torstaina, toukokuuta 26, 2005

Yleisiä ja erityisiä huomioita blogeista

Uusia lauseita ja Varjofinlandiaa kootessa on tullut nähdyksi ja luetuksi jos jonkinlaista. Voi tytöt ja pojat, uskokaa huviksenne. Skaala on kattava, uskomattoman typerästä sydäntä riipaisevan nerokkaaseen. Tarkkaa lukumäärää en ole laskenut, mutta arvelen vähintään kurkistaneeni valtaosaan Blogilistalla esiintyvistä blogeista. Niitä on joka tapauksessa satoja. Otanta on suuri, muttei niin suuri, että voisin väittää tutustuneeni maahani ja aikaani blogien lävitse. Jonkinlaisia yleistyksiä on silti mahdollista tehdä.

Blogistanista käsin tuntuu usein siltä, että kaikkihan tänne kirjoittavat tai että kaikkihan näitä lukevat, mutta todellisuus on paljon karumpi. Blogit ovat yhä pienen, vaikkakin heterogeenisen ihmisjoukon juttu. Jos mittariksi otetaan omat viitekehykseni kirjallisuus ja journalismi, aktiviteetti sillä suunnalla on edelleen kovin vähäistä vaikkapa muihin erikoisblogeihin verrattuna. Se on yllättävää ja kummallista. Kotimaisia neuleblogeja lienee tällä hetkellä puolisensataa, mutta moniko suomalainen toimittaja ylläpitää henkilökohtaista, journalistisesti kunnianhimoista blogia? Mikä on, etteivät he hyödynnä perusosaamistaan välineessä, joka on kuin luotu kirjoittamiselle ja sen tulosten nopealle julkaisemiselle? Miksi he eivät ole oivaltaneet blogaamisen olennaisinta piirettä, sen luonnetta julkaiseminen keinona? Se on merkillistä siksikin, että kaikki toimittajat haaveilevat omasta lehdestä, mutta koskaan aikaisemmin journalismin historiassa ei sellaisen perustaminen ja julkaiseminen ole ollut yhtä helppoa ja halpaa kuin nyt.

Myös kirjallisten blogien harvinaisuus pistää silmään. Omalla nimellä blogiin kirjoittavia tai blogia luovan tekemisen ja julkaisemisen välineenä käyttäviä runoilijoita ja kirjailijoita on Suomessa muutama hassu, sen verran, että kaikki tuntevat suurin piirtein toisensa. Kirjallisen ilmaisun halusta ja tarpeesta ei ole puutetta, kuten esimerkiksi Rakkausrunot-palveluun purkautuneesta harrastajakirjoittamisen paineesta on nähtävissä. Sen sijaan kollektiivit, taiteilijaryhmät ja kirjallisia aikakauslehtiä matkivat tai niitä korvaavat kirjalliset blogit puuttuvat täysin tai hakevat vasta muotoaan. Tässä olisi jolla kulla kirjallista makua ja kustantajan taitoja ja vainua omaavalla mahdollisuuden paikka. Sijoituspääomaakaan ei toiminnan aloittamiseen tai pyörittämiseen juuri tarvita.

Yksi syy kirjallisten blogien puuttumiseen voi olla se, että taiteellinen toiminta mielletään edelleen perinteisen yksioikoisesti. Homma etenee kahdessa vaiheessa. Ensin on oma yksityinen kärsimyksen täyttämä luomisvaihe (jonka julkinen näyttäminen on systeemiin sisäänrakennettu tabu). Sitä seuraa julkaisuvaihe, joka nykymuodossaan korostaa teosten esineluonnetta taiteellisen toiminnan prosessiluonteen sijaan. Blogien maailmassa järjestelmä pakostakin murtuu, ja se koetaan uhkaavaksi.

Kehitys synnyttää huolta, ahdistusta ja muutospaineita. Käsitys taiteilijasta ja taiteellisen toiminnan merkityksestä on arvioitava uudestaan. Muutos tulee olemaan myös rakenteellista ja ulottuu kaikkialle. Sähköisen julkaisemisen muodot pakottavat mediat, kustantajat, galleriat ja muut taideinstituutiot arvioimaan uudelleen toimintansa ja varsinkin taloudelliset edellytyksensä. Kustantamisen ja ennen muuta vanhakantaiseen tekijänoikeuteen perustuvan korvausjärjestelmän perusteet joutuvat pakon edessä remonttiin, jonka kaltaista ei ole nähty. Sama koskee apurahoja ja eläkejärjestelmiä.

