Boom!
Päivän Aamulehti pitää runouden asiaa esillä kahden sivun verran. Pääosassa ovat Miia Toivio, Ville-Juhani Sutinen ja Juha Siro, jotka keskustelevat muun muassa yhteisöllisyydestä, nykyrunouden buumista ja runouden lukemisen vaikeudesta. Pakettiin kuuluu myös runoblogeja esittelevä kainalojuttu (joka itse asiassa on referaatti tästä) ja arvostelu Silja Järventaustan mainiosta esikoisteoksesta Patjalla meren yli.
Trion haastattelusta ei ole pahaa sanottavaa. Runoiljat luovivat keskustelun läpi kiihkottomasti ja olennaisia pointteja perustellusti esiin nostaen. Kolmen suuren runokaupungin välinen vastakkainasettelukin selitetään parhain päin olleeksi ja menneeksi. Ja mitä runouden "vaikeuteen" tulee, Sutinen toteaa mielestäni olennaisimman sanoessaan: "Runouden pitääkin olla vaikeata, jotta ihmisillä olisi ajateltavaa. On ongelma, jos ihmiset hämmentyvät siitä, etteivät heti ymmärrä. Oman hämmennyksensä edessä pitää osata seistä." Niinpä. Jos runous olisi sanottavissa toisin sanoin, niin miksi sitä ei sitten sanota. Tai toisinpäin: eikö ole lohdullista, että on asioita, jotka eivät kuulu ymmärryksen piiriin tai tyhjene ymmärtämällä.
Jos juttua mielii moittia jostakin, se on tämä kaikkien tämänkaltaisten lehtijuttujen ikuinen probleema. Keksitään, että maassa on "huumeongelma" ja päätetään tehdä "suuri huumeraportti". Haastatellaan asiantuntijoita, jotka sanovat: "Juu, kamaa liikkuu ja se on laadukasta. Monet jäävät koukkuun, eikä käyttö katso ikää taikka yhteiskunnallista asemaa. Kaman ympärille on muodostunut tiheästi verkottunut alakulttuuri, joka houkuttelee mukaan myös aivan tavallisia ihmisiä. Nyt vain pitäisi löytyä rahaa ja poliittista tahtoa, että hoito saataisiin sivistysvaltiolle kuuluvalle tasolle." Näinhän se menee, samat rakenteet työntyvät esiin silloinkin kun "Aamulehti ottaa selvää nykyrunouden buumista", kuten jutun alaotsikossa sanotaan. Tulos on hyvästä tahdosta huolimatta pakostakin ulkokohtainen. Sitä se on tämä journalismi, toimintaa tiedon ja lukijan välissä, kuulumatta koskaan kumpaankaan.
Jutun kokonaisuutta koskeva yleinen huomio ei vähennä sen yksityiskohtien arvoa. Paljon on hyvää ja mietittyä. Ainoastaan yhteen yksityiskohtaan haluaisin tarttua, ja sekin löytyy edellä mainitusta runoblogeja käsittelevästä kainalojutusta. Todetaan, että haastatelluista ainoastaan Juha Sirolla ei ole blogia tai verkkopäiväkirjaa. Siro perustelee: "Se keskustelu ei tule näkyväksi. Kiinnostuneet kyllä saavat haluamansa, mutta sinne verkkoon se jää." Rohkenen olla eri mieltä. Tai oikeastaan Siro tulee blogien arvoa vähätellessään perustelleeksi juuri ne syyt, joilla blogien käyttöä julkaisemisen välineenä voi puolustaa: 1) Blogeissa tulee näkyväksi paljon sellaista, joka muuten jäisi täysin pimentoon. Ne eivät tietenkään korvaa muita julkaisukanavia, vaan täydentävät niitä. 2) Minne blogeissa julkaistavan tai minkään muunkaan sisällön pitäisi päätyä? Onko jokin absoluutti tai taso, jossa runous tai siitä käytävä keskustelu vasta saavuttaa oikeutuksensa? En siis sano, että kaikkien runoilijoiden pitäisi ryhtyä bloggaamaan, mutta sen sanon, että ilman näitä nykyisiä blogeja kirjallinen keskustelumme tai yhteys toisiin kirjoittajiin olisi paljon mitättömämpää. Eikä tässä pidä ajatella ainoastaan kotimaata. Koskaan aikaisemmin ei muualla kirjoitetun runouden seuraaminen ole ollut yhtä vaivatonta kuin nyt. Sama koskee kontaktien synnyttämistä, yhteistyöhankkeiden virittämistä, suomalaisen runouden esiin tuomista. Bloggaaminen ei tee autuaaksi, mutta tunteepahan olonsa vähemmän yksinäiseksi.
Lopuksi vielä kohottava kaneetti. Haastattelun kylkeen painettu Juha Siron arvostelu Silja Järventaustan kirjasta toteuttaa runouskeskustelua parhaalla tavalla. Hieno teos saa arvoisensa käsittelyn. Mutta kuinka moni arvostelun lukee? Ettei vain tässäkin kävisi niin, että "Keskustelu ei tule näkyväksi. Kiinnostuneet kyllä saavat mitä haluavat, mutta sinne (maakuntalehteen) se jää." Onneksi näin ei käy. Siron arvostelu nimittäin päätyy pian Tuli&Savun verkkosivuille, niin kuin moni muukin muussa tapauksessa marginaaliin tuomittu teksti.
