keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2005

Kooda

Päätin sitten Varjofinlandian. Tämä tapahtui noin viikkoa aikaisemmin kuin alunperin oli tarkoitus, mutta kun kohdalle sattui lause, joka sopivasti sitoi yhteen alusta pitäen mukana olleet teemat, katsoin viisaimmaksi lopettaa siihen. Hurja kyytihän se oli. Parin kuukauden nopea isku syvälle suomalaisiin pohjamutiin nosti esiin monia ristiriitaisia tunteita ja yhden selkeän johtopäätöksen. En voinut olla tuntematta suurta myötätuntoa, surua ja muuta mielipahaa kohtaamaani surkeuden äärellä, mutta en myöskään voinut olla ihmettelemättä, kuinka viileästi ja ulkopuolisesti näihin silmissäni viliseviin pahoinvoinnin kuvauksiin saattoi toisinaan suhtautua. Ehkä se oli itsesuojelua, ehkä empaattisten kykyjen puutetta, mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, ettei Varjofinlandian perusteella voi tehdä ehdottomia päätelmiä kansakunnassa vallitsevasta ilmapiiristä. Osa blogeihin kirjoitetuista masennuksen, uupumuksen, sairauden, yksinäisyyden ja toivottomuuden kuvauksista on taatusti aitoja ja ne kertovat todellisesta hädästä. Mutta se ei varmastikaan ole koko totuus. Yhtä hyvin olemme saaneet lukea suurenmoisia ilon ja onnen kuvauksia luonnosta, arjesta, lapsista, perhe-elämästä, rakkaudesta ja tunteista ylipäänsä. Suomalainen kevääntulo, yksi blogien lempiaiheista, on kirjattu harvinaisen tarkkaavaisesti, elävästi ja vivahteikkaasti lukemattomien loistavien kirjoittajien toimesta. Huumaantunut luonnonkokemus, ei huumeinen epätoivo, on ollut ehdottomasti kevään suuri, ylivoimainen teema. Valon rinnalla varjot ehkä korostuvat, mutta eivät vallitse. Senpä vuoksi olen taipuvainen siihen tulokseen, ettei Varjofinlandia määrittele Suomea. Mutta jos mistään, se kertoo kyllä jotain suomen kielen tämänhetkisestä kyvystä kuvata tummempia tunteita.

PS. Varjofinlandian perinteessä jatkaa uusi synkeä blogi Kaksi Polkua.

7 Comments:

Blogger Rauno Rasanen said...

Me olemme kiireinen, ahdistunut ja melankolinen kansa, jonka ainoa (ja viimeinen) tosi temperamentikas "ele" on tehdä itsemurha ajamalla auto päin rekkaa...

2:48 ap.  
Blogger KK said...

Tuosta määritelmästä ei ole monta sanaa poistettavissa. Toisaalta ei siihen ole paljon lisättävääkään. Siis laittamattomasti sanottu. Mikä ei merkitse, että malliin on pakko suostua. Ei suostuta!

8:27 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Me olemme, ei tarkoita, että "me olemme".

2:46 ap.  
Blogger KK said...

Eikä anonymous tarkoita "ottakaa minut vakavasti".

1:55 ip.  
Blogger Rauno Rasanen said...

Olen KK:n kanssa ehdottomasti samaa mieltä - kysyen ja päätellen edelleen: Kuka/mikä anonymous?
Vastaus: En ole koskaan kuullutkaan.

Joten kyseessä täytyy olla vielä Heideggerin Das Man-tyyppiäkin mitäänsanomattomampi - "utelias ja kaksi-/monimielinen lörpöttelijä", ("Oleminen ja aika"- "Sein und Zeit").

1)Gerede, 2) Neugier, 3)Zweideutigkeit.
Näihin kolmeen toki "syyllistyy" ylivoimaisesti suurin osa blogeista ja bloggereista.

Mutta ei viihdyttäminen ja hauskanpito tietenkään ole kiellettyä - päinvastoin!
Tosin senkin voi tehdä joko hyvällä maulla tai kornisti.

