Halu vaihtaa ajatuksia — will to exchange

Tom Beckett keskustelee Crag Hillin kanssa uudessa haastatteluihin keskittyvässä blogissaan nimeltä e-x-c-h-a-n-g-e-v-a-l-u-e-s. Poeettisten kysymysten lisäksi haastattelussa paneudutaan myös blogaamiseen. Hillin mielestä se jatkaa vanhoja perinteitä. Ennen internetiä runoilijat ja taiteilijat hankkiutuivat tekemisiin toistensa kanssa muun muassa postitaiteen kautta. Hill luettelee pitkän listan kansainvälisiä nimiä ja sanoo sitten:

Talk about enlivening! These writers and artist were my audience, the ears and eyes and hearts on the other side of the void (such was the life of a visual poet in l=a=n=g=u=a=g=e-dominated Bay Area). Can’t think of much else that energizes one to work like the kind of creative and thoughtful exchange I was a part of.

Blogging, too, has brought me those connections. I’ve connected with you [Tom Beckett], re-connected with Steve Tills and Jim McCrary, "met" Mark Young, Eileen Tabios, Chris Murray, Andrew Lundwall, Jukka-Pekka Kervinen, Kari Edwards, and so many others. Again, talk about enlivening, life-giving. Blogging — interaction between artist and audience, even in a form with limitations such as blogging (what form of communication doesn’t have a limitation, even love-making?) — is life-blood. In many ways, blogging has been even more satisfying — responses are almost immediate. Unlike mail and, for that matter, publication in journals and zines, blogging is potentially open to everyone with internet access (there’s an exhibitionist in all of us thinking someone we don’t know might come across an entry, read our thoughts). The audience then is both personal and exponential. That’s pretty enlivening stuff.

Oma, tähän mennessä runsaat seitsemän kuukautta kestänyt seikkailuni blogosfäärissä on ollut kokemuksena ainoastaan positiivinen ja herättänyt sisälläni samanlaisia, lähes ekstaattisia tuntemuksia. Erityisen merkittävää on ollut kokea, että tekemisilläni on oikea, todellinen yleisö. (Sillä, että tuo yleisö on mitättömän pieni, ei ole merkitystä.) Miten muuten olisin ikinä joutunut tekemisiin Jukka-Pekka Kervisen, Mark Youngin, Geof Huthin, Anny Ballardinin, Harry K. Stammerin tai Ron Sillimanin kanssa — runoilijoiden, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella ilmaisseet kiinnostuksensa työhöni ja antaneet siten ymmärtää, että sen jatkaminen ja jakaminen on mielekästä?

Tämä on minun Pariisini, minun Zürichini, minun New Yorkini, minun San Francisconi.