sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Sunnuntaikävelyllä



Kesässä parasta on sekin, että saa kokea kesähuoneen ihmeen. Tiedättehän tuon. Koko talven tyhjillään ollut huvila, mummonmökki tai koppero vanhan maalaistalon vinnillä. Astut sisään ja yhtäkkiä olet toisessa ajassa ja paikassa. Ensin sen tuntee. Kesähuoneen miellyttävä viileys on aistimus, jota ei tapaa missään muualla. Mutta se ei ole ainut aistihavainto. Puulattian narahdus, räsymaton tuntu jalkapohjissa, kylmänkosteiden vuodevaatteiden tuoksu, joku terälehtiään pudotteleva kukka pitsiliinan peittämällä pöydällä, ruutuikkunan lasia vasten pörräävä kärpänen. Ikkunan ulkopuolella silkkaa olemassaoloaan säteilevä pihapuu. Sellaisessa huoneessa tuntee asuvansa ja nukkuu unia näkemättä.

Ehkä saan sen vielä kokea. Sunnuntaisella kävelyretkellä on tyytyminen muihin asioihin. Minne silmänsä kääntääkin, joka puolella puita ja pensaita laskemattomine kukkineen. Kukissa on oikeaa asennetta. Tässä olen, katso minua. En pelkää enkä häpeile näyttää kukoistustani, koska tiedän sen olevan väliaikaista. Kun katsoo kukkasta, mitä tahansa kukkasta, väri tuntuu hyvältä. Niiden tuoksu ei ole ihmistä varten paitsi muistuttamaan paratiisista. Kukissa ei ole mitään karkeaa, ne eivät käyttäydy huonosti. Niiden tarkkailu on oppitunti herkkyydessä.

Muitakin opetuksia on tarjolla. Leskenlehdet ja muut kevään ja varhaiskesän kukat ovat harhautuksen mestareita. Mistä ne tulevat ja minne ne yhtäkkiä menevät. Jos toimisin tiedustelussa tai vakoilijana, kiinnittäisin niihin tarkkaa huomiota. Entäs voikukka. Sen metamorfoosi on lähitemppu, jonka salaisuutta ei ikinä opi vaikka miten yrittäisi. Kukat ja niistä aikanaan kehittyvät hedelmät ovat myös tekniikan ihmeitä. Jos työskentelisin pakkausteollisuudessa, tutkisin ja mietiskelisin niitä päivät pitkät.

Jotkut puut pystyvät ihmeisiin, niin kuin tuo kuvassa näkyvä eksoottinen männynkäppyrä. Se kasvaa pihamme nurkassa, on kasvanut jo vaikka kuinka kauan, mutta huomasin sen tänään ensimmäistä kertaa. Olen tiennyt sen olemassaolosta, mutta en ole nähnyt sitä. Niin ei pitäisi käydä. Ei kai lähipiirissäni ole ihmisiä, joiden tiedän olevan siinä, mutta joiden ainutkertaisuus, ihme ja kauneus ovat paenneet katsettani? Täytyypä miettiä.

2 Comments:

Blogger Anny Ballardini said...

What a wonderful picture!
Anny

8:11 ip.  
Blogger KK said...

Thanks, Anny. It's a pine that grows in our yard. It's been there a long time. Today was the first time I saw it.

8:25 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home