tiistaina, tammikuuta 11, 2005

kimmopietiläiset vs. jyrkipelliset



Kielen kysymykset herättävät jatkuvasti intohimoja, kuten Ison suomen kieliopin ympärille syntyneestä keskustelusta näkee.

Hannu Raittilan kokosivun arvio jouluaaton Hesarissa oli yhtä aikaa kirjailijan kiitos mutta myös selkeä irtiotto kieliyhteisön siitä sivustasta, joka vaivojaan säästämättä kokoaa sääntöjä sille "tekemällä tehdylle rakennelmalle", jota suomen kirjakieleksi kutsutaan.

Herkimmät tulkitsivat Raittilan tekstin niin, että hän olisi suosittamassa koko kieliopin heittämistä romukoppaan. Se ei suinkaan ollut tarkoitus, kuten kirjailija tänään ilmestyneessä vastauksessaan varmuuden vuoksi toteaa. Sääntökokoelmaa tarvitaan, mutta on myös olemassa sellaisia kielenkäytön alueita, joissa käyttäjä voi ja hänen tuleekin ottaa vapauksia.

Opettaja Ritva Hartzellin ja suomentaja Kimmo Pietiläisen äidinkielensä puolesta tuohtuneet reaktiot olivat paljon puhuvia. On olemassa ihmistyyppi, joka ei koskaan poikkea merkityltä polulta ja ajaa varmaan partansakin jonkun kirjoittaman ohjesäännön mukaan. Onneksi kielelle ja kirjallisuudelle joukossa on aina silti joku suitsematon jyrkipellinen tai hannusalama.

1 Comments:

Blogger Sven Laakso said...

Kieliopista, normistosta, -jos joku sellaisen viitsii rustata- ei tietenkään voi olla kuin hyötyä?

Vai olisiko niin, että voi olla haittaakin.

Tällaisten ohjekirjojen ja normistojen käyuttö lyömäaseena koulussa, yhtä hyvin kuin Kiiltomadon palstalla, on tunnettua ja tavallista:

...joku hehkuttaa innoissaan ideaansa... seuraava kuittaa: opettele kirjoittamaan (kielioppi kädessä) ennen kuin saat innostua...

Jos näin alhaista lyömäasetta näissä tämäntasoississa institutioissa (joihin saattaa olla yleisellä velvollisuudella määrätty pakkoosallisuus) käytettäisiinkin vaikka tyhmyyttä ja ilkeyttä vastaan, sen voisi jotekin pitkin hampain ja nurkuen, epäoikeudenmukaisuuden ja teennäisyyden hyväksyen sietää.

Mutta, yllätys, yllätys, lyömäasetta, tätyäkin, niin kuin kaikkia muitakin, käytetään pelkästään, vilpittömyyttä, lahjakkuutta, hyvyyttä ja kauneutta vastaan.

1:58 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home