Ensimmäinen reaktio

Uusi Tuli&Savu 04/2004 ovimatolla odottamassa. Numeron teemana kääntämisen mysteeri. En vielä tarjoa aiheesta omaa kaksisenttistäni, kunhan nostan esiin ensi selailun tuloksena Anette Åkerlundin runon Pi-pom, pi-pom...

...joka löytyy sivulta 34 ensin suomeksi ja sitten romaniksi painettuna. Kuten sivun alalaitaan sijoitetussa esittelyssä todetaan, Anette Åkerlund "kirjoittaa runoja suomeksi, mutta kääntää ne sitten myös romaniksi." Runo menee romaniksi näin:

Pi-pom, pi-pom...

Piere tsaljuna vauren aro sonakuune saale
aro dimmavitika kaljiakkiere. Roodena rommes,
loolo dzii.

Le buut mool aro to glaasos. Rikka stoppa besko anguseha.
Peerja kalikosko kokariba. Roode gunskappa ta dzambe.
Tu leha rankilba, stroolengo kransa.
!Glimmiba elle Gracia!

Venta, me phennaa douva neeves,
!Brista lans, duk!
dik to rankilba speeglosta ta sa;
tu lahheha dola koones tu alti piraveha.

Plokka leske appelsiine. Thuja les dzelto fruuktensa. Dzaala les
tsorjjilbossa. Minsa te kuunaves to vast phuuravatikas apo dzerevo ring.

Eija, me dzaa pappales, te mee silmuvaa aro me kokares, aro kaljakkiere
so dzambena, te tsellaa, bulería dzaanimes.

En toista runoa suomeksi, sen voi lukea lehdestä. Mutta sen sanon, että runo on lehden helmi, se näyttää kerralla, mistä kääntämisen "ongelmassa" on kyse.

Oma romaninkielen taitoni rajoittuu muutamaan Helsingin slangiin siirtyneeseen sanaan. En siis pysty lukemaan runoa, nauttimaan siitä romaniksi, runon äänistä ja rytmistä toki. Mutta mitä siitä saa irti?

Åkerlund kertoo: "Romani on Intian sanskritin tytärkieli ja läheistä sukua myös hindille, minkä perusteella mustalaisten arvioidaan lähteneen Eurooppaan 1000-luvun molemmin puolin Pohjois-Intiasta. Kansainvälistä romanikieltä puhuvat eri maiden mustalaiset ymmärtävät toisiaan, murteet ovatkin saaneet paljon vaikutteita eri reittien varrella olleiden maitten kielistä."

Nuo reitit, tai vaikutteet, ovat näkyvissä tässäkin tekstissä, ja vieläpä ilman että tarvitsee olla asiaan perehtynyt kielitieteilijä. Yksittäisissä sanoissa kuulee kaikuja niin venäjästä, suomesta kuin ruotsistakin, Baltiaa unohtamatta.

Otetaan muutama irrallinen esimerkki. Vaikka minulla on edessäni vertailukohtana runon suomenkielinen alkuteksti, useimmat näistä havainnoista olisivat mahdollisia tehdä myös ilman sitä.

Ensimmäisen rivin "saale" on selvää ruotsia ja viittaa "saleihin". Samaa perua on "dimmavitika", joka ruotsin "dimman" eli "sumun" kautta selittyy "utuiseksi". "Kaljiakkiere" on, sen täytyy olla, sana joka viittaa "kahviloihin".

"To glaasos" on samaa kuin "laseihin" (huomaa prepositio ja monikon pääte). "Rikka" kuulostaa "pikarilta" ja "stoppa" "pitelemiseltä". "Gunskappa" eli "seura" on omaperäinen väännös sanasta "sällskap". "Stroolengo kransa" on ilman muuta "sädekehä". Jopa Bellman ymmärtäisi, että "glimmiba" on samaa juurta kuin "glimmande" eli "loistava" tai "hehkuva".

"Venta" eli "venttaa", "odota". "Speeglosta" on "peilistä". Ja "tu lahheheha dola koones tu alti piraveha" on selvää viroa, "alti" toki ruotsin "aina".

"Plokka leske appelsiine", tarvitseeko tuota edes kääntää kehotukseksi "poimia appelsiineja"? "Fruuktensa" viittaa tietysti "hedelmiin".

"Eija" on ilman muuta "joo". Ja loppuriveiltä löytyy toistona muutama jo tutuksi tullut sana.

Mitä tästä opimme? Pakkoruotsia ei ole. Jos on, pitäisi olla myös pakkoromani. Sanat ja ihmiset vaeltavat. Jää kielen ihme. Kiitos Anette, ja kiitos T&S.