Runous panee runoilijat puhumaan
Teemu "T-Moo" Manninen jatkaa poetiikkablogissaan Helsingin poetiikkakonferenssissa käynnistyttä keskustelua "vastarinnasta" ja "runoilijuudesta". En käy siteeraamaan taikka referoimaan Mannisen pitkää, kiihkeää puheenvuoroa, mutta arvelen hänen tarkoittaneen, että runoilijalla ei ole muuta hävettävää kuin ennakkoluulonsa ja liian tiukkaan vedetetyt esteettiset vaatimuksensa. Tämä siis halusta osallistua keskusteluun (vaikka sitten vain yksityisesti ajattelmalla), ei luuna kurkkuun.
posted by Karri Kokko at 14:32
3 Comments:
Okei, "kiihkeä" merkityksessä ei-välinpitämätön, ei-kyyninen, kiinnostunut. Ja "ennakkoluuloista" puhuessani tarkoitin juuri niitä rakenteellisia umpikujia, joihin sinäkin viittasit. Eli että runoilijuuttaan ei kannata hukata kääntämällä rintamasuuntansa menneeseen, taistelemalla muiden aloittamia ja loputtomasti jatkamia taisteluja. Minä ainakin olen havahtunut tilanteeseen, jossa runoilijanvastuuni on vaihtunut runoilijanvapaudeksi työskennellä valitsemillani aseilla ihan vaan omia henkilökohtaisia demoneitani vastaan. Noita "demoneja" yritän nitistää etenkin Blonde on Blonden "kuvissa" piittaamatta vähääkään siitä mitä kielen tulisi välittää ollakseen norminmukaista ja ymmärrettävää tai siitä miltä runon tulisi näyttää ollakseen runoutta. Make it new!
Hiilellä lotta! Kaiken aikaa kaikkialla! Elämäni tarina: aika yksinäisenä se Uuno Poika seisoi silloin viiksteeniläisanhavalaisessa runoilmastossa "epärunolllisine" virityksineen. Nyt on niin helppo hengittää kun voi tehdä mitä tahansa. Oma traumani on ollut päästä eroon ihan peruslauseesta ja kielen välittäjyydestä. Sempä takii Blonde on Blonde, jossa on vain viitteeksi yhteys kieleen (oikeastaan vain kirjainfragmenttien tasolla). Ylitse siitä mistä aita on matalin. Eikä se "oikea" runousoppi tässä synny, heti, vaan käymällä tätä polylogia. Onneksi.
Vaikka sitten niin. Anything goos!
Lähetä kommentti
<< Home