Saarikoski ottaa haasteen vastaan

 
Kukaan ei käsittänyt missä me oltiin.

Kun päivä koittaa, näen minkä tiedän.

Nainen, nuori ja kaunis, hymyilevä, rakastava.

Aamulla olet kaiken menettänyt kasvosi autiot.

Olen tehnyt pesän sinun häntäsi alle.

Se runo jäi sille toiselle naiselle.

Kaikki tämä on siis kukkien sisällä.

Hyväilen näitä esineitä seiniä kuin silmäluomia.

Sinun suusi on joki kohtaamassa merta.

Sinun nenäsi hengittää nämä kuuset minulta.

Sinun korviasi ei voi tukalta nähdä.

En tiedä mitä hänen päässään liikkuu.

Tämä sunnuntai oli runsas ja antoisa.

On olemassa aine joka valaisee minut.

Eläimiä on elefantti, apina ja käärme.

Älä puhu niin kovalla äänellä ihmisistä.

Tulimme kotiin vasta kuuden jälkeen aamulla.

Jokainen sana on tänään kiven takana.

Aamulla on niin ikävän tuntuinen päivä.

Helsingin reissusta ei jäänyt mitään mieleen.

Syksy ja sydäntalvet ovat aina hyviä.

Kuvaamaan tätä kaikkea haluaisin keksiä kirjoituksen.

Tuo nainen on aina harrastanut taiteita.

Miten hän oli vähällä menettää korvausrahansa.

Lempeäpä on käsi joka sulkee suun.

En tiedä miten hänelle on käynyt.

Edes yhtä vanhurskasta on turha etsiä.

Mitään en voi antaa pois itsestäni.

Hyvin toimiva sairaala on heidän utopiansa.

Sanomalehdet olen lukenut moneksi vuodeksi eteenpäin.

En tule koskaan olemaan runojeni väärti.

Niin kuin koivun lehtiä on lähellä.

Kuin söisin mustaa leipää hyvin hitaasti.