Haavikko osallistuu meemiin
Linnun huuto ei kuulu autiuden loppuun.
Taivaan kuviot eivät järjesty nimiensä mukaan.
Aukeat rinteet kuljen perspektiivin loppuun saakka.
Joskus on lähdettävä ja oltava valmis.
Kaivan mullasta esineen sukumyytin ikuisista aarteista.
Maailma kulkee täytenä meissä ja ulkopuolella.
Merivirrat eivät meitä väistä eivätkä myrskyt.
Matkan rinnalla unohtuvat lähtö ja saapuminen.
Yö ja päivä vaihtuvat muuta voimatta.
Me olemme oppineet odottamaan sataman laitureilla.
Veli kreikkalainen alkoi puhua vanhoilla sanoilla.
Ei kukaan tule juhlaan tai jäähyväisille.
Viimeisen kuninkaan nimestä ei ole tietoa.
Eräänlaisena salaisuutena ei pysynyt, että minä.
Verhoutuvat ja kuroutuvat ruumiin tarpeelliset silmät.
Meren ruhtinas ja laaksojen ikuinen hallitsija.
Vanha kuningas nuori kuningas myllyn palaessa.
Ikuiset valtatiet laskettuina Forumilta kaikkiin suuntiin.
Mutta tämän pelon ja teon jälkeen.
Ja panssarilaiva ja saattaja-alukset olivat valmiit.
Oi kaupungit, joitten lävitse armeijat marssivat.
Kasvoin talossa, jonka ympärillä ruoho kulottui.
Sicilia est insula. Näkyy Afrikan ranta.
Naisen pää niin kuin pimeä vuori.
Ilosta laulun teen, teen laulun sinusta.
Anna viileitten vetten virrata suun kautta.
Valtiotaito ja kaukonäköisyys ovat menneet vuorille.
Unessa kultainen astia, unessa avoin taivas.
Entä jos myötäkäyminen saa meidät mykistymään.
Ruohot kaatuneet kahtapuolta tähän märkään maahan.
Ei maailma vapaa liikkeessään sinessä liikkumalla.
Virkani vaati jatkuvasti yöt ja päivät.
Olin aina yhtä mieltä Mannerheimin kanssa.
Vihreät rinnat niin suuret kuin suinkin.
Ovatko vallassa vielä kevät, syksy, talvi.
Koloja puissa, lintu poissa, reikäinen tuuli.
Kaunis lapsi leikki hiekassa ja kirjoitti.
Miten minä saisin kaadetuksi tämän puun.
Katson ulos, uunin tuli on ikkunalasissa.
Näyttelijöitä joitten oli itse keksittävä puheensa.
Englanti toki valitsi ensin neuvottelujen tien.
Lumi sulaa hitaasti Ruotsalaisen Teatterin katolla.
On murhattu DDR:n aliupseeri Egon Schultz.
Kun saksalainen pappi musta kaapu päällä.
Ja tiedänhän minä itse niiltä vuosilta.
Tästä tulisi helposti kiinteän omaisuuden ylistys.
Ei sotaoikeus pystyisi selvittämään yhdellä vastauksella.
Vuodet ovat sydämesi lyöntejä, niin lyhyitä.
Isoisäni, keisari, oli, kuten tiedätte, hullu.
Tässä julmassa maailmassa on turha pyytääkin.
Kun naisista on tullut kuvia seinille.
Kun vielä lumisade muistuttaa sinua jostain.
Lämmitä näitä huoneita kun on syksy.
Hän polttaa aamulla lamppua liian kauan.
On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla.
Minähän lupasin että haavantaimet kasvavat hybridit.
Se froteeliina jonka minä ostin kesällä.
On paha alkaa, kirjoittaa tyhjälle paperille.
Ja niin hän melkein pysäyttää hengityksensä.
Vuosien mittaan sinulle kasvoi tuhat rintaa.
Tuskin kukaan voi kertoa olleensa paikalla.
Minulla oli myös tilaisuus tutustua suurenmoisiin.
Tämä keisari kuvitteli että maassa oli.
Sitten Isaak Komnenos teki kaiken sen.
Tähän mennessä en ole kertonut yhdestäkään.
Tämä suuri valtiomies olisi halunnut lyödä.
Jos en olisi ollut osa sopimuksia.
Oli kuin jokin jumaluus olisi ollut.
Niin yksin. Että hän ainoaksi koruksi.
Jumalat, jotka herkukseen syövät parhaita paloja.
Työn ja pääoman ristiriita on sovittamaton.
Aina kun mietin jotain suurta terroria.
Silloin puut suorastaan istutetaan maan pinnalle.
On kerrassaan väärin syyttää yksin talvea.
Miehitetty puolueeton Suomi ryhtyy teolliseen ekspansioon.
Näinä vuosina Saksa tekee huonon taseen.
Ne saavat luottoa hyvin lyhyeksi ajaksi.
Takana troubles yhtä kaukana kuin Amerikka.
Jos nämä geenit olisivat vain jonkun.
Hänen tukkalaitteensa ei säily ehjänä kauan.
Kaksikymmentäyksi ja purje, päivät ja yöt.
Soutavat, laskevat Pohjaa kohti, jokea alas.
Bysantissa liikkui suuria juhlia, valittuja kiviä.
Joi Vareksenpoika. Sekä joi että juopui.