Tässä prosessissa blogit ovat vain yksi tekijä, mutta ne saattavat olla se pieni puro, josta suurinkin virta saa alkunsa. Se, sekin jää nähtäväksi. Tässä vaihessa tärkeintä on aloittaa kaivaminen omien jalkojensa sijoilta.

5 Comments:

Blogger Rauno Rasanen said...

Tämä oli kymmenen pisteen arvoinen selvitys blogien ja blogaamisen luonteesta. Toivottavasti se luetaan juuri ja myös siellä, missä siitä olisi eniten opittavaa: kirjallisissa "salaseuroissa" ja ylipäätään kirjoittajapiireissä!

"VOLTE-FACE"

Antiutopia: Milloinkahan WSOY tai muut isommat kustantajat älyävät perustaa oman blogipalvelimen - vuosimaksuineen, copyright-monopoleineen ja sensuureineen?

6:24 ap.  
Anonymous JR said...

Prosessiluonteesta:

Tuntuu että tuo kirjoittamasi on aivan totta, mutta tuntuu myös päinvastaiselta. Kuinka hienoa onkaan törmätä kirjaan, jonka kirjoittajasta tai syntyhistoriasta ei tiedä mitään. Kontekstihan vie tilaa tekstin hedelmällisyydeltä ja tuottavuudelta, tulkinta-avaruus supistuu.

Tärkein prosessi alkaa tekstin ja lukijan törmäyksestä.

10:06 ap.  
Blogger Janne said...

"Blogistanista käsin tuntuu usein siltä, että kaikkihan tänne kirjoittavat tai että kaikkihan näitä lukevat, mutta todellisuus on paljon karumpi. Blogit ovat yhä pienen, vaikkakin heterogeenisen ihmisjoukon juttu."

Suomalaiset blogit kyllä. Blogihype tulee pääasiassa Yhdysvalloista ja muutenkin englanninkielisestä blogosfääristä. Tämä hype on sitten käännetty suomeksi, mutta suomalaisblogosfäärivetoista se ei kyllä ole.

Suomessa on blogilista.fi:n mukaan vajaat 2000 blogia. Tämä on hyvin, hyvin vähän suhteessa muiden maiden vastaavaan blogimäärään: esimerkkinä Puolan 100,000 blogia. Jopa sananvapaudestaan vähemmän tunnetun Iranin listoilta löytyy kymmenisen tuhatta bloggaajaa (tämä tieto on vuodelta 2003, joten luultavasti nuokin määrät ovat tuplaantuneet).

Suomalainen blogosfääri on varsin heterogeeninen, kyllä. Suomalainen blogosfääri on kuitenkin nähdäkseni suhteellisen omaleimainen ja pieni, joten siitä ei ehkä voi vetää kovin kattavia johtopäätöksiä blogien olemuksesta.

5:24 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Olen valmis allekirjoittamaan perinteisen kirjoittamisen yksioikoisuudesta, luomis- ja kustannusvaiheesta, sekä proosablogin (kirjallisen blogin? permalinkitetyn novellikokoelman?) tuomasta uudesta lähestymistavasta. Jälkimmäinen pakottaa enemmänkin kirjoittamaan hetken mielijohteesta ja jättämään hiomisen vähemmälle - ja samalla vie keinot kirjoittaa mitään pitkiä ja hienovaraisia jatkumoita.

Toisaalta taas, periteinen malli ei ainakaan minulla toimi, tässä välitön palaute kannustaa kirjoittamaan. Jos sitä hioisi kaiken valmiiksi ennen kuin kirjoittaa, olisi jossain perinteisen mallin ja proosablogin välimaastossa, harmaalla alueella.

Menihän vähän jaaritteluksi, mutta olkoon.

Herra Palava, satunnainen verkkokirjailija.

12:59 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Satunnaisia selityksiä:
Luulenpa, että journalistit eivät "harrasta" blogeja, sillä siitä ei saa rahaa. Palkkatyössä olevat eivät viitsi, freet eivät ennätä.

Blogia on vaikea sijoittaa omaan kirjahyllyyn ja tuijotella sitä heikkona hetkenä.

Bloggaaminen on tavallaan aika sosiaalista hommaa, jota moni erakkokirjoittaja varmasti vieroksuu. Eivät kaikki halua päivittää kaikkialla aina ja jatkuvasti. Toisille riittää kerran kahdessa vuodessa.

Blogi on omanlaisensa julkaisu. Miksi taiteilijat eivät tee enemmän sarjakuvastrippejä? Miksi muusikot eivät soita enemmän kansanlauluja? Epäilemättä blogit jatkavat eloaan muiden julkaisumuotojen rinnalla, korvaamatta mitään niistä.

jne.

joakim

1:43 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home