen,
kuin kankaan, jossa joku
kuin
hyvin ohuen kankaan

Kuvan näkemiseen ei tarvita
silmiä, valo pimeä riittää
uneni ovat kuvia kunnes

uneni ovat hyvin ohutta kangasta
kuvia jotka eivät ole olemassa

uneni ohutta kangasta,
kuvia kunnes

Päällystakin taskusta löytämäni runontekele. Teksti on kirjoitettu netistä tulostetun paperiarkin kääntöpuolelle. Tulosteessa on päivämäärä 7.12.2004 eli muistiinpano on tehty aikaisintaan silloin. Käsiala ainakin on omani.

3 Comments:

Blogger viive said...

Olen palannut tähän, jokin tuossa ohuessa kankaassa saa minussa aikaan helähdyksen, linnun siivin pyristelyäkö, mutta jossain vatsan ja rintakehän välimaastossa se tuntuu.

Mukava että löysit ja jätit meillekin löydettäväksi.

11:06 ap.  
Blogger KK said...

Luulen, että tekeleeni on niin valmis kuin runo koskaan voi olla. Ainakin takeltelu, hakeminen ja unen järki tulevat esiin, se ohut kalvo tai kangas unen ja toden välillä. Pitäisi julkaista lisää näitä skissejä. Kuvataiteen puolella niitä näkee usein, ei aina tiukkaan napitettuja, suittuja.

11:29 ap.  
Blogger viive said...

Juu niin ehkä pitäisi, on mielenkiintoista seurata lopullisen kuoriutumista yliviivatuista, lukea ajatuksen sivupolut valmiista reitistä.

Tuo voisi toimia omana kokoelmanaankin, ehkä semmoisia jo löytyykin, en tiedä. Tiedätkö sinä?Teoksia joissa runoskissejä olisi käytetty joko lopullisina runoina tai loppulliseen päätymisen havainnollistamisessa?

Sinulla on kyllä hienoja tuossa ylläkin, aivan viimeisin missä sanoja laitetaan kirjaimellisesti kielelle ja maistellaan.

11:56 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home