lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Omituisia tapoja

Sain haasteen Eufemialta (ja sattuman kauppaa myös täältä). Haasteen mukaan minun pitäisi luetella omituisia tapojani. Hmmm. Kuinka ollakaan, tehtävä osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Minussa on kyllä omituisia piirteitä, mutta en tiedä toimivani omituisesti. Voi olla, että yksin eläessä idiosynkrasioitaan on kerta kaikkiaan mahdoton huomata. Toisaalta onko esimerkiksi se, ettei harrasta seksiä, omituinen tapa vai pelkästään omituista? No, tässä listani:
1. Ajattelen seksiä keskimäärin 127,348 kertaa päivässä.
2. Jos en ajattele seksiä, ajattelen naisia.
3. Jos en ajattele naisia, ajattelen jotain tyttöä erityisesti.
4. Jos en ajattele jotain tyttöä erityisesti, palaan ajattelemaan seksiä.
5. Jos sattumalta olen ajattelematta seksiä, lueskelen luultavasti Los Angelesin karttaa.
Okei, myönnetään, että luettelosta tuli aika brutaali ja yksitoikkoinen. Mutta tekeekö se mainitsemistani puuhista jotenkin vähemmän omituisia? Tuon Los Angelesin kartan lukemisen tilalle voisi sijoittaa muitakin hyödyttömiä toimintoja, kuten Italiasta uneksimisen, Puccinin aarioihin eläytymisen tai taidemaalarin urasta haaveilun. Olen ihan toivottoman tunteellinen ja voin kyynelehtiä kohdatessani melkein mitä tahansa kaunista. Ajattelen näitä asioita lakkaamatta, sillä olen sitä mieltä, että kauneus on, rakkauden jälkeen, kaikkein tärkein elämää ylläpitävä voima. Jos et voi saada rakkautta, tyydy edes kauneuteen. Tarkemmin ajatellen mainitsemani asiat eivät ole omasta mielestäni edes omituisia. Pidän niitä täysin normaaleina, mutta ne saattavat toki toimia selityksenä muille omituisuuksilleni.

Ai niin, vielä pieni tarkennus. Pilkku tuossa ensimmäisen kohdan keskellä on desimaalipilkku. Niin omituisia eivät tapani sentään ole, että ajattelisin seksiä toistasataatuhatta kertaa päivässä.

PS. Meinasi unohtua. Tottelevainen kun olen, laitetaan haaste eteenpäin kahdelle ehdottomalle suosikkikirjoittajalleni, Marille ja Sivupersoonalle. Ja okei, myös pomolleni Jarmolle.

2 Comments:

Blogger Rauno Rasanen said...

Hitsi! Eiks mulla olekaan copyright-oikeutta juuri tuohon omituisuus-listaan.

Ei sitten auta muu kuin pistää omaan blogiin merkintä: "Tsekatkaa Karri Kokon lista.
Joko se kopioi listansa minun päästäni (!?) tai sitten kyseessä on aivan merkillinen yhteensattuma."

No - silloinkaan ei copyrighteillla kai ole mitään merkitystä.

9:11 ip.  
Blogger Karri Kokko said...

En myönnä, en kiellä. Jos kuitenkin voisimme sopia siitä, ettemme vaivaa Kemppistä enää tällä kysymyksellä. Omasta listastani sen verran, että ainakin tuo viides kohta on ihan omasta päästä. Uskokaa tai älkää, mutta Los Angelesin karttakirja on aivan uskomattoman mielenkiintoinen. En saa siitäkään tarpeekseni.

9:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home