PS. Runouden asialla liikkuu tänään myös Helsingin Sanomain Kuukausiliite, jossa ilmestyy Sirkka Turkan näyttävä haastattelu. Olisivatko puheet runouden buumista sittenkin totta?
Trion haastattelusta ei ole pahaa sanottavaa. Runoiljat luovivat keskustelun läpi kiihkottomasti ja olennaisia pointteja perustellusti esiin nostaen. Kolmen suuren runokaupungin välinen vastakkainasettelukin selitetään parhain päin olleeksi ja menneeksi. Ja mitä runouden "vaikeuteen" tulee, Sutinen toteaa mielestäni olennaisimman sanoessaan: "Runouden pitääkin olla vaikeata, jotta ihmisillä olisi ajateltavaa. On ongelma, jos ihmiset hämmentyvät siitä, etteivät heti ymmärrä. Oman hämmennyksensä edessä pitää osata seistä." Niinpä. Jos runous olisi sanottavissa toisin sanoin, niin miksi sitä ei sitten sanota. Tai toisinpäin: eikö ole lohdullista, että on asioita, jotka eivät kuulu ymmärryksen piiriin tai tyhjene ymmärtämällä.
Jos juttua mielii moittia jostakin, se on tämä kaikkien tämänkaltaisten lehtijuttujen ikuinen probleema. Keksitään, että maassa on "huumeongelma" ja päätetään tehdä "suuri huumeraportti". Haastatellaan asiantuntijoita, jotka sanovat: "Juu, kamaa liikkuu ja se on laadukasta. Monet jäävät koukkuun, eikä käyttö katso ikää taikka yhteiskunnallista asemaa. Kaman ympärille on muodostunut tiheästi verkottunut alakulttuuri, joka houkuttelee mukaan myös aivan tavallisia ihmisiä. Nyt vain pitäisi löytyä rahaa ja poliittista tahtoa, että hoito saataisiin sivistysvaltiolle kuuluvalle tasolle." Näinhän se menee, samat rakenteet työntyvät esiin silloinkin kun "Aamulehti ottaa selvää nykyrunouden buumista", kuten jutun alaotsikossa sanotaan. Tulos on hyvästä tahdosta huolimatta pakostakin ulkokohtainen. Sitä se on tämä journalismi, toimintaa tiedon ja lukijan välissä, kuulumatta koskaan kumpaankaan.
Jutun kokonaisuutta koskeva yleinen huomio ei vähennä sen yksityiskohtien arvoa. Paljon on hyvää ja mietittyä. Ainoastaan yhteen yksityiskohtaan haluaisin tarttua, ja sekin löytyy edellä mainitusta runoblogeja käsittelevästä kainalojutusta. Todetaan, että haastatelluista ainoastaan Juha Sirolla ei ole blogia tai verkkopäiväkirjaa. Siro perustelee: "Se keskustelu ei tule näkyväksi. Kiinnostuneet kyllä saavat haluamansa, mutta sinne verkkoon se jää." Rohkenen olla eri mieltä. Tai oikeastaan Siro tulee blogien arvoa vähätellessään perustelleeksi juuri ne syyt, joilla blogien käyttöä julkaisemisen välineenä voi puolustaa: 1) Blogeissa tulee näkyväksi paljon sellaista, joka muuten jäisi täysin pimentoon. Ne eivät tietenkään korvaa muita julkaisukanavia, vaan täydentävät niitä. 2) Minne blogeissa julkaistavan tai minkään muunkaan sisällön pitäisi päätyä? Onko jokin absoluutti tai taso, jossa runous tai siitä käytävä keskustelu vasta saavuttaa oikeutuksensa? En siis sano, että kaikkien runoilijoiden pitäisi ryhtyä bloggaamaan, mutta sen sanon, että ilman näitä nykyisiä blogeja kirjallinen keskustelumme tai yhteys toisiin kirjoittajiin olisi paljon mitättömämpää. Eikä tässä pidä ajatella ainoastaan kotimaata. Koskaan aikaisemmin ei muualla kirjoitetun runouden seuraaminen ole ollut yhtä vaivatonta kuin nyt. Sama koskee kontaktien synnyttämistä, yhteistyöhankkeiden virittämistä, suomalaisen runouden esiin tuomista. Bloggaaminen ei tee autuaaksi, mutta tunteepahan olonsa vähemmän yksinäiseksi.
Lopuksi vielä kohottava kaneetti. Haastattelun kylkeen painettu Juha Siron arvostelu Silja Järventaustan kirjasta toteuttaa runouskeskustelua parhaalla tavalla. Hieno teos saa arvoisensa käsittelyn. Mutta kuinka moni arvostelun lukee? Ettei vain tässäkin kävisi niin, että "Keskustelu ei tule näkyväksi. Kiinnostuneet kyllä saavat mitä haluavat, mutta sinne (maakuntalehteen) se jää." Onneksi näin ei käy. Siron arvostelu nimittäin päätyy pian Tuli&Savun verkkosivuille, niin kuin moni muukin muussa tapauksessa marginaaliin tuomittu teksti.
