keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Viikuuseekaa ja muita löytöjä

Huomasin juuri, että ystävämme Veloena on avannut Toisen puolensa, runoblogi Elävien kirjan. Näytteeksi katkelma runosta Varokaa heikkoja jäitä:
Linnuntiet toivoin
pakon lähteä yhdessä yöhön
kyselemättä vakuutta
suunta lihaan kirjottuna
Tekstin tunnistaa Veloenaksi, mutta ääni on toinen, onhan kyse runosta, ei siitä proosasta johon olemme tottuneet. Otetaan maistiaisiksi vielä loppurivit runosta Älä kuvittele, katso:
Oksa on vaaleampi kuin vesi.
Vesi liikkuu.
Lintu särpii.
Et katsonut ennen.
Siispä tervetuloa, ja käykäähän tutustumassa.

7 Comments:

Blogger Veloena said...

Tervetuloa MINNE?

11:18 ip.  
Blogger KK said...

Se oli osoitettu sinulle. Siis tervetuloa julkaisemaan runoja. Se on rohkea, hieno teko, puhdasta jakamista, koska itsensä nolaamisen vaara on aina käsillä. (Ainakin minä pelkään sitä joka kerta, tosin olen lakannut välittämästä.) Se tuli mieleen, että vaikka julkaisemasi kuvat ovat upeita, runosi eivät niitä tarvitse. Vai mitä itse ajattelet (niiden funktiosta)?

11:29 ip.  
Blogger Veloena said...

No kun mä haluan sellaisen blogin, johon voin laittaa flickr-kuvia, jotka siis eivät ole minun, vaan muiden jakamia. Teksti sitten kombinoi kuvan virikkeitä ja miettimiäni asioita.

(No niin no niin, musta ei ole intellektuelliksi, never. Kun en usko rationaaliseen ihmiseen ja puhuvaan päähän vaan poljen jalkaa haluan flick-blogin.)

En tiedä, ovatko nuo nyt niin runoja vielä. Luonnostelmia.

Etkö Karri ole vielä huomannut, että itsensä nolaaminen on parhaita tapoja lakata pelkäämästä? Se on myös hirvittävän vaikeaa. Jos koettaa nolata itsensä, harvoin onnistuu.

Äh, olen kirjoittanut runoja ainakin ... annas, lasken, kaksikymmentäkaksi vuotta. Tosin ensimmäiset kymmenen vuotta on sellaista tuubaa, et huh. Ne, joita hellin, eivät tuonne päädy. Nuo ovat päivittäistä verryttelyä. Ja yritys selvitä vaikeassa vaiheessa.

Luulen vähän, että jos nyt kirjoittaisin elefanttikantiseen vihkooni runoja, en saisi mitään aikaiseksi ja SEHÄN EI KÄY.

2:54 ap.  
Blogger sivupersoona said...

Itsensä nolaaminen on mukavaa, päivittäistä ja kauniin väristä. Pidän punaisesta.

Tämä nyt ei liittynyt, mutta onhan melko myöhä. Eikä edes ole.

8:54 ip.  
Blogger KK said...

Juu, jatka vaan molempia. Kuviin viittaaminen ei ollut kritiikkiä, kannustusta vain.

Mitä pelkoon ja siitä pääsemiseen tulee, uskon että kun antaa itsellensä luvan heittäytyä, tuli mitä tahansa, jänniä, merkillisiä ja värikkäitä asioita alkaa tapahtua. Kukaan järjissään oleva ihminenhän ei näin tee, mutta olisi myös järjetöntä jättää huima tilaisuus käyttämättä.

Okei, ei minustakaan saa intellektuellia, tällä logiikalla, mutta sen sanon, että kun puolitoista vuotta sitten luovuin pelosta, siihen päättyi parinkymmenen vuoden empimisen ja säälittelyn kausi. Sen jälkeen olen ollut onnellisempi kuin ikinä, enkä vaihtaisi sitä valtakuntaankaan. Sitä paitsi, tylsää tämä aika ei ainakaan ole ollut, ja sehän on, kuten todettu, pääasia.

Kiitos molemmille; olette pilkahduksia päivilleni.

9:16 ip.  
Blogger Veloena said...

Töiden lomasta (edelleen töistäni jipoissa):

Voi sinua. Se onnellisuushan juuri * ON * valtakunta, jos mikä. Siksi sitä ei edes voisi VAIHTAA siihen.

Totta kai jatkan kuten parhaaksi näen. Pään puoliautistinen seinään hakkaaminen milloin milläkin tavalla on yksi bravuureistani. :)

9:35 ip.  
Blogger KK said...

Tämä se vasta noloa onkin, että joutuu muistutetuksi perusasioista... Lupaan silti olla nolostumatta, siitäkään. Sitä vaan liian harvoin tulee muistaneeksi saati ilmaisseeksi onnensa ja siitä johtuvan kiitollisuutensa.

9:52 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home