Vartioivat Palatsia Vesiviitta, Käyrä, Käyrä, Yölintu.
Hopeinen vyö jossa on kaksi yhdyssolkea.
Jäi vesirajaan liikkumattomiksi yhtä monta keihäsmiestä.
Ja heimot alkoivat pienetä ja kuolla.
Nyt kuulet uusia nimiä, uusia ruhtinaskuntia.
Näin tataarien hyökkäys herätti tämän vuosisadan.
Moskova ja Tver, ne alkavat kasvaa.
Tataari käski Moskovan lähteä Kultaiseen Leiriin.
He lähtivät, neljä miestä, niin, nyt.
Pohjola, Pimentola, Vuojola, Pohjan pitkä lahti.
Selvin päin sitä tekee kaikenlaisia tyhmyyksiä.
Miehellä joka tahtoo istuttaa paljon puita.
Jos miehet olisivat ruohoa, naiset jauhoa.
Niin, ei koskaan vihassa, eikä kostoksi.
Hyvin kaukana, täältä, on pieni tulliasema.
On paksu paksu paksu paksu Margot.
On yksinäisyyttä, surumieltä, viiniä ja syksy.
Miten tyhjän näköinen on tyhjä lasi.
Ahdistus, niin kuin olisi menettänyt ruohon.
Aina on maailma ollut kauhea paikka.
Sata vuotta sitten en istuttanut puuta.
Menneisyys on ainut todeksi tullut tulevaisuus.
Nyt kun Perustuslaista on poistettu säännös.
Öljyn hinta. Vapaasti, täällä ja nyt.
Sinä päivänä käytin elämäni ensimmäisen kerran.
Miten pyrkii nyt samalle puolelle barrikadia.
Iloitsin tikkalinnusta joka joka kevät koputti.
Puut niin kuin karjaa ajetaan ajassa.
Voit erota kirkosta mutta et valtiosta.
Mielen syvä vuoristo ja korkea rotko.
Olla ensin niin näkyvissä, joka hetki.
Aina on ensin päätettävä asian suuruusluokka.
Ei sinun tarvitse loppuun saakka kävellä.
Kun lintu on lentänyt ikkunan mustaan.
Suurvaltojen kahdenväliset välit ovat liian hyvät.
Älä sano että suurvallat ovat naurettavia.
Ne voivat kyllä avata helvetin portit.
Aika ja tila käyvät ankaraa kilpaa.
Hänen korvansa pitelevät hiuksia, riippuvat kultaa.
Sahattu kiillotettu pala vihreätä vihreätä marmoria.
Nuori nainen, hiukset lyhyet, nenä nähtävä.
On aika yrittää opetella veteen kirjoittamista.
Et saa mukaasi edes sitä vähää.
Anna Oi Jumala päivä ikuista elämää.
Sielu sille ei ole voittoa tappiota.
Ensi vuonna, ja aina koskaan tulemattomana.
Kun tätä kysytään sinä vastaat ei.
Vasta kun Saksa ja Venäjä tekivät.
Sanotaan että Ribbentropin politiikka hallitsee nyt.
Joki antaa väärän kuvan aika varastaa.
Maailmassa sinun ei tarvitse heittää hyvästejä.
Älä osta säkkiä huolia murheita varten.
Joku odottaa kuolemaa moni odottaa syntymäänsä.
Keväällä kun keväiset päivät käyvät kirkkaiksi.
Ämpäri vuotaa kun ostat kuolevan yrityksen.
Ei mikään mene niin kuin suunnittelet.
Kun viinietanat lähtevät marssille kohti Roomaa.
Puhun jo itsekseni. Entä sitten Puhun.
Minä joka lähden tiedän kaikkien lähtevän.
Juuri siksi on tulinen maailmanloppu asetettu.
Tyranni on antanut piirtää väärän kartan.
Hallitsija ei aina tiedä eikä muista.
Ei vanhuus ala huomenna eikä tänään.
Ja tuulen vaihtelut ja päivän kierto.
Viisautta jolle ei ole käyttöä, levollisuutta.
Hovi tarkoittaa, että talo on avoin.
Ainut inhimillisyys joka meillä on jäljellä.
Sinun on katsottava maailmaa niin kauan.
Älä rakastu itseesi niin kuin kuolema.
Haluan vielä kerran nähdä metsieni kuviot.
Viini on raakaa kuin kevät. Jäät lähtevät.
Kävelytiellä nostan äkkiä molemmat käteni ylös.
Ei taivaan sineä oikeasti ole olemassa.
Niin asfaltti levisi ja poimulehti kukki.
Hyvästi, synnyinmaa, en jätä sinua koskaan.
Ja suuri varmuus, kuolema, täytti minut.
Kun tulen ulos on monitaitteinen valkea.
Mietin lyhyesti, että palkkatulo on minimoitava.
Sillä hetkellä kun tulevaisuus on kasvanut.
Sinun alastomuutesi oi kuun jumalatar oi.
Hullun passeja kirjoitetaan Kissankellon luona.
Ranska, Euroopan pötsi, Skandinavia, sen keuhkot.
Raha lunastetaan. Se on hyvin sanottu.
Ihmisen kasvoilla ei ole enkelin ikuisuutta.
Pensas ei saa olla ihmistä korkeampi.
Lämmin kuin nainen. Juokseva kuin aika.
Nokkoset, tuhka, nainen, kukoistus ja kuolema.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home