Vakamielisempi keskustelu sen sijaan on perin harvinaista.
En tarkoita vakamielisyydellä kuitenkaan tosikkomaisuutta, ellei se ole ironista laatua; en myöskään pelkkää oman tai maailmantuskan voivottelua, jolla silläkin on täysin oikeutettu paikkansa myös täällä.

Mutta asioihin tosi syvälle pureutuva analysointi/kommentointi ja keskustelu jää hyvin pienen piirin asiaksi Blogistaniassakin - kuten "virallisemmassakin" mediassa.

Saatta olla niin, että julkisuus paitsi pelottaa blogaajia myös jotenkin oman luonteensa pakosta jopa typistää ja tylsistää blogien ja kommenttien sisältöä sekä laatua.

Toisaalta - blogaaminen on varsin uusi ilmiö, ja olen itse ollut kuvioissa mukana aktiivisesti vasta vajaa puoli vuotta, joten mitään yleiskatsauksellista en mene sanomaan - toistaiseksi.

7:02 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Rauno Räsänen! kuka? Olet minulle yhtä tuntematon, kuin tuo anonyymi kommentoija on sinulle. Mutta olkoon menneeksi, nimeni on Risto, hauska tutustua. Nyt en kai enää ole Heideggerin Das Mann -tyyppiä mitättömämpi monimielinen lörpöttelijä.

1. Mikään ei ole vastenmielisempää, kuin "kuolemattomien" ajatuksien viljeleminen. Omaan egoonsa liiaksi rakastunut tulee hyvänä kakkosena.

2. Alkuperäinen kommentisi aiheutti sisälläni reaktion, jolla ei ole viihteen ja hauskan pitämisen kanssa mitään yhteistä nimittäjää, päinvastoin! Kommenttisi on hauska ja fiksu, sen ainoa motiivi on olla hauska ja fiksu, sen esittäminen erottaa sinut Heideggerin Das Mann -tyypistä.

3. Pysyn edelleen kommenttini takana!

4. Tässä blogissa on annettu mahdollisuus anonyymiin kommentoimiseen, miksi ei.

1:25 ap.  
Blogger Rauno Rasanen said...

Kiitos Risto!

Sainhan sinut ulos "kolostasi"...

Jotkut ovat ehkä jo huomanneet, että taktiikkani on hiukan sama kuin Jouko Turkalla.
Jos ei muuten saa aikaan avointa keskustelua, jossa eräät katsovat oikeudekseen suojautua nimettömyyden taakse, mutta jättävät kuitenkin itselleen yhä (anonymiteetin takia itse asiassa ETUoikeudeksi muuttuneen) oikeuden samanlaiseen "paskanheittoon" kuin omalla nimelläänkin kirjoittavat, on pakko käyttää - ainakin ajoittain - kovempia konsteja.

Silläkin uhalla, että joutuu itse paskanheiton ja halveksunnan kohteeksi.

Mutta jos mikä niin tämä on sitä vapaata ja avointa journalismia, jossa ei kyräillä jonkun nimettömyyden takana, mikä todistaa kirjoittajan itsetunnosta ja rehellisyydestä yleensä jotain aivan muuta kuin hänen mahdolliset mielipeensä.

Toisaalta - ymmärrän kyllä, jos aihe on NIIN arka, että kirjoittaja sekä itsensä että joittenkin muitten yksityisyyden suojaamikseksi pysyy tuntemattonana.
Mutta tällaisia asioita, aiheita,tilanteita ei voi olla kovin montaa.
Tai sitten kirjoittajan maine on tosi kuralla...

Omasta kirjoitustyylistäni vielä sen verran, että totta kai joudun itsekin jatkuvasti taiteilemaan niillä rajoilla, jossa sanottava on vaarassa muuttua ironiasta ja provokaatiosta herjaavaksi.
On sitten toinen juttu onnistuinko aina pysyttelemään ironian alueella.

Sitäpaitsi huumorintajua kuten makuja yleensä on vähän joka lähtöön. Kaikkia ei voi miellyttää.
Mutta ei kai pelkkä miellyttäminen ole kirjoittamisen perimmäinen tarkoitus - kirjoitti sitten mitä tahansa...

Kiitos siis "älähdyksestä" eli kriittisestä vastakommentista...Risto X.

5:29 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home