PS. Runouden asialla liikkuu tänään myös Helsingin Sanomain Kuukausiliite, jossa ilmestyy Sirkka Turkan näyttävä haastattelu. Olisivatko puheet runouden buumista sittenkin totta?
posted by Karri Kokko at 15:34
6 Comments:
Ai saatana!
juttuhan täytyy Aamulehdestä lukea, kuulostaa enemmän kuin mielenkiintoiselta.
Itse kuulun häviävään vähemmistöön, joka ei pidä blogia - mutta herhiläisen ;-) lailla surraan luppoaikoina muiden mansikkapaikoilla -
kiitos tiedottamisesta,
Tapani Kinnunen
Joo, niinpä erehtyi blogeja seuraamaton Siro kommentoimaan asiaa jota ei tunne. Niin, onko siitä jo vuosi kun Juha Seppälä kuittasi samalla tavalla asian - blogit ovat huonosti kirjoitettuja ja siksi hän ei seuraa niitä.
Minustakin runoblogit ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostavaa luettavaa.
Mutta onko lyhytproosa unohtunut kokonaan ? Novelli? Jotain on, mutta runouden kaltaista verkostoa ei taida olla.
Haluan vähän tasoitella johtopäätöstäni Siron yksioikoisesti ilmaistusta kannasta. Arvelen nimittäin, että repliikki on joko editoinnin uhri tai ajatunut irralleen jostain laajemmasta keskustelunjuonteesta. Eli ei se minusta ollut Seppälän nurjamielisyyteen verrattava tölväisy. Siro ei vaan ole kokenut bloggaamista omakseen ja sillä siisti.
Joo...oikeassa olet osittain; nimittäin ei se Siro ihan noin sanonut, mutta jotain sinne päin, koska muistain itse kyseisessä tilanteessa ihmetelleeni samaa kysymystä, kuin KK:kin yllä: mikä muka olisi sellainen absoluutti, tai verrokki, johon voitaisiin verrata blogijulkaisua...itse ainakin voin sanoa, että kolmen edellisen päivän aikana omassa blogissani on vieraillut enemmän ihmisiä, kuin edellistä kirjaani on ostanut (okei, sitähän saa kirjastostakin, mutta kuitenkin...), eli kyllä kirjalla on edelleen joku prestiisiarvo, mutta ei se enää tarkoita sitä, että sen takia se leviäisi laajemmalle ja aiheuttaisi enemmän keskustelua, kuin blogissa esitetty mielipide. Tukevaa, ei korvaavaa, tähän yhdyn.
Ystävällisesti: Ville-Juhani Sutinen
Kiva kuulla, siis sekä omasta että Siron puolesta, siilä en ole riitaa haastamassa tai hiuksia halkomassa. Kirjoja pitää tehdä, mutta en näe mitään syytä, miksei verkkoon kirjoittamisellä voisi olla arvoa tai ainakin funktio. Ja kuka sanoo, että kaikilla pitäisi olla oma blogi. Minäkin olen valmis julkaisemaan (ja olen julkaissutkin) Muistkirjassani myös muiden tekstejä. Ja ehkä saamme jonain päivänä pystyyn sen kollektiivinkin, jota tässä on väläytelty... Tampereella lisää.
Jeh,
luin sen jutun Aamulehdestä - ja tuon tällaisen pointin: nykyisin joutuu jo selittelemään miksei pidä blogia.
suhtauduin vielä puoli vuotta takaperin hyvin huvittuneesti blogeihin, vähän ihmettelinkin että miten järkevät, lahjakkaat ihmiset tuhlaavat voimavarojaan näihin - nyt olen kääntämässä pikkuhiljaa kelkkaani: aina kun aikaa käyn muutamat tietyt blogit läpi että mitä on ilmassa missä mennään - ihan kuin ennen lapsettomuuden aikoja pyörähdin baarissa kiskaisemassa ne kuuluisat kahdeksan tuoppia...
tulee taas mieleen 70-luvun loppu ja punk - jokin räjähti, jokin murtui, jotain uutta versoi - 80-luvulla ei räjähtänyt kuin oma kaali, 90-luvulla räjähti kustantaminen (suurten, jähmeiden kustannuskoneistojen hegemonia murtui lopullisesti) kun pienkustantamoja alettiin perustaa kuin herkkutatteja sateella -
ja 2000-luvulla räjähti totaalisesti internet, blogit syntyivät, verkostot levittäytyivät - ei maan alla - vaan kaapeleita vai mitä rihmastoja pitkin jokaiseen kotiin (jos niin halusi)
olen siis kääntänyt kelkkani ja puolustan blogeja, siitä on kuitenkin vielä pitkä matka että alkaisin itse pitää moista (olen mies jolla ei ole kännykkää)
parhain terveisin Tapani Kinnunen ;-)
Lähetä kommentti
<< Home